28.6.2013

Saunan höyrynsulut - Osa 3

Tässä osassa käsittelen vastaavan työnjohtajan rakennusvalvontaviranomaiselle ja minulle antamaa selvitystä saunan höyrynsulkujen virheistä. Ikävä kyllä tästäkin kirjoituksesta muodostuu todella pitkä, mutta koittakaa jaksaa lukea loppuun saakka.

Jarmo Kekki antoi rakennusvalvonnalle sähköpostitse 13.6.2013 seuraavan selvityksen:
”Edelleen pahoittelen tilaaja Jukka Järvelän tapaa toimia keskeneräisessä rakennuskohteessa Järvelä.
Järvelälle on ilmoitettu useasti pyytämänsä selvitykset mm. eri sähköpostikirjeillä, jotka on hänelle toimitettu asianmukaisesti ja todistettavasti.
Lisäksi olen 12.06.2013 jälleen uudelleen antanut tilaajalle samaisia selvityksiä sähköpostitse.

Järvelä on toimittanut uutena asiana saunan tavarantarkastuskertomuksen.
Järvelä on omavaltaisesti teettänyt ja ohjeistanut työntekijöillensä mm.
saunan rakennemuutokset vastoin rakennesuunnitelmia, koska on halunnut saunan huonekorkeuden suuremmaksi. 
Saunan SPU eristeasennukset ovat olleet alkuperäisen asennuksen osalta täysin asianmukaiset, kun olen ne tarkastanut ennen Järvelän teetättämiä
lisä- ja muutostöitä. 
Järvelä tilaajana ja valvojana muutatti mm. työntekijöillänsä SPU eristeen sijainnin kattokannattajien väliin eikä ole muutoksista antanut vastaavalle työnjohtajalle tietoa ja näin ollen vastaava työnjohtaja ei ole edes voinut tarkistaa tilaajan muutostyötä.
Siitä seurasi, että yläpuolisen höyrynsulkumuovin ja SPU eristeen välisestä pinnasta tuli osittain puutteellinen, kuten tavarantarkastuskertomuksessa on mainittu.
Tavarantarkastuskertomuksesta saa osittain virheellisen käsityksen höyrynsulun tiiveydestä, koska Järvelä on omavaltaisesti purkanut ja poistanut rakenteita, joista aiheutui saunaan ilmavirtauksia, koska alumiiniteippaukset olivat osittain rikkoutuneet ja poistuneet (mm. koolauspuun reikä seinässä, josta oli asennettu lämpömittarin anturi, poistettu koolauspuita, joihin oli asennettu alumiiniteippaus) Järvelän työntekijät ovat lupautuneet korjaamaan puutteet jo maaliskuussa 2013, kun tilaaja ensimmäisen kerran asiasta mainitsi työmaakatselmuksellaan.
Järvelän työntekijät ovat lupautuneet korjaamaan puutteet tavarantarkastustilaisuudessa heti ja he ovat tiedustelleet Järvelältä useaan kertaan todistettavasti, että koska korjaustyöt voi suorittaa.
Järvelä on passiivisuudellaan estänyt korjaustyön tekemisen.”
Palaan näihin Kekinkin mainitsemiin muihin selvityksiin myöhemmissä kirjoituksissani. Jätän tässä yhteydessä käsittelemättä myös selvityksen loppuosan ja keskityn mainittuihin muutostöihin ja vastaavan työnjohtajan tarkastukseen. Loput käsittelen seuraavissa osissa.

Mitä tulee siihen, että Jarmo Kekki pahoittelee minun tapaani toimia asiassa, no, onhan se kovin ikävää jos mielensä jatkuvasti pahoittaa.

Tartun aluksi tuohon ”rakennemuutokset vastoin rakennesuunnitelmia” kohtaan. Kuten jo aiemmin mainitsin, en ole milloinkaan nähnyt rakennesuunnitelmia, joissa sauna olisi suunniteltu toteutettavaksi SPU-levyillä. Enkä muutoinkaan ole tietoinen tällaisen rakennesuunnitelman olemassaolosta. Enkä minä myöskään ole se taho, joka on suunnitellut ja päättänyt, että saunan höyrynsulut toteutetaan SPU-levyillä. Joten, vastoin mitä rakennesuunnitelmia?

