18.4.2014

Laskutusta - Osa 2 "Kun putki katkeaa ja sitä on liikaa"

Edellisessä tarinassa kerroin viimeaikaisista, uusista pientä päätä vaivaavista havainnoista. Sen asian suhteen ei ole toistaiseksi mitään uutta kerrottavaa, joten saatte vielä odottaa sen tarinan jatkoa. Jos se nyt ylipäätään ketään kiinnostaa. Tällä kertaa heittäydyn taas hetkeksi muun muassa laskutuksen koukeroiseen maailmaan konsultin ja rautakauppiaan sekoilujen muodossa. Eihän tässäkään tarinassa ei ole mitään sen dramaattisempaa, kunhan vain pistää vähän ihmettelemään näiden sankareiden laskutuskoukerot – ja ennen kaikkea selitykset.

Kysymys on tällä kertaa talomme ja, toistaiseksi olemattoman, talousrakennuksen välisestä Ecoflex-putkesta. Kyseinen putki on tarkoitettu lämmitysveden ja lämpimän käyttöveden siirtämiseen rakennusten välillä. Meidän tapauksessamme konsultti on hankkinut Uponorin Ecoflex Quattro -putkea 27 m pätkän. Määrälaskenta on mennyt konsultilta totuttuun tapaan ja ylimääräistä on lipsahtanut mukaan noin 8 m. Mutta onhan se toki hyvä ottaa vähän ylimääräistä, ettei vaan jää lyhyeksi. Vielä kun soveltaisi samaa systeemiä omiin toimituksiinsa kuuluvien tavaroiden kohdalla, etteivät ne loppuisi koko ajan kesken. Mutta sanoisin, että reilu 40 % ylimääräistä on kuitenkin jo hieman liioittelua. Mutta eihän se tietenkään asiakkaan rahoilla ole niin nökönuukaa. Sehän on vaan putkea ja putki on halpaa kuin saippua. No, kenen mielestä sitten 400 € ylimääräisestä putkesta on halpaa.

Onhan tässä sellainenkin pieni juttu vielä, että meille ei olisi pitänyt tulla tuota putkea lainkaan. LVI-suunnitelmien mukaan rakennusten välille olisi pitänyt laittaa Ecoflex Twin -putkea, joka olisi ollut noin 600 € halvempi ratkaisu. Siis tuolla 27 m putkimäärällä, oikein mitoitettuna se olisi ollut tietysti vielä paljon halvempi ratkaisu. Siitä sitten vaan laskemaan, kuinka paljon asiakkaalle tuli tästä ammattimaisesta sekoilusta takkiin. Ja kun talousrakennukseen piti tulla lämmitys sähköllä…

Mutta mennäänpä nyt siihen laskutusasiaan. Kyseinen Ecoflex-putki on laskutettu Rautia Riihimäen kautta, kuten jotakuinkin kaikki muutkin tarvikkeet. Lienee syytä taas mainita, että tässäkin tarinassa kaikki viittaukset Rautia Riihimäen kauppiaaseen tarkoittavat kauppias Marko Rinnettä, eikä suinkaan Riihimäen Rautian uutta kauppiasparia, joilla ei ole mitään tekemistä meidän projektimme kanssa. Marko Rinne toimii nykyisin kauppiaana Porvoossa, asemapaikkanaan K-rauta Porvoo.

Tulin joskus loppukesästä 2011 huomauttaneeksi Jarmo Kekille, että Rautia näyttäisi laskuttaneen minua vajaan 1 800 € edestä puutavarasta, jotka kuuluvat nähdäkseni talopaketin materiaaleihin ja, joista olen jo maksanut erillisen sopimuksen mukaisesti. Tästä asiasta kerron oman tarinan jossakin myöhemmässä vaiheessa, mutta nyt keskityn tähän putkisekoiluun. Vastauksessaan Jarmo Kekki totesi muun muassa, että häneltä näyttäisi myös laskutetun tarvikkeita, jotka olisivat kuuluneet minun maksettavikseni:
”Kävin laskujani läpi ja huomasin työmaanne osalta, että myös minä olen maksanut minulle kuulumattomia tuotteita.
Eli niitä on ainakin:
-MR Rauta 28.02.2011 lähete 1567661 Uponor Quattro LL2x25, LV 18 1097,55,-
-MR Rauta 28.02.2011 lähete 1567660 P-hakanen 32M/6500kpl 33,53,-
Nämä veloitan seuraavassa laskussa.”
Juu-u, kyllähän siinä putki möllöttää ja Kekin mukaan se olisi vieläpä meidän putki. Eihän tässä mitään, sattuuhan niitä virheitä. Vai sattuuko? Katsotaanpa.

