23.2.2014

Radonin torjunta - Osa 3 "Läpivientien tiivistäminen? Niitäkään mitään tiivistää tartte..."

Jatketaanpa matkaa. Edellisessä tarinassa narisin radonsuojauksista radonkermien osalta ja tällä kertaa käsittelen talomme radontiivistyksiä alapohjan läpivientien osalta. Yllättäen minulla on niidenkin osalta jonkin verran sanottavaa, nyt kun tiedän, kuinka niiden kanssa olisi säädösten ja ohjeiden mukaan pitänyt menetellä. Esitin edellisen tarinan lopussa myös arvoituksen, johon yksi lukijoista ehtikin jo vastaamaan. Siihen saa edelleenkin vastata, jos mielenkiintoa riittää. Kerron oikean vastauksen joskus lähitulevaisuudessa, luultavasti siinä vaiheessa, kun olemme saaneet itse ammattilaisen vastaukset erinäisiin asioihin – jos niitä nyt koskaan saadaan.

20.2.2014

Uutisia - Oikeuskäsittely

Jaahas, taas olisi uutisia kerrottavaksi. Tällä kertaa uutiset liittyvät tulevaan oikeuskäsittelyn ajankohtaan, josta olenkin saanut jonkin verran tiedusteluja matkan varrella.

Kuten jotkut lukijat varmaankin muistavat, niin jätimme haastehakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen joulukuun puolivälin paikkeilla viime vuonna. Käräjäoikeus on tuon jälkeen asettanut vastaajan vastauksen toimittamisen määräajaksi 28.2.2014.

16.2.2014

Radonin torjunta - Osa 2 "Silmät kiinni ja kermit sokkeliin"

Edellinen tarina oli enemmän tietoiskutyyppinen esittely radonista ja siihen liittyvistä määräyksistä ja ohjeista. Tällä kertaa vilkaistaan radontiivistyksiä ja niihin liittyviä ohjeita maanvaraisen laatan ja perusmuurin liittymän osalta. Ja toki vilkaistaan myös sitä, kuinka tiivistykset on meillä toteutettu. Alkuperäinen tarkoitus oli käydä kaikki tiivistykset läpi yhdessä tarinassa, mutta jotenkin tarina vaan taas venähti sen verran, että päätin jakaa tarinan kahteen osaan, jotta edes joku jaksaisi lukea loppuun saakka.

9.2.2014

Radonin torjunta - Osa 1 "Uraani halkeaa... vaan ei tuota lamppuun valkeaa"

Yhdessä seuraamistani blogeista oli reilu viikko sitten puhetta radonista ja radonmittauksista. Ajattelin sitten sen johdosta ottaa radonin, radonsuojaukset ja radontiivistykset käsittelyyn jo tässä vaiheessa omassakin blogissani, niistäkin kun on yllättäen talossamme jonkin verran sanomista.

Ensiksi täytynee hieman tarkastella sitä, mitä se radon oikein on ja miksi siltä pitäisi ylipäätään yrittää suojautua. En viitsi kirjoittaa tänne mitään kattavaa kuvausta, koska radonista löytyy aika hyvin tietoa muun muassa STUK:n verkkosivuilta ja Wikipediasta, mutta jos ihan lyhyesti. Juu, lyhyesti, juuri niin kuin minulla on tapana.

2.2.2014

Kantavat seinät - Osa 3 "Hemmetti, nyt se tilaaja otti ja keskeytti työmaan"

Jatketaanpa tällä kertaa vielä näillä meidän kantavilla seinillämme, jotka siis nykyisin ovat kantavia, kuten niiden suunnitelmien mukaan pitäisi olla. Kunnian tästä otan törkeästi itselleni, ja miksipä en oikeastaan ottaisi, minähän asiasta loppujen lopuksi tulin huolehtineeksi. Entisen vastaavan työnjohtajamme Jarmo Kekin jäljiltähän ne olivat kaikkea muuta kuin kantavia.