12.1.2014

Uutisia – väärinkäsitysten välttämiseksi

Olen muutamassa kirjoituksessani viitannut Riihimäen Rautiaan ja myös sen kauppiaaseen. Keskon viime marraskuun loppupuolella julkaiseman tiedotteen perusteella Riihimäen Rautian miehityksessä on ilmeisesti tapahtumassa muutoksia, joista minunkin on väärinkäsitysten välttämiseksi syytä mainita täällä.

Tiedotteen mukaan Riihimäen Rautian nykyinen kauppias siirtyy uusien haasteiden pariin ja aloittaa helmi-maaliskuun vaihteessa K-Rauta kauppiaana Porvoossa.

Lienee siis aiheellista tähdentää, että kaikki viittaukseni Rautia Riihimäkeen koskevat nimenomaan Rautia Riihimäkeä sinä aikana, kun sen kauppiaana on toiminut Marko Rinne. Samoin kuin kaikki viittaukseni Rautia Riihimäen kauppiaaseen tarkoittavat Marko Rinnettä, eikä suinkaan mahdollista uutta Rautia Riihimäen kauppiasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti