23.11.2015

Käräjäoikeuden päätös - Osa 1 "Kuten Järvelä on virheellisesti väittänyt"

No niin, syksy on mennyt kuin siivillä ja kaiken muun kuin blogitarinoinnin parissa. Näinpä edellisestä tarinasta on ehtinyt jo vierähtää liki kolme kuukautta – pahoitteluni siitä.

Mitä ihmettä minä sitten olen koko syksyn puuhaillut, kun en ole ehtinyt lainkaan tarinoimaan? Jaa-a, enpä mitään ihmeellistä. Töitä ei taatusti ole ollut yhtään sen enempää kuin aiemminkaan – oikeastaan täysin päinvastoin. Rakennuspuuhia on tullut tehtyä jonkin verran, mutta ei niissäkään tahti ole päätä huimannut. Metsässä tuli viihdyttyä jonkin verran, mutta en minä sielläkään kyllä paria kymmentä päivää enempää samoillut. No, kaipa tässä on sitten vaan otettu vähän rennommin.

Jostakin kumman syystä tällä reilunmittaisella tauolla ei näytä olleen mitään dramaattista vaikutusta sen enempää blogin sivunlatausten kuin uniikkien vierailijoidenkaan suhteen. Kummankin kohdalla tilastot näyttävät tauonkin aikana olleen ensimmäisen vuosipuolikkaan keskiarvojen kieppeillä, kävijöiden määrä jopa piirun verran keskiarvojen yläpuolella. Rehellisesti sanoen olen kyllä aika yllättynyt tästä, epäilin nimittäin, että tällainen pitkä tauko olisi vaikuttanut blogin ”suosioon” ankarastikin. Mutta, eipä näin näytä käyneen ja hyvä niin.


Mutta, mutta. Edellisessä tarinassa kerroin lyhyesti käräjäoikeuden päätöksestä. Päätöksen mukaan meille ei tippunut latiakaan, joka oli tietysti jonkinasteinen yllätys. Se, ettei Kekille tippunut latiakaan, ei taas ollut yllätys lainkaan. Lupasin edellisessä tarinassa, että tulen käsittelemään päätöstä täällä blogissa ja näin aion tosiaankin tehdä.

Päätöksen tarkempaa käsittelyä ennen lienee syytä antaa pieni päivitys tilanteeseen. Päätös saatiin siis jo heinäkuun viimeisenä päivänä ja päätöksestä olisi pitänyt valittaa Hovioikeuteen elokuun loppuun mennessä, jos valittamista olisi ollut. Meillä toki olisi ollut aihetta valitukseen, mutta aikani päätöstä sulateltuani totesin, ettei asiaa ole mitään mieltä viedä tällä paketilla ja ennen kaikkea näillä todistajilla Hovioikeuden käsiteltäväksi. Ja nimenomaan näillä vastapuolen todistajilla. Vastapuolen todistajistahan osa, mestarirakennusmies Lipasaar etunenässä, päästeli oikeudessa suustaan sellaista paskaa, että heikompaa olisi jo hirvittänyt. Joka tapauksessa mahdollisten kulujen ja voiton suhde oli sen verran heikko, että katsoin valittamisen turhaksi. Emme siis valittaneet ja mikä tärkeintä, Kekkikään ei valittanut. Hyvä puoli tässä on nyt se, että Kekin kanne on pois pöydältä, eikä se käsittääkseni voi enää pöydälle noustakaan – riita-asiana ainakaan. Mutta, meidän asiamme ei välttämättä ole vielä loppuun käsitelty. Se saattaa vielä noustakin takaisin pöydälle. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

No niin, mennäänpä sitten itse asiaan. Ajattelin käsitellä oikeuden päätöstä ensin Kekin haasteen suhteen sen kaikkine mielenkiintoisine kiemuroineen. Kekin haasteesta ensimmäiseksi käsittelyyn pääsevät Kekin minulta karhuamat laskut – lähetetyt ja lähettämättömät. Kyllä, Rehti-Kekki karhusi minulta oikeusteitse myös laskuja, joita ei ollut koskaan minulle edes lähettänyt.

