27.5.2015

Oikeuskäsittely - Osa 1 "...mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta."

Huh huh, onpahan ollut rumbaa.

Useampikin on tässä ihmetellyt blogin hiljaiseloa kun minkäänlaisia päivityksiä ei ole pariin kuukauteen tullut. No, nyt tulee ja saatte samalla hieman selvennystä myös tähän pitkään jatkuneeseen hiljaiseloon.

Varsinainen syy blogin hiljaiseloon on se, että riita-asiamme pääkäsittely oli juuri Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Käsittelyyn valmistautuminen vei oman aikansa kaiken muun ohella, eikä blogitarinointiin jäänyt aikaa, eikä oikeastaan voimiakaan. Rajansa kullakin. Asiaa tietysti mutkisti aikalailla se, että juristimme oli vaihtunut matkan varrella ja jouduimme hänen kanssaan käymään tietysti koko aineiston läpi ja sitä aineistoa olikin kertynyt pari isoa mapillista. Työtä siis riitti. Kävimme tietysti myös koko käsittelyn ajan aineistoa läpi kutakin todistajaa varten ja kasasimme kokoon kullekin todistajalle esitettävää aineistoa. Olimme siis suunnitelleet asian niin, ettei kaikki oleellinen todistusaineisto suinkaan ollut liitettynä varsinaiseen todistusaineistoon, vaan tultaisiin esittämään varsinaisessa pääkäsittelyssä todistajille. Siitä en ennen oikeudenpäätöstä osaa kyllä sanoa, että oliko tästä yhtään mitään hyötyä vaiko peräti haittaa. Joka tapauksessa tämäkin vaati hieman suunnittelua ennakkoon.


Mutta, oikeuskäsittely alkoi jatketulla valmistelulla ja itse pääkäsittelyllä 18.5., eli reilu viikko sitten. Pääkäsittely jatkui aina maanantaihin 25.5. saakka. Sikäli, kun ymmärsin oikein juristimme ja päätuomarin puheet, niin näin pitkä käsittely on ilmeisesti aika poikkeuksellista tavallisen ihmisen riita-asian käsittelylle. Tuomareita käsittelyssä oli kaiken kaikkiaan kolme, tai itse asiassa kaksi tuomaria ja yksi notaari, jos tarkkoja ollaan. Joka tapauksessa käsittely oli vähintäänkin raskas, eikä vähiten siitä syystä, että satuin olemaan koko viikon tilapäisesti yksinhuoltajana vaimon työmatkan vuoksi. Asiaa ei tietenkään helpottanut se, että lastemme koulutapahtumia sattui samalle viikolle. Yksinhuoltajaisällä riitti kiirettä.

En aio kirjoittaa oikeuskäsittelystä mitään kattavaa reportaasia tänne, mutta ainakin tällä kertaa ajattelin kertoa käsittelystä yleisellä tasolla ja hieman tarkemmin yhdestä mielenkiintoisesta tapahtumasta käsittelyn aikana.

Asian käsittelyyn saatiin siis kulumaan varsin paljon aikaa ja suurin tekijä tähän oli todistajien suuri määrä. Meillä oli kaiken kaikkiaan sovittuna 18 todistajaa, joista jouduimme valitettavasti pudottamaan yhden pois kesken käsittelyn yksinkertaisesti siitä syystä, ettei häntä tavoitettu enää käsittelyn alla eikä aikanakaan lainkaan. Todistaja ei ollut varsinaisesti avaintodistaja, mutta ei kyllä paljon siitä puuttunutkaan. Vastapuolella todistajia oli puolestaan 11. Luonnollisesti myös minua ja Jarmo Kekkiä kuultiin heti toisena käsittelypäivänä, ensimmäinen päivä kun käytettiin vielä pääkäsittelyn valmisteluun. Minun kuulemiseni kesti muistaakseni noin kolme tuntia ja Jarmo Kekin vaatimattomat kuusi tuntia. Tämä taas johtunee pitkälti siitä, ettei vastapuoli halunnut kysyä minulta mitään, kun taas meillä oli varattuna liuta kysymyksiä Jarmo Kekille. Tuo tiistaipäivä venyikin sitten pitkälle iltaan. Jos en väärin muista, niin kello oli jo yli yhdeksän, kun juristini soitti minulle ja kertoi juuri päässeensä salista pois. Itse olin siis joutunut poistumaan paikalta jo vähän ennen viittä, jotta ehdin ajoissa yhdessä lasten kanssa lapsille tärkeään koulun tilaisuuteen.

