Radonin torjunta - Osa 1 "Uraani halkeaa... vaan ei tuota lamppuun valkeaa"

Yhdessä seuraamistani blogeista oli reilu viikko sitten puhetta radonista ja radonmittauksista. Ajattelin sitten sen johdosta ottaa radonin, radonsuojaukset ja radontiivistykset käsittelyyn jo tässä vaiheessa omassakin blogissani, niistäkin kun on yllättäen talossamme jonkin verran sanomista.

Ensiksi täytynee hieman tarkastella sitä, mitä se radon oikein on ja miksi siltä pitäisi ylipäätään yrittää suojautua. En viitsi kirjoittaa tänne mitään kattavaa kuvausta, koska radonista löytyy aika hyvin tietoa muun muassa STUK:n verkkosivuilta ja Wikipediasta, mutta jos ihan lyhyesti. Juu, lyhyesti, juuri niin kuin minulla on tapana.

Mutta lyhyesti sanottuna radon (Rn) on hajuton, mauton ja väritön jalokaasu, jonka kaikki tunnetut isotoopit ovat radioaktiivisia. Radon syntyy välivaiheiden kautta uraanista ja kuuluu näin uraanisarjaan. Hajoamisketjussa esiintyy radonin jälkeen muiden muassa myös viime vuosina omat 15 minuuttiaan kuuluisuudessa saanut polonium (Po), joka hetken valokeilassa paistattelunsa ohella on varsin ikävä aine. Poloniumin yksi isotooppihan on nimenomaan se aine, joka muutamia vuosia takaperin koitui Alexander Litvinenkon kohtaloksi. Myös Jasser Arafatin kuolemaan aine on yhdistetty, mutta tästä ei ainakaan toistaiseksi taida olla varmuutta puoleen tai toiseen.

Kuva 1. Radonin tunkeutumisreittejä maanvaraisen laatan
perustuksissa.

Radonia on maaperässä ja kalliossa, joista radon pääsee tunkeutumaan sisätiloihin suoraan rakenteiden läpi tai liitosten ja halkeamien kautta. Sen lisäksi, että radonia on rakennusten alla olevassa maaperässä ja kalliossa, sitä on myös täytemaassa (sepeli, sora, kalliomurske jne.) ja mineraalipohjaisissa materiaaleissa, kuten betonissa. Sitä on siis talon alla jo ihan omasta takaa ja rakennusvaiheessa sitä roudataan paikalle vielä lisää. Radonia saattaa on myös vedessä, lähinnä kai kuitenkin porakaivovedessä. Rakennuspaikasta johtuvia ongelmia radonin kanssa esiintyy erityisesti rakennettaessa harjulle, soramaalle tai kalliolle, kuten meidän talomme ilmeisesti ainakin osittain on.

Sisäilman radonpitoisuudet ovat Suomessa maailman korkeimpia ja suurimmat todetut pitoisuudet ovat olleet noin 30 000 Bq/m³, hetkellisesti jopa yli 100 000 Bq/m³. Maaperässä radonpitoisuus vaihtelee tavallisesti 10 000 – 100 000 Bq/m³ välillä, mutta pahimmilla alueilla on mitattu jopa yli 1 000 000 Bq/m³ pitoisuuksia.

Radonin yleisin isotooppi on ²²²Rn, jonka osuus saamastamme säteilyannoksesta on noin puolet. Tämän isotoopin puoliintumisaika on vajaat neljä vuorokautta, joten se ei kovin pitkään riesanamme roiku. Ikävä puoli asiassa on se, että hajoamisketjussa edeltävän radiumin (Ra) puoliintumisaika onkin jo sitten noin 1600 vuotta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että radonongelma on ja pysyy maailman tappiin saakka, ainakin ihmiselämän ja talojen käyttöiän pituuteen suhteutettuna. Ja koska radonia on ja tulee olemaan talon alla ja ympärillä koko talon käyttöiän ajan, niin siltä suojautumisessa kannattaa oman filosofiani mukaan käyttää ensisijaisesti passiivisia suojauskeinoja. Mutta näistä myöhemmin.