Kaiken kaikkiaan Kekin kanteessa oli kahdeksan laskua, joista hän vaati minulta korvauksia. Korvauksen peruste oli se, että ”Järvelä on myös kieltäytynyt suorittamasta Jarmo Kekin hänelle lähettämiä ja erääntyneitä sopimusten mukaisia laskuja”. Tämä pitää sikäli paikkansa, että en tosiaankaan ollut näitä kyseisiä laskuja maksanut. Näiden kahdeksan laskun yhteissumma oli kaiken kaikkiaan 8.417,06 euroa. Tähän pitäisi Kekin mukaan sitten lisätä vielä 11,5 % viivästyskorko, joka Kekin laskuillakin on merkittynä. Jo tämä yksin on kovin outoa, koska lainmukainen viivästyskorko ei ole 2010-2015 välisenä aikana ollut missään vaiheessa yli 8,5 %. Ja viivästyskorkohan ei ole jotakin, jonka suuruuden laskuttaja voi omatoimisesti päättää. Kuluttajakaupan osalta viivästyskorko on korkolaissa määritelty viitekorko + 7 prosenttiyksikköä. Yritysten välisessä kaupassa voidaan toki sopia tätä suuremmasta viivästyskorosta, mutta tällöinkin asiasta tulee nimenomaan sopia. No, tämäkin asia on ilmeisesti ollut Kekille ylivoimaisen vaikea ymmärtää. Joka tapauksessa Kekin laskut alkavat olemaan tässäkin asiassa jo kusetuksen puolella. Ai niin, tuo viivästyskorko on sitten vuosikorko, jos se nyt jollekulle on epäselvää.

Mutta, Kekin mielestä minun olisi pitänyt maksella viivästyskorkoja reilut kolme tonnia, kun taas oikeiden viivästyskorkojen mukaan summa olisi ollut tonnin vähemmän. Kekki siis yritti nyhtää minulta reilun 3,5 % ylimääräisen (ja laittoman) vuosikoron.

Mennään eteenpäin. Kekki väitti kanteessaan, ettei yhdestäkään edellä mainituista laskuista oltu reklamoitu asianmukaisesti. Tämän väitteen Kekki perusti siihen, ettei reklamointi ollut tapahtunut seitsemän päivän sisällä. Seitsemän päivän aikaraja tulee puolestaan siitä, että Kekin laskuilla on seitsemän päivän huomautusaika. Tässä Kekki on tavallaan ihan oikeassa, koska en todellakaan ollut reklamoinut laskuista seitsemän päivän sisällä laskun päiväyksestä. Mutta, sehän ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi laskuista reklamoinut ja vieläpä ihan asianmukaisesti.

Laskujen huomautusaika on sikäli mielenkiintoinen asia, että siitä tuntuu olevan aika lailla harhakäsityksiä, jopa niilläkin kauppiailla, jotka tekevät kuluttajakauppaa enemmänkin. Kuluttajien kohdallahan kauppaan liittyviä asioita tarkastellaan ensisijaisesti kuluttajansuojalain mukaan ja koska kuluttajansuojalaki on pakottavaa lainsäädäntöä, niin sitä ei voida sopimuksilla sivuuttaa. Kuluttajansuojalaki ei määritä mitään eksaktia huomautusaikaa tai anna oikein edes mahdollisuutta sellaisen määrittämiseen. Kuluttajansuojalain mukaan kuluttajalla on oikeus vedota tavaran tai palvelun virheeseen kohtuullisen ajan kuluessa (siitä, kun virhe on huomattu tai olisi pitänyt huomata) ja tietyin edellytyksin pidättyä maksamasta laskua osittain tai jopa kokonaan. Kohtuulliseksi ajaksi on puolestaan katsottu vähintään kaksi kuukautta virheen havaitsemisesta. Seitsemän päivän huomautusaika ei siis mielestäni sitonut minua, ja onnekseni samaan tulkintaan päätyi myös käräjäoikeus:
”7 päivän huomautusajan merkitsemisellä laskuun ei voida rajoittaa reklamaatiosta annettuja määräyksiä.”
Mielestäni asia on edellisessä sanottu vähintäänkin selvästi. Ei sillä, että tässä nyt olisi mitään epäselvää ollutkaan muilla kuin Kekillä. Sitä toki voidaan ihmetellä, että miksi Kekki ylipäätään yritti moiseen seitsemän päivän aikarajaan epätoivoisesti vedota.