Käsittelyn ensimmäiset päivät menivät meidän kutsumiamme todistajia kuullessa. Näiden yhteydessä ei tullut mitään yllätyksiä eteen ja asiat tuntuivat siltä osin sujuvan ihan hyvin. Torstaina ääneen pääsivät ensimmäiset vastapuolen nimeämät todistajat ja näistä olin tietysti ennakkoon enemmän kuin hieman epävarma. En muuten, mutta mieltä tietysti kalvoi pieni epäilys siitä, mitä kaikkea todistajat kertovat tai jättävät ehkä kertomatta. Mutta huoli osoittautui turhaksi. Todistajat kertoivat tapahtumista minun nähdäkseni juuri niin kuin asiat olivat menneet. Siitä suuri kiitos heille.

Ennakkoon olin ajatellut perjantain olevan meidän kannaltamme sen kaikkein pahimman päivän jo yksin siitä syystä, että tuolloin parrasvaloihin astui vastapuolen tähtitodistaja – virolainen sankarimme Lipasaar.

Epäilykseni ei osunut harhaan. Itse asiassa homma vaikutti paljon pahemmalta kuin olin etukäteen osannut pelätä. Lipasaaren todistus oli hienosti käsikirjoitettua näytelmää, jossa minä olin rakennustöiden suhteen pääroolissa. Minä olin se, joka oli työmaalla ohjeistanut rakennusmiehiä. Minä olin se, joka oli kaikki työsuoritukset hyväksynyt. Minä olin se, joka työmaata oli johtanut ja minä olin ollut työmaalla lähes täyspäiväisesti. Ottaen huomioon, että Lipasaar oli ollut meillä ainoastaan muutamana päivänä, tarkalleen ottaen kymmenenä päivänä, tammikuun ja kesäkuun lopun välisenä aikana, niin käsittämättömän hyvin hän ”tiesi” työmaan tapahtumista tuonakin aikana. Puhumattakaan siitä, että hän tuntui olevan perillä minunkin tekemisistäni paremmin kuin minä itse. Jos joku teistä tarvitsee todella tehokasta henkilökohtaista assistenttia, niin voin tuon todistuksen perusteella suositella Lipasaarta varauksetta. Ei taatusti pääse mikään homma unohtumaan. Päinvastoin, tulette huomaamaan, että olette tehneet käsittämättömän määrän sellaistakin, jota ette itse tiennyt lainkaan tehneenne.

Mutta, tämä näytelmä oli oikeastaan aika hienoa seurattavaa, vaikka samalla silmissä vilisikin viisisataset minusta poispäin. No, elämä on. Yksi hienoimmista näytelmän kohdista oli ehdottomasti se, kun Lipasaar esitteli tuomareille parvekkeemme kermien asennusta tuomareiden pöydän äärellä juristiemme seuratessa vieressä. Parvekkeen kermien kohdalla ei jäänyt kenellekään taatusti epäselväksi, että Lipasaar oli asentanut kermit nimenomaan minun ohjeideni mukaan ja, että minä olin yhdessä hänen kanssaan käynyt asennustyön läpi ja hyväksynyt asennuksen. Eikä siitäkään jäänyt epäselvää, että nostot seinällä olivat aivan riittävät, vaikka kuvasta sitä ei oikein välttämättä nähnytkään. Eikä kynnyspellinkään kohdalla ollut tietenkään mitään ongelmaa. Siinä sitä tunsi itsensä aika pölvästiksi. Näytelmä jatkui tämän jälkeen vielä pidemmänkin tovin ja tarina oli edelleen sitä samaa. Minä olin tehnyt sitä, minä olin ohjeistanut tätä, minä olin kaiken hyväksynyt ja niin edelleen. Näytelmä oli todellakin niin upea, että oikeastaan tuntui jopa hieman ikävältä pilata se.

Meidän vuoromme koitti vihdoinkin ja juristini räpelsi hetken aikaa papereitaan, kunnes aloitti ensimmäisellä kysymyksellämme. Juristini tiedusteli Lipasaarelta, tiesikö hän yhtä tiettyä yritystä ja oliko hän missään tekemisissä kyseisen yrityksen kanssa. Lipasaar ei tiennyt, eikä kertomansa mukaan ollut missään tekemisissä sen kanssa. Tämän jälkeen juristimme ihmetteli Lipasarelle, että miten on sitten mahdollista, että kyseinen yritys on laskuttanut Järvelää parvekkeen vesieristekermien asennuksesta, kun Lipasaar juuri väitti itse asentaneensa ne minun ohjeistamana ja minun vielä hyväksyneen hänen asennustyönsä? Tunnelma lässähti ja änkytys alkoi.