Mutta, tällä kertaa vastaava työnjohtaja esittää siis, ettei ole voinut tarkastaa kosteuseristyksiä (höyrynsulut) muutostöiden jälkeen koska ei ole ollut tietoinen minun teettämistäni muutostöistä, joita ovat mm. SPU-levyjen asennuttaminen kattokannattajien väliin. Itse tarkastustilaisuudessa vastaava työnjohtaja ei tuonut millään tavoin esiin sitä, että hän ei olisi ollut tietoinen näistä tehdyistä muutostöistä. Ei, vaikka nämä ovat tulleet hänelle täytenä yllätyksenä. Eikä rakennusmiehetkään maininneet sanallakaan siitä, että minä olisin teettänyt ja ohjeistanut muutoksia katon SPU-levyjen asennukseen. Liki kaksi vuotta on toki pitkä aika, eikä kaikkea voi muistaa mutta kivasti se muisti tuntuu kuitenkin tilaisuuden jälkeen palanneen.

Varsinainen kysymys lienee tällä kertaa siinä, onko vastaava työnjohtaja ollut tietoinen ”omavaltaisesti teettämistäni ja ohjeistamistani muutostöistä". Olen ilmoittanut Jarmo Kekille huoleni saunan huonekorkeudesta sähköpostitse 12.7.2011:
”Tapasin myös laattamiehen työmaalla ja hän sanoi, että saunaan ja pesuhuoneeseen joudutaan kaatojen vuoksi laittamaan vielä aika reilusti tavaraa lattialle. Saunan puolelle aina 50 mm saakka ja pesuhuoneenkin puolelle 20-30 mm. Tämä tarkoittaa sitä, että saunan sisäkorkeus jää minun laskujeni mukaan ainoastaan n. 2155 mm kun korkeus on nyt koolauksen alapintaan n. 2230 mm.

2230 - 50 - 10 (laatta ja laasti) - 15 (paneeli) = 2155

Ja tuo on kyllä mielestäni aivan liian vähän. Nykyisellä saunan mitoituksella (istuinlauteen yläpinta 1150 mm korkeudella jos oikein tulkitsen piirustuksia) minä en enää sovi lauteille istumaan puhumattakaan siitä, että sopisin lauteille kiipeämään. Mitenkä tuosta ulkonemasta on nyt tullut sisältä noin pirun matala?”
Vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultti on siis ollut tietoinen ongelmasta. Valitettavasti nyt joudun hieman spekuloimaan asialla ja miettimään, mikä olisi tällaisessa tilanteessa todennäköistä. Mielestäni mahdolliset vaihtoehdot ovat esimerkiksi:
  1. Vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultti ei reagoi asiaan millään tavoin.
  2. Vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultti ilmoittaa, ettei asialle voida tehdä mitään.
  3. Vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultti suunnittelee, miten ongelma saadaan ratkaistua ja ratkaisu toteutetaan.
Ensimmäinen vaihtoehto on tuskin kenenkään mielestä mahdollinen. Minä kuitenkin maksan vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultille muun muassa siitä, että eteen tuleviin ongelmiin löytyy ratkaisu. Ja minä siis tyytyisin siihen, etten saa ongelmaan mitään reaktiota em. taholta? Tuskinpa. Tämä voidaan siis unohtaa.

Entäpä toinen vaihtoehto? Minulle ilmoitetaan, ettei asialle voi tehdä mitään ja tämän kanssa on vain elettävä. Ok. Tämän jälkeen minä, rakentamisesta mitään ymmärtämätön, menisin kuitenkin teetättämään rakennusmiehillä em. muutoksia konsultoimatta lainkaan vastaava työnjohtaja / rakennuskonsulttia? Ja kertomatta hänelle mitään? Rakennusmiehetkään eivät kysyisi tai kertoisi asiasta vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultille yhtään mitään? Justiinsa, uskokoon ken haluaa.

Kolmas vaihtoehto on todennäköisin, ja itse asiassa ainoa vähänkään järkeen käypä vaihtoehto. Jos ajatukseni on tässä lainkaan oikeilla jäljillä, niin vastaava työnjohtaja on ollut tietoinen niin ongelmasta kuin sen ratkaisustakin. Ja tämä vaihtoehto on se, jonka mukaan asiassa on todellisuudessa menty. Minä en siis ole "omavaltaisesti teettänyt ja ohjeistanut" SPU-levyjen asennusta kattokannattajien väliin, kuten Jarmo Kekki väittää. Ratkaisu on ihan Jarmo Kekin omaa käsialaa.