Tähän seitsemän päivän huomautusaikaan liittyy edellisen lisäksi myös yksi mielenkiintoinen tapahtuma, joka osaltaan kertoo jälleen omaa karua kieltään Kekistä ja Kekin rehellisyydestä. Osa Kekin irtisanomisensa jälkeen minulle lähettämistä laskuista oli päivätty maanantaille 6.2.2012 ja nämä Kekki lähetti minulle kirjattuna kirjeenä. Kirjattu kirje oli jätetty Postin kuljetettavaksi perjantaina 10.2.2012. Tämä taasen tarkoitti sitä, että saapumisilmoitus kirjatusta kirjeestä tuli minulle vasta maanantaina 13.2.2012. Ja kappas, seitsemän päivän huomautusaika menikin sitten umpeen samana päivänä. Mahtoikohan olla ihan vahinko? No, joka tapauksessa Kekin näkemyksen mukaan minun olisi pitänyt reklamoida laskuista tuon saman päivän aikana. On se kyllä rehti ”mies”.

Jokaisesta näistä minulle lähetetystä laskusta olen reklamoinut kahden viikon sisällä laskun päiväyksestä, eli taatusti kohtuullisessa ajassa. Reklamaatioihin Kekki ei koskaan vaivautunut vastaamaan ja selittämään laskutusperusteitaan. Tämä sitten johti siihen, etten minä niitä laskuja maksanut. Käräjäoikeuskin päätyi siihen näkemykseen, että laskuista on reklamoitu asianmukaisesti ja koska reklamaatioihin ei ole lainkaan vastattu, niin näistä laskuista ei ole enää mitään syytä itkeä. Varsinkaan kun Kekki ei pääkäsittelynkään aikana näihin laskusaataviin juurikaan puuttunut, saati, että olisi esittänyt tällöinkään niiden tueksi edes jotakin näyttöä.

Kuten taisin jo aiemmin mainita, niin näissä Kekin laskuissa on enemmän ja vähemmän kaikenlaista ihmeellistä. Jätän yksittäisten laskujen käsittelyn seuraavaan tarinaan, mutta käsittelen tässä tarinassa vielä hieman reklamaatioasiaa siitä näkökulmasta, että miten reklamaatio tulee toimittaa ja milloin se katsotaan toimitetuksi. Tästäkin kun Kekillä on omia omituisia näkemyksiä ja väitteitä.

Reklamaatiota ei yleensä ole pakko tehdä kirjallisena, vaan suullinenkin reklamointi käy päinsä siinä missä kirjallinenkin. Mutta, reklamaatiot olisi kuitenkin syytä tehdä aina kirjallisina jo yksin sen takia, että suullisten reklamaatioiden kohdalla ongelmaksi muodostuu se, miten voidaan kiistatta osoittaa, että asiasta on oikeasti reklamoitu. Ja tällainen tilanne saattaa tulla helpostikin eteen, varsinkin jos vastapuolella on Kekki tai kaltaisensa.