Minulta Rautia Riihimäki on laskuttanut vastaavanlaisen Ecoflex Quattro -putken 12.2.2011 päivätyllä laskulla, mutta jostakin syystä minulta on laskutettu putkesta 254,43 € enemmän kuin Jarmo Kekiltä, eli 1351,98 €. Vähän ihmetyttää, että miksi Jarmo Kekiltä laskutettu hinta on noin paljon edullisempi kuin minulta laskutettu – samasta putkesta. Minä tietenkin ilmoitin Kekille, että minultakin on laskutettu tuollainen putki ja totesin samalla, että tuo minulta laskutettu putki kuuluu varmaankin sitten Kekille tai mahdollisesti jollekulle muulle, mutta ei ilmeisesti ainakaan minulle. Meillähän ei todellakaan ole tarvetta kahdelle moiselle putkelle – eikä olisi ollut tuolle yhdellekään, jos tarkkoja ollaan. Mutta tokihan minä olisin mielelläni maksanut tuon Kekin halvemman putken ja ottanut vastaan hyvityksen omasta kalliimmasta putkestamme.

Tämän jälkeen Jarmo Kekki kääntyi asiassa Rautian kauppiaan Marko Rinteen puoleen ja tiedusteli häneltä, että voisiko tässä olla kyseessä tuplaveloitus. Kauppiaan vastaus kuului seuraavasti:
”Eli tuo Jarmolle lähetetty lasku on aiheeton, joten Jukalle ei tule Jarmon kautta enää lisäveloitusta tuosta ecoflex putkesta. Tuo Jarmon saama lasku on veroton lasku jossa ei ole huomioitu katkaisulisää. Kaveri joka on tämän meillä tehnyt on ollut Immosen Pentin ja Minun sijaisena (jotka yleensä teemme LVI laskutuksen Jarmolle ja Jarmon asiakkaille. Pahoittelen teille aiheutettua harmia.”
Kauppias vastasi, että Kekille lähetetty lasku on aiheeton, eikä minullekaan tule enää lisäveloitusta. Sehän tästä olisikin puuttunut, että minulta olisi vielä lisäveloitettu putkesta, jonka olen jo kertaalleen maksanut. Kauppias totesi myös, että tämän sotkun oli saanut aikaiseksi joku sijainen. Jos en nyt sitten aivan väärin ymmärtänyt, niin tämä sijainen on onnistunut laskuttamaan yhdestä ja samasta tuotekappaleesta kahta eri asiakasta, ja päivämääristä päätellen vieläpä parin viikon välein.

Äkkiseltään tämä kuulostaa tietysti ihan mahdolliselta, mutta tarkemmin ajatellen se tuntuu aikamoiselta laskutusakrobatialta. Meillä on tässä siis sijainen, joka menee ja tuuppaa kyseisen toimitetun putkenpätkän kahden eri asiakkaan tilaukselle ja laskulle. Ei kuulosta oikein järkevältä. Kuvittelisi, että vähän heikkolahjaisempikin tajuaisi, ettei yksi ja sama putkenpätkä voi olla kahdella eri tilauksella, puhumattakaan kahden eri asiakkaan laskuista. Ja miten ihmeessä se putkenpätkä on ylipäätään ollut laskutettavissa ensimmäisen laskun jälkeen ilman, että summeri soi ja punalamppu vilkkuu. Mutta toisaalta, onnistuuhan nuo laskuttamaan yhden tuotteen kahteen otteeseen yhdellä ja samalla laskullakin…

Mutta, onko Rautian järjestelmä todellakin niin susi, että järjestelmä mahdollistaa yhden ja saman, uniikin tuotekappaleen laskuttamisen kahteen otteeseen ja vielä eri asiakkailta? Tämähän tarkoittaisi sitä, että järjestelmä jättäisi järjestelmässä olevan laskutettavan tuotteen sen laskutuksen jälkeen tilaan, jossa se olisi edelleen laskutettavissa. Järjestelmä ei siis merkitsi tuotetta laskutetuksi, eikä poistaisi sitä avoimien tehtävien listoilta. Kuulostaa aika paskalta systeemiltä. Jos järjestelmä todellakin mahdollistaa tällaisen multilaskutuksen, niin järjestelmän sisältämän datan eheys on parhaassakin tapauksessa hyvin kyseenalaista. Järjestelmien tärkein tehtävä on varmistaa, että käsiteltävä data on ehyttä ja saatavilla. Rikkinäisellä datalla ei tee hevon helvettiä.

