29.9.2013

IV- ja KVV-työt - Osa 1 "Tarkastettu, kaikki hyvin"

Jaahas, tällä kertaa en käsittelekään varsinaisia rakennusvirheitä vaan kirjoitan muutaman sanan erityisalojen työnjohtajien tarkastuksista. Jos joku nyt epäilee ja huolestuu, että kaikki rakennusvirheet olisi jo käsitelty, niin voin lohduttaa, että rakennusvirheitä on luvassa vielä tämänkin jälkeen. Mutta ajattelin välillä käsitellä muitakin asioita kuin varsinaisia rakennusvirheitä ja niiden jälkipuinteja. Jos ei muuten, niin vaihtelun vuoksi.

22.9.2013

Routaeristykset - Osa 2 "Varmennustarkastus, harkintani mukaan"

Jaaha, palataanpa vielä ainakin yhden tarinan ajaksi talomme routaeristysten asennukseen. Edellisestä osasta kaikille kävi varmastikin selväksi, ettei routaeristyksen asennus ollut kaikilta osin – jos miltään – täysin onnistunut. Tällä kertaa keskityn enemmän siihen, mitä kaikkea routaeristysten tarkastukseen liittyy ja mitä kaikkea entinen vastaava työnjohtajamme on asiasta lausunut muun muassa tarkastustilaisuudessa.

13.9.2013

Routaeristykset - Osa 1 "Kun kaivaa routamaasta onneaan"

Nyt kun olen saanut sadevesijärjestelmänkin käsiteltyä, niin lienee hyvä hetki käydä routaeristysten kimppuun. Tuskin kenellekään tulee enää yllätyksenä, että niidenkin asennuksessa on ihan himpun verran huomauttamista. Puhumattakaan vastaavan työnjohtajan suorittamasta routaeristysten tarkastuksesta jonka vastaava työnjohtaja on tarkastusasiakirjan mukaan suorittanut merkinnällä 22.8.2011. Tässä kirjoituksessa esittelen lyhyesti routaeristyksen asennusvirheitä ja hieman myös niihin liittyvää tavarantarkastustilaisuutta.

6.9.2013

Sadevesijärjestelmä – Osa 3 ”Tuntematon rakennusmies”

Jatketaanpa vielä yhdellä tarinalla sadevesijärjestelmästä. Tällä kertaa kerron hieman taloomme asennetusta "ylimääräisestä" syöksytorvesta.

Jarmo Kekkihän on selittänyt asian tarkastusasiakirjan liitemateriaaleissa seuraavasti: ”asennettu 1 kpl ylimääräinen syöksytorvi, jolle ei ole rännivesikaivoa”. Mainitsin aiemmin ettei kyseinen syöksytorvi suinkaan ole ylimääräinen kuten Jarmo Kekki väittää. Tämä on varsin helposti todettavissa sadevesijärjestelmän suunnitelmasta, johon on selvästi piirretty rännikaivo kyseisen syöksytorven asennuspaikkaan. Jos suunnitelmaan on piirretty rännikaivo johonkin kohtaan, tarkoittaa se minun käsitykseni mukaan sitä, että kyseiseen paikkaan asennetaan rännikaivo. Ja jos johonkin paikkaan asennetaan rännikaivo, niin siihen asennetaan silloin myös syöksytorvi. En tiedä muista, mutta omasta mielestäni tämä on varsin loogista.