Quod erat demonstrandum.
Aiemmin, siis siinä kohdin näytelmää, kun Lipasaar vaahtosi parvekekermien asennuksesta tuomareille ja juristeillemme, minä istuin hiljaa paikallani ja yritin pysyä rauhallisena. Ensimmäinen ajatus, joka tuolloin tuli mieleeni, oli yksinkertaisesti: ”kuinka vitun tyhmiä nuo oikeasti voivat olla?”. En vain yksinkertaisesti ymmärrä. Ihan oikeasti, minähän olin kertonut käytännössä koko tarinan täällä jo yli puoli vuotta sitten. Mutta ilmeisesti se päivä paistaa joskus tänne risukasaankin.

Että näin. Jatko olikin sitten kosmetiikkaa, emmekä tarttuneet enää mihinkään ennalta varattuun asiaan. Ei ollut tarvetta. Nekin jäivät sitten käytettäväksi myöhemmin. Tokihan me nyt kysäisimme Lipasaaren nykyisistä työpaikoista ja siinä kävikin ilmi, että Lipasaar on työskennellyt JAK Talot Oy:ssä ja on nykyisin Cava Rakennuksen palveluksessa. Cava Rakennushan on tuo Jarmo Kekin isän yritys, jonka nimi muutettiin taannoin Lempäälän Kullerosta Cava Rakennukseksi juuri ennen Vuoreksen asuntoprojektin alkua. Ei sillä, ettemme olisi näitä asioita jo tienneet, mutta olihan ne hyvä ottaa esiin oikeudessakin, jotta asioiden oikea laita asettuisi kaikille kuulijoille hieman paremmin oikeaan perspektiiviin. Ja jotta asia olisi vielä vähän selvempi, niin Jarmo Kekillä on Cava Rakennuksen prokura, jonka perusteella hän voi yhtiötä edustaa ja kirjoittaa yhtiön nimen. Tämäkin tehtiin toki selväksi myös oikeudessa.

Tämän nimenomaisen todistajanlausunnon vuoksi päädyin siihen ratkaisuun, että pyysin käräjäoikeudelta muutamien todistajien kohdalta käsittelyssä laadittujen äänitallenteiden kopiot ja käyn niitä sitten tässä lähiaikoina läpi. Ja ainakin yhdestä tulen tekemään tutkintapyynnön poliisille. Kuten olen aiemminkin jo todennut, niin ei sitä meikäläinenkään ihan kaikkea paskaa suostu purematta nielemään.

Mutta tämä tästä. Nyt koitetaan palata pikku hiljaa suht normaaliin elämänrytmiin myös blogin suhteen. Pysykää kanavalla.

Ai niin, päätöstä joudumme odottamaan kesälomien yli, eli koko kesä menee löysässä hirressä roikkuessa. Päätöstä odotellessa täytyy kuitenkin tarkistaa, osuuko pelkoni oikeaan taas yhden mahdollisen virheen osalta.



10 kommenttia:

  1. Tsemppiä käräjöintiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varsinainen käräjöinti on onneksi jo ohi ja nyt vain odotellaan päätöstä. Kuten tuossa tarinassani mainitsin, niin tämä on löysässä hirressä roikkumista, enkä uskalla lähteä arvioimaan yhtään, minkälainen päätös on tulossa. Ei voi kuin odottaa.

      Poista
  2. JEP - ei kait noista oikeuden päätöksistä ikinä etukäteen voi oikein tietää - jos voisi, sitten tuomarit voisi korvata roboteilla tai tietokoneilla, jotka laskisivat mekaanisesti oikean lopputuloksen.

    Onko mikään vakuutusyhtiö millään tavalla mukana tässä jutussa? Siis korvaamassa mahdollisia oikeudenkäynnin kuluja (kai niitäkin tulee näin laajassa jutussa aika paljon?), tai että jos syytteessä ollut yrittäjä/yritys joutuisi vastuuseen, niin onko heillä sitten mitään vakuutusta? Siis onhan minullakin omassa yrityksessäni vakuutukset, että jos itse tai jos joku meidän työntekijöistä aiheuttaisi vahingossa vahinkoa esim. jollekin meidän asiakkaalle, niin oman toimintamme vastuuvakuutuksesta me yritettäisiin korvausta silloin hakea. Muuten voi olla edessä vielä sekin vaihtoehto, että vaikka käräjöinnin voittaisikin, niin saako ikinä ja oikeasti mitään korvauksia, jos esim. vastapuolen yritystä ei siinä vaiheessa enää ole olemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei noista oikeudenpäätöksistä pysty etukäteen juuri mitään sanomaan. En ainakaan minä.