Mutta eipä asia ole kirjallistenkaan reklamaatioiden kohdalla välttämättä ihan mutkatonta. Vastapuoli, kuten esimerkiksi Kekki, saattaa kirjallisenkin reklamaation kohdalla väittää, ettei ole saanut reklamaatiota. Mutta, onneksi sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, onko vastaanottaja konkreettisesti saanut reklamaation eteensä vai ei. Merkitystä on ainoastaan sillä, onko reklamaatio toimitettu vastaanottajalle. Esimerkiksi kirjattujen kirjeiden kohdalla riittää se, että lähettää kirjeen kirjattuna ja säilyttää todistuksen siitä, että viesti on jätetty Postin kuljetettavaksi. Reklamaatio katsotaan tällöin toimitetuksi vastaanottajalle siinäkin tapauksessa, ettei vastaanottaja ottaisi lähetystä vastaan. Tavallisen kirjeen kohdalla asia on tietenkin mutkikkaampi. Kuluttajansuojalaissa (Kuluttajansuojalaki, luku 12, 1 c §, toinen momentti) sanotaan asiasta seuraavasti:
”Jos ilmoituksen saapumisen ajankohdasta ei voida esittää muuta selvitystä, postitse lähetetyn ilmoituksen katsotaan saapuneen vastaanottajalle seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä ja sähköisesti lähetetyn päivänä, jona ilmoitus on lähetetty.”
Edellisen perusteella homman pitäisi olla ihan selvää pässinlihaa, mutta näin ei ikävä kyllä ole. Kaikilla kun ei tuo rehellisyys vain yksinkertaisesti sisälly toimintamalleihin. Tavallisen kirjeen kohdalla ongelmaksi muodostuu esimerkiksi se, miten osoittaa, että kirje on ylipäätään lähetetty. Toinen ongelma on se, miten osoittaa, että lähetys sisälsi nimenomaan reklamaation, eikä jotakin ihan muuta. Tämä ongelma koskee tietysti yhtä lailla myös kirjattua kirjettä kuin tavallistakin kirjettä.

No, onneksi meillä on nykyisin sähköposti. Sähköpostihan ratkaisee käytännössä kaikki edellä mainitut ongelmat ja sähköpostitse lähetetty reklamaatio katsotaan toimitetun vastaanottajalle lähetyspäivänä, kuten tuossa edellä olevassa kuluttajansuojalain lainauksessa todetaan. Itse olenkin lähettänyt kaikki reklamaatiot sähköpostitse ja nimenomaan siitä syystä, että sähköpostin avulla voidaan kiistatta osoittaa, että reklamaatio on toimitettu vastaanottajalle.

Miksi minä nyt puutun tähän asiaan? Yksinkertaisesti siitä syystä, että Kekki väitti omassa kanteessaan kahden laskun osalta, ettei ole lainkaan vastaanottanut lähettämiäni reklamaatioita. Näihin kahteen laskuun liittyy myös sellainen hauska piirre, että minä näin nämä laskut, tai itse asiassa laskujen kopiot, ensimmäisen kerran vasta Kekin kanteen liitteinä. Näitä 24.10.2011 ja 24.1.2012 päivättyjä laskuja ei siis koskaan ole lähetetty minulle. No, en antanut tämän häiritä itseäni vaan reklamoin laskuista ja vieläpä saman päivän aikana, kun sain liitteet käsiini. Toimme asian esiin vastauksessamme kanteeseen ja totesimme, että laskut nähtiin ensimmäistä kertaa kanteen liitteinä ja, että laskuista on reklamoitu 26.6.2014. Liitimme mukaan luonnollisesti osoituksen siitä, että reklamaatiot oli lähetetty.

Näistä huolimatta Kekki totesi omissa tarkennuksissaan oikeudelle, ettei ole saanut 26.6.2014 lähettämiäni reklamaatioita:
”Jarmo Kekki ei ole saanut reklamaatiota 26.6.2014 eikä ko. asia käy toteen tilaajan liitteestä n:o 7.”

ja

”Jarmo Kekki ei ole saanut reklamaatiota 26.6.2014, kuten Järvelä on virheellisesti väittänyt. Tilanne ei myöskään selviä Järvelän liitteestä n:o 7.”
Mitäpä näissä Kekinkin mainitsemissa liitteissä sitten oli? No, niissä oli tietysti kopiot sähköpostiviesteistä, joiden liitteenä olin lähettänyt kyseiset reklamaatiot, itse reklamaatiot sekä postipalvelimen toimituskuittaukset otsikkotietoineen. Ja näistä kuka tahansa normaalilla järjenjuoksulla varustettu ymmärtäisi, että reklamaatiot on toimitettu perille saakka. Tyhmemmälle toki saattaa tulla mieleen asian kiistäminen.