Edellisen lisäksi kauppias totesi, että Kekin saama lasku on veroton. Hmm, lienee tarkoittanut, ettei Kekin summassa ole arvonlisäveroa. Mielenkiintoista, minä kun olen ollut ihan siinä uskossa, että arvonlisävero kulkee yritysten välisessä kaupankäynnissä ihan siinä missä kuluttajakaupassakin. Minulle lähetetyissä laskuissa laskurivien summat on ilmoitettu verollisina summina, mutta ilmeisesti tietyille asiakkaille on sitten ihan omat laskupohjat, joissa laskurivien summat ovat verottomia. Vähän kieltämättä ihmettelen, jos Rautialla on tuollainen käytäntö ja jo ihan siitä syystä, ettei minullekaan lähetettyjen laskujen laskupohja mikään erityisesti kuluttajille tarkoitettu laskupohja ole. Ja tokihan Jarmo Kekki on viestissään ilmoittanut minulle verollisen kokonaissumman, aivan kuten lain mukaan kuuluu.

Vuonna 2011 yleinen arvonlisäverokanta oli 23 %. Jos tuo ”Kekin hinta” on veroton, kuten kauppias mainitsee, niin tuosta pitäisi tulla täsmälleen sama hinta kuin minulla, kun siihen lisätään 23 % arvonlisäveroa. Mahtaakohan tulla?

Tuotenimike Hinta
Ecoflex Järvelän hinta (sis. alv 23 %) 1 351,98 €
Ecoflex Kekin hinta (alv 0 %) 1 097,55 €
Arvonlisävero 23 % 252,44 €
Ecoflex Kekin hinta (sis. alv 23 %) 1 349,99 €
Erotus 1,99 €
Minä en ole koskaan osannut laskea, mutta minun laskuoppini mukaan tuosta ei kyllä tule samaa summaa. Lähellähän se on, mutta sama se ei ole. Tilanne vaikuttaisi olevan se, että joko minä tai Rautian järjestelmä ei osaa laskea arvonlisävero-osuutta oikein. Vai olisiko sittenkin niin, että tuo "Kekin hinta" on verollinen, ihan siinä missä minunkin hintani?

Ai niin, kauppias taisi mainita myös, ettei Kekin hinnassa ollut mukana putken katkaisulisää. Miksi minun hintaani on lisätty katkaisulisä, mutta Kekin hintaan ei? Anteeksi vaan, herra kauppias, mutta tämä ei nyt oikein kuulosta reilulta. Ja keneltä se ”Kekin putken” katkaisu on sitten laskutettu? Tokihan Kekinkin putki on pitänyt katkaista, ihan siinä missä minunkin, ja tuskin sekään ihan ilmaiseksi on katkennut.

Kuva 1. Katkaisulisät Rautian laskulla.
No niin, katkaisulisä selittänee siis tämän pikkuriikkisen hintaeron. Paitsi, ettei tuossa minultakaan laskutetussa hinnassa ole sitä katkaisulisää mukana. Jos on, niin sitten kauppiaalla onkin hieman enemmän selitettävää minulle. Minulta on nimittäin laskutettu putken katkaisusta erikseen – ja vieläpä kahteen kertaan samalla laskulla (à 55,00 €). Oheisessa kuvassa on minulle lähetetty lasku, jossa näkyy kyseinen putki ja myös nämä kaksi laskutettua katkaisua laskun eri sivuilla. Toinen katkaisu on samalla tilauksella ja lähetteellä itse putken kanssa ja toinen samalla tilauksella ja lähetteellä rahdin kanssa. Miten ihmeessä yhden ja saman putken katkaisu voisi eksyä kahdelle täysin eri tilaukselle ja lähetteelle? Vainoharhaisempi voisi tietysti epäillä sitäkin, että minun laskulleni on eksynyt jonkun toisen asiakkaan putken katkaisulisä. No, minun maksettavakseni tuo toinen katkaisulisä ei ainakaan olisi kuulunut.