      Minulla on toki vakuutus, joka korvaa oikeudenkäyntikuluja, mutta se korvaa kuluja ainoastaan tiettyyn määrään saakka, eikä se määrä riitä tässä tapauksessa alkuunkaan.

      Vastapuolen vastuuvakuutuksista en osaa sanoa oikeastaan mitään. Käsittääkseni vastapuolella piti olla vastuuvakuutus, mutta en sitten tiedä, onko näin todellisuudessa ollut. Minä kun en oikein luota tuon vastapuolen mihinkään sanomisiin enää lainkaan. Joka tapauksessa vastapuolena on tässä tapauksessa toiminimi, eli vastapuoli vastaa mahdollisista korvauksista henkilökohtaisella omaisuudellaan. Se onkin sitten aivan eri juttu, onko vastapuolella enää mitään jäljellä, kun lopullinen päätös saadaan ja, jos se on ylipäätään lainkaan minulle suosiollinen. Tämäkin jää nähtäväksi.

      Poista
  3. Oikeus on rulettipeliin verrattava harrastus. Tuosta tekstistä pisti silmään se, ettei oltu käytetty kaikkia mahdollisia aineistoja. Kokemusperäisesti se on mielestäni virhe. Todistajat eivät välttämättä edes muista asioita. Paperi on parempi todistelussa. Olen saanut jopa pääkäsittelyn aikana luvan tuoda todisteen (mikä olikin sitten jutun kannalta se ratkaiseva).

    Kiinteistöihin liittyviä riita-asioita istutaan pitkään ja hartaasti. Joskus on menty kellon ympäri.

    Mikan kommentti on oleellinen. Ensin on juttu voitettava ja sitten vielä saatava rahat. Jälkimmäinen on se suurempi ihme.


    Noinkin monimutkaisessa jutussa joutuu useimmiten kumpikin kantamaan omat oikeudenkäyntikulunsa. Ainakin minä olen sen joutunut tekemään ja varsin köykäisin perustein. Voityli 100.000 riita-asiassa 98 %. Se 2% vaikutti sitten siihen, että oli maksettava. Tosin vakuutus kattoi osan.

    Löysää hirttä tulee jatkumaan. Noin monimutkainen juttu lähtee hovioikeuteen aika suurella todennäköisyydellä. Laajin omista jutuistani ei - onneksi - saanut valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

    Kokemusperäisesti arvaan, että löysää hirttä on jäljellä vielä noin vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista rulettiahan tuo oikeus taitaa tosiaan olla – ja kallista sellaista.

      Tässä tapauksessa aineistoa oli vähän pakko jättää varsinaisen todistusaineiston ulkopuolelle ja ottaa ne esiin vasta todistajien kanssa. Tällä estettiin vastapuolen juuri näihin räätälöidyt vasta-argumentit ja toisaalta näillä pystyttiin myös osoittamaan vastapuolen käsittelyn alussa esittämiä väitteitä vääriksi, ja ennen kaikkea vastapuolen virheeksi ja laiminlyönniksi. Tässä täytyy muistaa myös se, että (ainakin minun näkemykseni mukaan) vastapuolen koko ”puolustus” lepäsi lähes täysin henkilötodistajien varassa, tässä tarinassa mainitun Lipasaaren ollessa se tärkein lenkki. Lipasaaren uskottavuus ei tosin liene enää kovinkaan korkealla.

      Minulle ei ole missään vaiheessa ollut epäselvää, että tämä asia menee vielä hoviin. Käsittelyn jälkeen olen alkanut sitä kuitenkin sattuneista syistä hieman epäilemään. Mutta ei mennä asioiden edelle, odotellaan ensin käräjäoikeuden päätöstä ja katsotaan sitten. No, niitä sattuneita syitä tulen kyllä avaamaan hieman täälläkin jatkossa, joten pystynette itsekin vetämään jonkinlaisia johtopäätöksiä asioista.