Niinpä niin.
Niin, minähän olen kesän 2011 jälkeen lähettänyt jotakuinkin kaikki sähköpostiviestit Kekille luku- ja toimituskuittauspyyntöjen kera. Kaikki postiohjelmat eivät näitä tue, mutta esimerkiksi minun ja Kekinkin ainakin aiemmin käyttämä Outlook tukee. Lukukuittaukset aiheuttivat sitten parikin hauskaa tilannetta, joissa Kekki selitti suu vaahdossa saaneensa sähköpostini vasta silloin ja silloin, vaikka minä tiesin tarkalleen, että Kekki oli lukenut viestini jo monta päivää aiemmin. En tietenkään kertonut tätä Kekille, vaan annoin äijän selittää. Tokihan Kekki sitten jossakin vaiheessa koki valaistuksen ja osasi lopulta ottaa automaattisen lukukuittauksen pois päältä, mutta tämä taisi tapahtua vasta joskus 2014. No, eipä sekään juuri haitannut, koska toimituskuittauskin riittää ihan yhtä hyvin. Sillähän kun ei todellakaan ole merkitystä, onko reklamaatio luettu vaiko ei. Ja juuri tuon toimituskuittauksen estäminen onkin sitten hieman mutkikkaampi juttu, nämä kuittaukset kun ovat postipalvelimen lähettämiä kuittauksia siitä, että viesti on toimitettu vastaanottajan postilaatikkoon. Niiden estäminen ei siis oikein onnistu varsinaisen sähköpostiohjelman asetuksista. Nämä ihan pienenä vinkkinä, jos satutte joskus asioimaan sähköpostitse esimerkiksi Kekkien kanssa.

Loppujen lopuksi tämäkin asia oli sitten Kekin päättömistä väitteistä huolimatta aivan selvä ja näin ollen käräjäoikeuskin päätyi toteamaan reklamaatioiden toimittamisesta seuraavasti:
”Käräjäoikeus katsoo Järvelän esittäneen riittävän selvityksen reklamaation lähettämisestä.”
Mutta, tämäkin pikku episodi osoittaa jälleen kerran sen, kuinka rehellinen ja suoraselkäinen Kekki on. Vaikka nämä kertomani esimerkit ovatkin varmasti ensisilmäyksellä varsin vaatimattomia esimerkkejä vastapuolen epärehellisyydestä, niin tarkemmalla silmällä tarkastellen ne piirtävät aika selvän kuvan siitä, millaisen persoonan kanssa olemme olleet tekemisissä. Ja kuten olen tainnut jo aikaisemminkin todeta, niin se kuva on ruma.

Minkälainen ihminen kehtaa lähettää toiselle laskuja siten, että niiden huomautusaika menee umpeen jo vastaanottopäivänä ja kehtaa sen jälkeen vedota siihen, ettei laskuista ole reklamoitu huomautusajan puitteissa? Minkälainen ihminen kehtaa väittää lähettäneensä toiselle laskuja, joita ei ole koskaan lähettänyt? Minkälainen ihminen kehtaa kirkkain silmin väittää, ettei ole saanut reklamaatioita, vaikka todisteet osoittavat täysin kiistatta, että hän on reklamaatiot saanut? Tällainen on täysin häpeämätöntä ja häikäilemätöntä käytöstä, eikä tosiasioilla näytä Kekin touhuissa olevan mitään sijaa. Sillä, mikä on oikein ja mikä väärin, ei ole mitään väliä. Mitkään säännöt eivät koske Kekkiä ja Kekin mielestä tällainen käytös on täysin oikeutettua – hänelle.

En sitten tiedä, oliko tässä tarinassa lopulta mitään järkeä, mutta tämän tarinan sanoman voisi kaiketi tiivistää siihen, että Kekki kusettaa aina. Jatketaan tästä seuraavassa tarinassa.

1 kommentti:

  1. Heräsi kysymys: "Mitä yhteistä on Kekillä ja Trumpilla?"

    VastaaPoista