Talomme sijaitsee Pirkanmaalla ja tarkemmin sanoen Lempäälässä. Pirkanmaa on kokonaisuudessaan varsin radonpitoista aluetta ja esimerkiksi 2004-2006 Radontalkoiden aikana Pispalassa Pispalanharjulla mitattiin hurja 13 500 Bq/m³ radonpitoisuus. Meidän talomme ei onneksi sijaitse pahimmalla radonalueella ja tällä alueella radonmittausten keskiarvo liikkuu 290 Bq/m³ tietämillä. Mittauskohteista yli puolessa ylitettiin 200 Bq/m³ raja-arvo ja noin 23 % mittauskohteista on ylitetty 400 Bq/m³ radonpitoisuus. Joukossa on myös muutamia yli 1 000 Bq/m³ mittaustuloksia. Mutta, kuten aiemmin jo mainitsin, niin meidän talomme lepää ainakin osittain kallion päällä, joka tuo tähän oman kertoimensa.

Laitetaanpa seuraavaksi radonin aiheuttamia ongelmia johonkin perspektiiviin. Suomessa radonin arvioidaan aiheuttavan vuosittain noin 300 keuhkosyöpätapausta, eli noin 15 % kaikista keuhkosyöpätapauksista, joiden ennuste ei yleensä liene kovin valoisa. WHO:n arvion mukaan keuhkosyövän riski kasvaa 16 % aina jokaista 100 Bq/m³ radonpitoisuuden nousua kohti. Yhdysvalloissa EPA (Environmental Protection Agency) on arvioinut radonin olevan toiseksi yleisin keuhkosyövän aiheuttaja Yhdysvalloissa. Yleisin, jos laskuista jätetään tupakoivat kansalaiset pois. Suunnilleen samaan arvioon on päätynyt myös WHO maailmanlaajuisesti. Yhdysvalloissa radonviikatteen arvioidaan niittävän väkeä vuosittain reippaasti enemmän kuin mitä lakoaa rattijuopumusten vuoksi tai kaatumisten / putoamisten (kotona), hukkumisten ja tulipalojen seurauksena yhteensä.

Tehdäänpä vielä lisää vertailua. Hukkumiskuolemat ovat Suomessa pitkälti soolosuorituksia, joten niiden vertailu radonin aiheuttamiin kuolemiin on vähän mielekkäämpää kuin esimerkiksi rattijuopumusten aiheuttamat kuolemat, joissa usein kuolee muita(kin) kuin perseet olalla piennarta kyntävä kuski. Trafin mukaan vuonna 2012 Suomessa kuoli rattijuopumuksen aiheuttamissa onnettomuuksissa 41 henkilöä. Vuosina 1998-2012 Suomessa on hukkunut (tapaturmaisesti) vuosittain keskimäärin 138 henkilöä, joista yli puolessa tapauksista pääosaa lienee näytellyt alkoholi. Tästä aiheestahan meuhkataan kovaan ääneen vuosittain ja erityisesti juhannuksen tienoilla ja rattijuopumuksiakin vastaan taistellaan jos jonkinlaisilla näkyvyyttä saavilla kampanjoilla. Näin ollen onkin hieman outoa, että radonista ei taas puhuta juurikaan mitään missään, vaikka radon laittaa vuosittain väkeä mullan alle huomattavasti enemmän kuin mitä vuosittain kuolee hukkumalla ja rattijuopumusten aiheuttamissa onnettomuuksissa yhteensä. Enkä ainakaan minä muista koskaan nähneeni mitään "säteilyttä symppis" tai "radonkumi" kampanjaa. Mutta vaikuttaisi joka tapauksessa siltä, että radonviikate heiluu Suomessakin aika tiuhaan tahtiin.

Kuva 2. Radonmittari.