Olemme Jarmo Kekin kanssa "keskustelleet" rakennuskohteessa 22.8.2011 ja annoin tällöin palautetta muun muassa suunnitelmien virheistä ja puutteista, joiden vuoksi esimerkiksi juuri saunan huonekorkeus oli jäädä liian matalaksi. Tähän Jarmo Kekki loihti lausumaan, nimenomaan saunan huonekorkeuteen liittyen, että ongelmahan saatiin korjattua ja, että ongelma oli johtunut siitä, että Janar (Lipasaar) oli asentanut uretaanilevyt väärin.

Edellistä en muuten joutunut kaivelemaan muistini sopukoista vaan tarkistin asian äänitallenteelta. Niin, tosiaan, olen luonut äänitallenteita erinäisistä tilaisuuksista, joissa on tavalla tai toisella käsitelty rakennusprojektiamme. Edit: Tarkoitan edellisellä sitä, että olen tallentanut kesästä 2011 saakka tietyn tahon kanssa käymiämme keskusteluja ja/tai tilaisuuksia, joihin tietty taho on osallistunut. Tämä ihan siitä syystä, että jo kesällä 2011 havaitsin, etteivät kaikki tietyltä taholta saamani selitykset ongelmiin välttämättä pidä paikkaansa. Ja kun muutenkin projektissamme alkoi ilmenemään hieman kummallisia piirteitä, katsoin parhaaksi tallentaa keskusteluja, jotta voimme myöhemmin tarkistaa, mitä milloinkin on sanottu ja sovittu.

Mutta eihän vastaava työnjohtaja ollut lainkaan tietoinen saunan huonekorkeuden vuoksi tehdyistä SPU-rakenteiden muutoksista..?

Tarkastellaan asiaa vielä hieman toisesta näkökulmasta. Pesuhuoneen seinät on laatoitettu 2.8.2011 mennessä ja pesuhuoneen ja saunan lattiat 4.8.2011 mennessä. Vesieristykset on siis asennettu ja tietenkin myös tarkastettu ennen 2.8.2011. Jarmo Kekin oman laskutuksen perusteella ainoa vaihtoehto on maanantai 1.8.2011.

Kuva 1. Saunan kattopaneelien
"koolauksia"
Vastaava työnjohtaja on tarkastanut vesieristyksen saunasta ja tällöin saunan SPU-eristeiden on täytynyt olla asianmukaisesti asennettuina kattokannattajien alapuolelle, eikä kannattajien väliin. Muussa tapauksessahan vastaava työnjohtaja olisi varmasti havainnut, että SPU-levyt on katon osalla asennettu kattokannattajien väliin. Koska eihän ammattilainen voi olla havaitsematta tällaista muutosta rakenteissa, varsinkaan kun vesieristys on kivijäljitelmäkohdassa katonrajaan saakka ja tämäkin vesieristys on luonnollisesti kuulunut tarkastukseen. Ja näitä sementtikuitulevyssä olevia vesieristyksiä tarkastaessaan vastaava työnjohtaja ei millään muotoa olisi voinut olla havaitsematta muuttuneita rakenteita, kiukaan kohdalla katonrajassa olevia tiivistämättömiä höyrynsulkuja ja ilmanvaihtokanavan läpiviennin tiivistyksen puuttumista. Ja tässä on kyseessä sen verran suuret ja selkeät muutokset rakenteissa, ettei näitä voi olla huomaamatta – ainakaan alan ammattilainen. Ammattilaisen tulisi pystyä erottamaan paneelien koolaus kattokannattimista ja levyjen kannatinrimoista ja varsinkin näin selvässä tapauksessa (kuva 1).

Kuva 2. Kiuasnurkka.
Katsotaanpa tämän jälkeen kuvia 2 ja 3, joissa näkyy saunan seinää ja kattoa viime maaliskuulta, jolloin purin kattopaneloinnin. Kuvassa 2 näkyy katon SPU-levyä kannatteleva rima aivan seinän vieressä. Kuvassa 3 näkyy sama rima sen jälkeen kun olen irrottanut sitä jo hieman kiukaan päästä. Kuvassa näkyy myös osa seinän höyrynsulkumuovin päällä olevasta seinän ylimmäisestä koolauspuusta, tai mikä se sitten lieneekään. Koolauspuun alareuna on samalla tasolla kattokannattajien alareunan kanssa ja katon SPU-levy olisi tietenkin tämän alapuolella kiinni ja ulottuisi aina koristekivien takana olevan sementtikuitulevyn pintaan saakka, jos SPU-levyt olisi asennettu kattokannattajien alapuolelle.

