30.8.2013

Sadevesijärjestelmä - Osa 2 "Asja raskendab veel fakt..."

Käsittelen tässä tarinassa vielä rännikaivojen asennuksia ja meillä työskennelleeltä rakennusmieheltä asennusvirheisiin saamiani selityksiä. Käsittelen lyhyesti myös sadevesijärjestelmän purkukanavan sijoitusta, kun sitäkään ei oikein ole saatu asennettua suunnitelman mukaisesti.

23.8.2013

Sadevesijärjestelmä - Osa 1 "Sataa, sataa, ropisee..."

Aiemmin käsittelin talomme salaojitusta useammassakin kirjoituksessa ja tällä kertaa otan käsittelyyn talomme sadevesijärjestelmän. Sadevesiputkitukset on asennettu luonnollisesti samoihin aikoihin salaojien kanssa. Ikävä kyllä sadevesiputkienkaan asennus ei mennyt meillä ihan – ränniin?

16.8.2013

Salaojat – Osa 4 ”Aavekanaalin arvoitus”

Kiusaan teitä vielä yhdellä kirjoituksella salaojituksesta ja tällä kertaa käsittelen Jarmo Kekin esiintuomaa määräystä ja rakennuspohjan vedenläpäisykykyä perusteluna sille, että salaojitus on virheistä huolimatta tehty täysin asianmukaisesti.

9.8.2013

Salaojat – Osa 3 ”Ei tarvita, mutta laitetaan silti. Asiakashan sen maksaa.”

No niin, jatketaan salaoja aiheella. Kaikille edelliset osat lukeneille lienee jo tullut selväksi, että meillä salaojat on asennettu aikanaan väärin ja vähintäänkin huolimattomasta. Virheitä ja suunnitelmapoikkeamia ei ole vastaavan työnjohtajan tarkastuksessa havaittu tai ne on kylmästi jätetty huomioimatta. Aineiston valossa uskaltaisin väittää, ettei salaojia ole ainakaan putkitusten osalta tarkastettu lainkaan.

2.8.2013

Salaojat - Osa 2 "Eei, ei se oo mun homma..."

Kuten jo aiemmassa osassa mainitsin, vastaava työnjohtaja Jarmo Kekki on tarkastanut salaojat ja kaivot rakennustyön tarkastusasiakirjan mukaan 22.8.2011. Mainitsin myös, että toimitin Jarmo Kekille tarkastuskertomuksen teettämästäni salaojien ja sadevesijärjestelmän tarkastuksesta. Kertomuksessa otettiin kantaa salaojien virheisiin siinä määrin kuin niihin voitiin mittausten perusteella ottaa. Kaikki mittaukset tehtiin luonnollisesti järjestelmän näkyvien osien i.e. kaivojen perusteella. Tätä voisi kaiketikin kuvata sanahirviöllä: korkeusasematarkemittaus.