Radonpitoisuuksien mittauksia voidaan suorittaa siihen tarkoitetuilla mittareilla tai esimerkiksi STUK:lta saatavilla mittauspurkeilla. Radonmittarit ovat aika tyyriitä, mutta joukossa on myös suhteellisen edullisiakin mittareita. Itselläni on mittari, jota myydään Yhdysvalloissa nimellä Safety Siren Pro Series 3 ja tässä mittarissa mittaustulokset ilmoitetaan Yhdysvalloissa käytetyllä mittayksiköllä pCi/L. Samaa mittaria myydään toki myös Euroopassa, mutta täällä sen nimenä on Ramon 2.2. Kyseinen mittari on edullisimpia markkinoilla olevia radonmittareita, mutta sitä pidetään kuitenkin varsin luotettavana. Ohessa on viime vuoden tammikuussa otettu kuva mittarista työntouhussa alakerran WC:ssämme, joka on suunnilleen keskellä taloa. Kuvassa mittarin lukema on 10,5 pCi/L, joka on becquereleiksi muunnettuna 389 Bq/m³ ja ylittää uusille taloille asetetun radonpitoisuuden raja-arvon 94 %:lla.

Kaiken edellisen perusteella lienee jo selvää, että varsin ikävästä aineesta on loppujen lopuksi kysymys, enkä ainakaan minä uskalla suhtautua siihen välinpitämättömästi. Itsestä nyt ei ole niin väliä, mutta kun meillä asuu myös nuo lapset.

Seuraavaksi voidaankin sitten tarkastella sitä, mitä eri määräykset ja ohjeet sanovat radonista ja siitä, miten siihen tulisi rakentamisessa suhtautua.

Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (päätös asuntojen huoneilman radonpitoisuuden enimmäisarvoista, 2 §, ensimmäinen ja toinen momentti) mukaan:

”Asunnon huoneilman radonpitoisuuden ei tulisi ylittää 400 Bq/m³."

"Asunto tulee suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus ei ylittäisi arvoa 200 Bq/m³.”

Kyseinen päätös on annettu jo 1992, joten mistään ihan uudesta asiasta ei ole kysymys, eikä asia voi tulla yllätyksenä vajaalle nelikymppiselle rakennusinsinöörillekään. Toisen momentin kohdalla kannattaa huomioida se, että päätös nimenomaan edellyttää, että uudet asunnot tulee suunnitella ja rakentaa siten, ettei 200 Bq/m³ arvoa ylitettäisi. Suunnilleen samat asiat mainitaan myös Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa D2 Rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto (2010 ja 2012).

Edellisten määräysten lisäksi rakennuslupaamme on kirjattu seuraava määräys:

”Rakennuksen alapohjarakenteet tulee toteuttaa siten, että maaperässä esiintyvä radon ei pääse tunkeutumaan rakennuksen sisätiloihin.”

Tässä on siis joukko velvoittavia määräyksiä, joiden perusteella pitäisi olla täydellisen selvää, että radonsuojauksista ja -tiivistyksistä tulee huolehtia asianmukaisesti ja rakennuslupamme velvoittaa vieläpä erityiseen huolellisuuteen niiden osalta. Jos tuota rakennusluvan määräystä tulkitaan kuin piru raamattua, niin määräyksessä esitetty vaatimus on vähintäänkin tiukka. Siinähän ei anneta minkäänlaisia raja-arvoja vaan määrätään, ettei maaperässä esiintyvä radon saa päästä tunkeutumaan sisätiloihin – lainkaan. Nollatoleranssi siis.