Kuva 3. Kiuasnurkka - SPU-levyn
kannatinrima irrotettu kiukaan
puoleisesta päästä.
Jos SPU-levyt ovat olleet asennettuina kattokannattajien alapuolelle, eikä väliin, niin miten ihmeessä vesieristettä on joutunut SPU-levyä kannattelevaan rimaan ja seinän koolauspuuhun? SPU-levyjä kannattelevia rimojahan ei tässä tapauksessa olisi katossa lainkaan ja koolauspuukin olisi SPU-levyn yläpuolella suojassa…

No, minäpä väitän, että vesieristyksen asennuksen aikaan SPU-levyt ovat olleet asennettuina kattokannattajien väliin, aivan kuten ne ovat tavarantarkastustilaisuudenkin aikaan olleet. Miten on siis mahdollista, että vastaava työnjohtaja ei havaitse vesieristysten tarkastuksessaan muuttuneita SPU-rakenteita, tiivistämättömiä höyrynsulkuja ja tiivistämätöntä ilmanvaihtokanavan läpivientiä?

Mitenköhän sen tarkastuksen laita nyt loppujen lopuksi onkaan?

En malta olla tarttumatta lopuksi vielä tuohon vastaavan työnjohtajan mainitsemaan ”omavaltaisesti teettänyt ja ohjeistanut…” kohtaan. Me omistamme maapläntin, jolle taloa ollaan rakentamassa. Me omistamme myös rakenteilla olevan talon, me maksamme kaikki työt, me maksamme kaikki materiaalit, me maksamme ja omistamme kaiken. Keneltä minun olisi siis pitänyt pyytää lupa ja hyväksyntä näiden muutosten "teettämiselle ja ohjeistamiselle"?

Toivottavasti kukaan mielensäpahoittaja ei pahoittanut mieltään kirjoituksestani. Ikävä kyllä pelkään, että mieliä pahoittuu taas viimeistään siinä vaiheessa kun saan toimitettua selvitykseni asiasta viranomaisille.

Seuraavassa osassa käsittelen vielä jäljelle jääneitä asioita. Pysykää edelleen kuulolla.


7 kommenttia:

  1. En ymmärrä miten tuolta voi edes näkyä yläpohjan puhalluseristeet? (Sitäpaitsi ei edes kannata laittaa höyrynsulkumuovin päälle suoraan puhallusvillaa vaan ensin levyvillaa.)

    Miten matala tuo yksikerroksinen osa on? Eikö järkevä rakenne olisi sellainen että tehdään saunan (ja pesuhuoneen) kohdalle alaslaskettu katto, eristetään se vaikka tuolla Saunasadulla. Välissä tuulettuva tila jonka tuuletus hoidetaan riittävästi. Sen päällä on höyrynsulkumuovi, jonka päällä yläpohjaeristeet. Tässä ei ilmeisesti noin ole ollut edes tarkoitus tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinet arvata, millainen yllätys tuo puhallusvillan näkyminen oli minulle kun purin saunan kattoa. Ongelma tuossa on se, että katon höyrynsulkumuovi on ilmeisesti poistettu niiltä kohdin, joihin on laitettu SPU-levyt. Höyrynsulkumuovia ei kuitenkaan ole liitetty katon SPU-levyihin ja näin katon höyrynsulku on kaikkea muuta kuin yhtenäinen ja tiivis. Itse asiassa näyttää siltä, että höyrynsulkumuovin reunoja on työnnetty ”pois tieltä” ja näin SPU-levyjen ja höyrynsulkumuovin väliin on jäänyt useamman sentin rako, josta puhallusvilla on päässyt sitten putoamaan yläpohjasta alas.