Mitenkäs tämä nyt oikein menee? Minulta laskutetaan katkaisu kahteen kertaan ja Kekiltä ei ilmeisesti kertaakaan. On se kyllä veikeä sattuma, joka kuulostaa jotenkin tutulta. No, kauppias kyllä hyvitti sen toisen katkaisun, kun siitä mainitsin. Mutta, vähän tämä jää kaihertamaan...

Tiedä sitten, kuinka dramaattisesta asiasta tässä on kysymys, mutta nämä pienet yksityiskohdat, sekoilut ja paikkansapitämättömät selitykset hämmentävät pientä mieltä. Tässähän pitäisi olla kyseessä yksinkertainen asia, johon pitäisi pystyä antamaan yksinkertainen, paikkansapitävä selitys. Mutta nyt näyttäisi siltä, etteivät kauppiaan antamat selitykset pidä paikkaansa lainkaan. Miksi ihmeessä kauppias selittelee asiakkaalle ihan puuta heinää? Miksi? Vaikka minä olenkin tyhmä kuin saapas, niin kyllä minäkin olen onnistunut vuosikymmenten aikana jotakin oppimaan. Yksi oppimani asia on se, että asiaan annetaan yleensä paikkansapitävä selitys, ja jos ei anneta, niin silloin asiassa on jotakin filunkia.

Jos Rautian järjestelmät sallivat yhden ja saman tarvikkeen laskuttamisen usealta asiakkaalta, eikä kukaan kiinnitä Rautian päässä tähän huomiota, niin kuinka usein näin on päässyt käymään ja asiakkailta on ihan epähuomiossa laskutettu tuotteita, joita heille ei ole koskaan toimitettu? Kuinka usein asiakkailta on vahingossa laskutettu sama tuote kahteen kertaan?

Selvää on myös se, ettei Jarmo Kekillä ole harmaintakaan aavistusta siitä, mitä hän on asiakkaalle ja toisaalta itselleen tilannut. Miten konsultin kirjanpito ja tapahtumien seuranta voi olla näin sekaisin? Niin, ja tämähän ei ole suinkaan ainoa tapaus, jossa tarvikkeiden laskut ovat vahingossa menneet väärään osoitteeseen ja virheet jääneet Jarmo Kekiltä tyystin havaitsematta. En tiedä sitten, mutta Rakennuskonsultointi Kekin on täytynyt tuottaa aika hyvin, kun Jarmo Kekki ei ole kiinnittänyt kahdeksan kuukauden aikana mitään huomiota reilun tonnin suuruiseen ja ylimääräiseen hänelle kuulumattomaan laskuun. Joka sinänsä on hassua, kun hän kuitenkin huomaa laskuttaa syyskuussa heinäkuulta unohtuneen puolituntisen, jonka oli käyttänyt rautakauppatilaukseen ja puhelinkeskusteluun Lipasaaren kanssa.

Tällainen touhu ei todellakaan anna luotettavaa kuvaa sen enempää kauppiaan kuin konsultinkaan toimista ja taloudenpidosta. Jos tällaisissa, yksinkertaisimmissakaan asioissa ei pystytä antamaan oikeita ja paikkansa pitäviä selityksiä, niin miten sitten muissakaan asioissa. Ainakin tämä nakertaa luottamusta rotan lailla.

Laskutuksesta riittää tarinaa vielä jatkossakin, näitä pikku epäselvyyksiä kun on tälläkin saralla riittänyt ja niin Rakennuskonsultointi Kekin kuin Rautiankin osalta. Riihimäen Rautia on lähestynyt minua kaiken kaikkiaan 31 kappaleella laskuja. Näistä ainakin kahdeksassa (8), eli noin 26 % kaikista laskuista, on ollut virheitä – ja tietysti minun tappiokseni. Toiseen suuntaan olevien virheiden määrästä en osaa sanoa mitään muuta kuin sen, että eipä nekään tilastoa ainakaan kaunistaisi. Minähän en oikeasti laskutuksestaan tiedä yhtään mitään, mutta virheellisten laskujen määrä vaikuttaa maallikosta aika hurjalta. Johan noiden setvimisessäkin menee hukkaan niin asiakkaan kuin kauppiaankin aikaa, josta kauppias minulle jossakin välissä ystävällisesti huomauttikin. Joka tietysti oli siinä mielessä turha huomautus, että minua ei kiinnosta pennin vertaa se, kuinka paljon kauppiaalta kuluu aikaa kauppansa virheiden selvittämiseen. Mutta, jokin tässäkin kuviossa tuntuu haiskahtavan – pahasti.