Raja-arvoista sen verran, että meillä uusien asuntojen raja-arvo on tuo 200 Bq/m³, kun taas Yhdysvalloissa EPA pitää rajana 4 pCi/L, joka meillä käytettyyn yksikköön muunnettuna on 148 Bq/m³. EPA suosittaa toimenpiteisiin ryhtymistä jo siinä tapauksessa, jos pitoisuus ylittää 2 pCi/L (74 Bq/m³). Ja jos en väärin ymmärtänyt, niin nämä suositukset koskevat niin uusia kuin vanhojakin asuntoja. Radoniin suhtaudutaan siis ainakin Yhdysvalloissa hieman vakavammin kuin Suomessa. WHO puolestaan suosittelee niinkin alhaista radonpitoisuuden raja-arvoa kuin 100 Bq/m³.

Radonilta suojautumisesta on annettu määräyksiä ja ohjeita myös Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa B3 Pohjarakenteet (2004), jossa ohjeistetaan muun muassa, että:

”Maanvaraisen laatan ja perusmuurin sauman tiivistystoimet ovat välttämättömiä, kun perusmuuri ja laatta rakennetaan erikseen.”

”Läpivientien tiivistäminen on erittäin tärkeätä kaikissa rakenneratkaisuissa.”

Nämäkin ohjeet ovat varsin yksiselitteisiä, eikä niiden ymmärtämisessä pitäisi rakennusinsinöörillä olla mitään vaikeuksia.

STUK:n sivuilla on kaiken muun tiedon joukossa myös varsin mielenkiintoinen maininta uudisrakentamisesta ja määrätyistä raja-arvoista:

"Rajan ylittävää arvoa pidetään rakennusvirheenä, jota koskee korjausvelvoite."

Nämä määräykset ja ohjeet asettavat aika selvät sävelet uudisrakennusten toteutukselle ja radonilta suojautumiselle. Raja-arvo on selvä (toleransseineen) ja oikeat toteutustavat ovat varmasti jokaisella alan ammattilaisella tiedossa tai tiedot niistä on ainakin helppoa hankkia – hemmetti, pystyinhän siihen minäkin.

Tästä päästäänkin sitten siihen, miten nämä suojaukset ja tiivistykset tulisi toteuttaa, jotta kaikki edellä mainitut velvoitteet täyttyisivät. Loppujen lopuksi suojaukset ja tiivistykset ovat varsin yksinkertaisia ja helppoja toteuttaa rakennusvaiheessa. Myöhemmissä vaiheissa homma menee vähän hankalammaksi ja usein joudutaankin turvautumaan aktiivisiin suojausmenetelmiin, kuten radonimuriin. Kysymys radonsuojausten- ja tiivistysten kohdalla on vain ja ainoastaan siitä, kuinka ne suunnitellaan, kuinka ne tehdään ja kuka valvoo, että ne tulevat tehdyiksi oikein. Valvontakysymykseen on helppo vastata: vastaava työnjohtaja.

Jätän suojausten ja tiivistysten toteutuksen suosiolla odottamaan ja tarinoin niistä tarinan seuraavassa osassa. Tämän kertainen tarina oli nyt tällainen lyhyt johdatus radoniin ja siihen, miten siihen määräysten ja ohjeiden mukaan tulisi uudisrakentamisessa suhtautua. Minun näkemykseni radoniin tuli varmaankin aika selväksi tämän tarinan perusteella. Jokainen tekee tietysti radonin suhteen omat päätöksensä ja on jokaisen oma asia kuinka vakavasti suhtautuu siihen ja sen mahdollisiin vaikutuksiin. Mutta suunnittelijoilla, työstä ja tarkastuksista vastaavilla ei tätä mahdollisuutta ole, he eivät voi suhtautua asiaan välinpitämättömästi. Suunnittelijoiden, työstä ja tarkastuksista vastaavien tulee toimia asiassa juuri niin kuin määräykset ja ohjeet edellyttävät ja ottaa huomioon rakennuspaikka, sen olosuhteet ja riskit radonin suhteen. Meidän tapauksessamme ei ole ollut pienintäkään epäselvyyttä siitä, että radonriski on olemassa ja, että siihen tulee suhtautua erityisellä huolellisuudella. Mutta nyt tämä saa riittää. Jatkan aiheesta seuraavassa osassa.