      Tuo yksikerroksinen osa on huomattavasti matalampi kuin alakerta muuten, joka tämäkin tuli meille pienoisena yllätyksenä. Tämä kun ei suunnitteluvaiheessa näkynyt kunnolla mistään suunnitelmista, eikä siitä ollut mitään varsinaista puhettakaan suunnittelijan kanssa. Me tietysti oletimme, että se olisi suunnilleen samankorkuinen kuin alakerta muualla (~2,80 m) ja kattoja laskettaisiin sen verran kuin olisi tarpeen saunassa ja pesuhuoneessa. Näin ei kuitenkaan ollut vaan yksikerroksisella osuudella huonekorkeus on alle 2,3 m ilman alaslaskettuja kattojakin. Tulen jossakin vaiheessa käsittelemään kirjoituksissani myös suunnittelua ja suunnitelmia, joissa on ollut jos jonkinlaista epäselvyyttä matkan varrella. Ylipäätään minulle on jäänyt sellainen kuva, ettei suunnittelu ole todellakaan mennyt niin kuin sen olisi pitänyt.

      Ehdotuksesi kuulostaa varsin järkevältä ja sellaiselta, jonka mukaan sauna ja pesuhuone olisi pitänyt suunnitella. Mutta kun ei ole ja nyt ongelma on käsittääkseni siinä, että tuolla tavoin huonekorkeudesta jouduttaisiin luultavasti nipistämään liikaa, jolloin pesuhuoneesta ja saunasta tulisi auttamatta liian matalia. Mielestäni ne kun ovat jo nytkin ahdistavan matalia. Tuosta levyvillan käytöstä yläpohjassa on ollutkin puhetta ja luulen, että tulemme siihen ratkaisuun päätymäänkin. Ikävä puoli asiassa on se, että sen toteuttaminen vaatii aika suuria operaatioita tässä vaiheessa. Mutta asiaa päästään tutkailemaan tarkemmin siinä vaiheessa kun aloitamme saunan korjaustoimenpiteet. Tähän menee kuitenkin vielä hetki kun on hieman muuta tekemistä juuri tällä hetkellä.

      Poista
  2. Saunassa ei saa laittaa vesieristettä seinille, koska se ei kestä kuumuutta. Lattian vesieriste saa nousta vain helmalaatoituksen alle 100-200mm. Sain sen käsityksen, että olette laittaneet vesieristeen katon rajaan saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei vesieriste sentään kaikkialla seinissä katonrajaan saakka nouse vaan ainoastaan helmalaatoituksen yläreunaan. Koristekivien kohdalla on käsittääkseni vesieristettä kivien taustalla olevassa sementtikuitulevyssä ja siinä vesieriste kyllä nousee katonrajaan saakka. Koristekiviä (ja sementtikuitulevyä) on alalauteen tasolta katonrajaan saakka noin puolen metrin leveydellä kiuasnurkan molemmin puolin. Jos tuossakaan ei saa käyttää vesieristettä, niin silloinhan homma menee mielenkiintoiseksi.

      Poista
  3. Saunassa käytetään Lujalevyä (sementtikuitulevy) koristekivien takana ja vesieristettä ei saa käyttää. Kaakelilujaa ei suositella saunaan juuri sen vedeneristeen vuoksi. Kävi äskettäin märkätilavalvojan koulutuksen ja sielläkin asia otettiin puheeksi.

    VastaaPoista
  4. Täältä vielä suositus kiukaan taustalevyksi: http://www.cembrit.fi/Palonsuojalevyt-22711.aspx?ProductID=PROD603&PID=13402. En halua pelotella, mutta tuntuu teidän projektissanne olevan noita ongelmia. Voi se vesieriste siellä takana aikansa kestääkkin, ainakin toivotaan niin.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset tiedoista. Nämä asettavatkin tehdyt ratkaisut taas ihan uuteen valoon.

    Meillähän ei koristekivien takana ole sen enempää Luja A:ta kuin Kaakelilujaakaan. Meillä tuo sementtikuitulevy on Aquapanel Indooria, joka ei tietääkseni ole sen enempää kosteudenkestävä kuin palamatonkaan. Palonkestoltaan kyseinen levy on samaa luokkaa normaalin kipsilevyn kanssa.

    Täytynee paneutua tähänkin asiaan tarkemmin kun pääsemme saunan korjaamisen kimppuun lähitulevaisuudessa. Tässä vaiheessa pelkään jo pahoin, että koko sauna joudutaan rakentamaan jotakuinkin kokonaan uudelleen. Mutta tämä jää nähtäväksi. Kiitokset joka tapauksessa vinkeistä.

    VastaaPoista