Tällainen tarina tällä kertaa. Hyvää pääsiäistä kaikille!


5 kommenttia:

  1. "Mitenkäs tämä nyt oikein menee? Minulta laskutetaan katkaisu kahteen kertaan ja Kekiltä ei ilmeisesti kertaakaan."

    Jäin tässä kohtaa miettimään, että johtuisiko tuo kahteen kertaan tullut katkaisulisä siitä, että putki olisi mahdollisesti katkaistu molemmista päistä? Onko näin tapahtunut, niin sen pystyy helposti tarkistamaan siten, että käy katsomassa onko se putki molemmista päistään poikki. Jos ei ole, se toisesta päästä päättymätön, mikä tietysti aiheuttaisi rakentamisessa omat ongelmansa. Eli ehkä tämä asia on sittenkin ihan kunnossa? (Kekin putkesta en osaa sanoa mitään, jos se tosiaan on katkaisematon.

    (Näin perjantai-iltana saunan ja kahden oluen jälkeen voi aina yrittää olla välillä vähän vitsikäs, vaikkei välttämättä ja oikeasti olisikaan...:-)

    VastaaPoista
  2. PS: Äskeisen kommentin loppukaneetissa mainitusta syystä kirjoituksessa näyttäisi olevan myös aika monta kirjoitusvirhettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentele, piti oikein käydä tarkistamassa, että onko putki varmasti molemmista päistään poikki. Tarkistukseni perusteella vaikuttaisi siltä, että se on kyllä katkaistu molemmista päistään. Olenkohan minä nyt sitten erehtynyt pahemman kerran ja anteeksipyynnön velkaa kauppiaalle?

      En voi kylliksi kiittää siitä, että otit tämän asian esiin ja vielä vinkkasit, kuinka selvittää tämä mysteeri. Suuret kiitokset.

      Putki tullee siis tehtaalta yhtenä pirun pitkänä lenkkinä (200 m) ja meidän kohdalla on ilmeisesti käynyt vaan niin huono tuuri, että meidän putken pätkämme on jouduttu napsaisemaan iskemättömästä lenkistä, jolloin myös katkaisuja on tietenkin tullut kaksi. Näinhän sen on pakko olla. Kekille putki on sitten ilmeisesti myyty ehjänä lenkkinä, kun katkaisua ei ole veloitettu. Tai sitten Kekin putki on joku jämäpätkä, joka on ollut jo valmiiksi katkaistu molemmista päistään. Ei kun *kele, Kekin putkihan on meidän putki ja meidän putki on Kekin putki. Nyt minä olen sitten ihan sekaisin.

      Ei muuta kuin mukavaa perjantai-illan jatkoa. Toivottavasti minäkin pääsen joskus nauttimaan oman talon saunasta.

      Mitä taas tulee kirjoitusvirheisiin, niin minä olen sitten vihonviimeinen tyyppi niistä huomauttelemaan. Omat kirjoitukseni kun ovat lähinnä raakaa ja julmaa väkivaltaa rakasta suomen kieltä kohtaan.

      Poista
  3. Äly hoi älä jätä. Eihän sitä putkea nyt kukaan keskeltä rullaa teille ole ottanut. Kyllä katkaisumaksu veloitetaan vain yhteen kertaan. Eihän siinä olisi muuten mitään järkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vastaukseni Mikan kommenttiin oli kirjoitettu vähän niin kuin ”kieli poskessa”. En todellakaan oikeasti kuvittele, että meidän pätkää (joka on siis myös Kekin pätkä) olisi napattu keskeltä rullaa tai lenkkiä. Enkä myöskään kuvittele, että putki toimitettaisiin tehtaalta yhtenäisenä lenkkinä (renkaana), eihän sellainen olisi mitenkään mahdollista. Tai no, ei siinä ainakaan mitään järkeä olisi.

      Täytynee pidättäytyä jatkossa näistä huumoriyrityksistä. Pahoitteluni.

      Mutta toisaalta, ottaen huomioon näiden ammattilaisten kaiken muun touhun, niin tuskin yllättyisin ihan kauheasti, vaikka joku sankari menisikin nappaamaan putkenpätkän keskeltä rullaa…

      Poista