      Oikeudenkäynti kulut ovat jo aikamoiset, itse asiassa aivan helvetin suuret tällaiselle tavalliselle pulliaiselle. Kuten sanoit, niin on hyvinkin mahdollista, että ainakin omat kulut lankeavat minun maksettavakseni. Se ei kuitenkaan ole tekijä, jonka olisin antanut tai annan jatkossakaan vaikuttaa asian eteenpäin viemiseen. Tässä on mielestäni kysymys paljon muustakin, kuin vain rahasta. Mutta, kuten Kekin juristikin totesi, niin ”on lopputulos nähdäkseni jommalle kummalle osapuolelle todennäköisesti taloudellinen katastrofi”. Toivottavasti minä en ole se jompikumpi osapuoli.

      Totta, hirressä roikkumista on näillä näkymin edessä vielä ainakin mainitsemasi vuosi. Ei auta kuin roikkua.

      Poista
    2. Nuorena uskoin suurinpiirtein tuohon, mitä kirjoitit. Ideaalissa maailmassa on joku oikeus. Me vaan satumme ole ihan muussa maailmassa.

      Pari asiaa:

      1) Oikeudessa voi riita-asiassa voittaa vain rahaa. (Juu, on minunkin tapauksiani oppikirjoissa, mutta se ei ilahduta yhtään).
      2) Tuomarin tehtävänä on kohtuullisuus, mikä sitten tarkoittaa kuluja vaikka voittaisitkin.
      3) Vahingonkorvaustuomio ei vielä tarkoita, että saisit rahaa tilillesi, ellet ole saanut vastapuolen omaisuutta hukkausukieltoon.
      4) Oikeuden käyminen syö miestä. Pidä lomaa aina kuin voit.

      Ja noin yleinen elämänohje: luottamus on hyvä, kontrolli parempi. Ja tämän kerron sen vuoksi, että entinen luotettu yhteistyökumpani istuu parhaillaan vankeustuomiota rikoksista, joiden laskemiseen ei riitä kahden käden sormet. Rakentamisessa on noudatettava samaa periaatetta kuin liikenteessä: ennakoi.

      Poista
    3. Ikävä kyllä taidat hyvinkin pitkälle olla oikeassa. Tämä maailma ei ole oikeudenmukainen. Ja nuo listaamasi asiat taitavat nekin olla valitettavan totta. Mitä taas tulee tuohon lomaan, niin sen suhteen olen jo päätökseni tehnyt. En anna tämän riitelyn enää vaikuttaa elämäämme yhtään sen enempää kuin on pakko. Riita on kuitenkin vain materiaa ja muiden asioiden rinnalla aika merkityksetöntä. Odotellaan rauhassa ja katsotaan mihin kaikki johtaa.

      Mutta, jaksan kaikesta huolimatta vielä uskoa siihen, että lopulta oikeus voittaa. Se ei välttämättä tapahdu juuri meidän riita-asiamme kohdalla, mutta tapahtuu kuitenkin – enemmin tai myöhemmin. Tällaisen paskan pyörittäminen loputtomiin vaatii röyhkeyden ja tuurin lisäksi myös älyä, ja sitä ei Kekiltä riittävissä määrin löydy.

      Mitä taas tulee tuohon antamaasi hyvään elämänohjeeseen, niin kuvittelisin jo jossakin määrin oppineeni ja omaksuneenikin sen. Eikä ennakointikaan ole enää mitään vierasta, sitähän tässä on pyritty koko ajan tekemään. Toki ennakointi olisi ollut syytä aloittaa paljon aikaisemmin. Silloin tämäkin kurimus olisi saattanut jäädä kokematta, tai olisi ollut ainakin vähäisempi.

      Poista
  4. Palataan älykkyyosasmäärään. Kuten olen yrittänyt selventää, rakennusala on yksinkertaiden miesten temmellyskenttä. Lihaksia on, älyä ei.

    (QUOTE) ”kuinka vitun tyhmiä nuo oikeasti voivat olla?”(UNQUOTE)

    M.O.T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tapauksessa kyse taitaa olla kuitenkin enemmän ylimielisyydestä ja oman (kuvitellun) ylivertaisuuden aiheuttamasta sokeudesta kuin varsinaisesta älykkyysosamäärän sijoittumisesta Forrest Gumpin kanssa samalle tasolle. Jotkut kun vain kuvittelevat olevansa joka suhteessa niin paljon parempia ja fiksumpia kuin me tavalliset ja alempiarvoiset yksilöt, että sortuvat ennemmin tai myöhemmin idioottimaisiin virheisiin.

      Poista