4.5.2014

Betonin kosteusmittaus - Osa 2 "Kovin miettii mittailee, järkeänsä käyttää"

Viime kerralla tarinoin betonin kuivumisesta. Tällä kertaa tarinan aiheena on betonin kosteuden mittaus. Jatkan tässä tarinassa pohdiskelulinjalla ja keskityn siihen, kuinka betonin kosteutta tulee ohjeiden mukaan mitata. Pohdinta koskee tosin ainoastaan porareikämittausta, muilla mittaustavoilla kun ei ole relevanssia meidän projektimme suhteen. Sivuan toki pikaisesti myös pintamittausta, mutta lähinnä siitä näkökulmasta, ettei sillä saada luotettavia tuloksia suhteellisen kosteuden osalta. Vaikka tästäkin tarinasta tuli suhteellisen pitkä, niin siitäkin huolimatta tämä on ainoastaan tiivistelmä eikä kata kosteusmittausta kaikilta osin. Tärkeimmät asiat ovat toivottavasti mukana.

Tarinan sisältö tulee pitkälti Rakennustiedon ohjekortista RT 14-10984 Betonin suhteellisen kosteuden mittaus, jossa annetaan varsin selvät ohjeet siihen, kuinka mittaus tulee tehdä. Mainitsin edellisessä tarinassa, ettei betonin kuivuminen ole mitenkään yksinkertainen asia, eikä sitä ole myöskään betonin kosteuden mittaus. Itse mittaaminen – teknisenä suorituksena – on toki sitä, mutta tulosten tulkinta, olosuhteiden hallinta ja olosuhteiden vaikutuksen arviointi tekee siitä varsin hankalan ja ikävä kyllä myös epävarman. Tämä taas aiheuttaa sen, että tulokset saattavat olla ihan mitä sattuu, mikäli mittaajalla ei ole homma hanskassa.

Porareikä- ja näytepalamittaukset ovat siinä mielessä ikäviä mittausmenetelmiä, että niitä käytettäessä joudutaan rakenteita rei’ittämään – porareikämittauksessa onneksi vähän pienemmillä rei'illä kuin näytepalamittauksessa. Mutta tämä on se hinta, joka tarkkuudesta ja varmuudesta joudutaan maksamaan. Rei'itys joka tapauksessa aiheuttaa sen, ettei mittauksia voida tehdä jatkuvasti, eikä kaikkialta. Mittauspisteet pitäisi valita huolella ja mittaus ylipäätään suunnitella etukäteen, jotta mittaus tulee varmasti tehtyä kattavasti ja, että mittausten perusteella voidaan vetää oikeita johtopäätöksiä. Yhtenä yleisohjeena voidaan pitää sitä, että mittaus tulee tehdä niiltä alueilta, joiden oletetaan olevan kosteimpia ja kuivimpia. Mittaus tulisi siis tehdä vähintään kahdesta kohdasta per rakenne (kerros).

Mennään seuraavaksi siihen, mitä eri mittausmenetelmiä pidetään luotettavina ja tarkkoina ja mitä puolestaan ainoastaan suuntaa antavina. RT-kortin mukaan tarkkoja ja luotettavia mittausmenetelmiä ovat:
  • Porareikämittaus
  • Näytepalamittaus

Suuntaa antavia menetelmiä ovatkin sitten kaikki muut, kuten mittaus pintakosteusmittarilla. Ja se on ihan sama, millaisella ammattimiesmittarilla mittausta tehdään, tulos on ainoastaan suuntaa antava. Jos ette usko minua, niin pohdiskelkaa hetken aikaa pintakosteusmittareiden toimintaperiaatetta. Pintakosteusmittarit eivät ensinnäkään mittaa kosteutta lainkaan, vaan ne mittaavat materiaalien sähköisiä ominaisuuksia ja lähinnä kaiketi kosteuden aiheuttamaa kapasitanssin muutosta. Kapasitanssiin vaikuttaa tietenkin itse materiaalin koostumus, joten luotettavan mittaustuloksen aikaansaaminen vaatisi sitä, että mittari on kalibroitu täsmälleen mitattavalle materiaalille mitattavassa pisteessä. Betoneita on ties minkälaisia ja jokaisen valmistajan kura on omanlaistansa, eikä saman valmistajankaan sama betonituote ole aina samanlaista. Yksin vesisideainesuhde saattaa vaihdella kurasatsista toiseen useita prosenttiyksiköitä. Tämän perusteella minun on vaikea uskoa, että mittarit pystyttäisiin kalibroimaan riittävän tarkasti kaikkiin rakenteisiin sopiviksi.

Mittaustulokseen vaikuttavat myös kaikki muutkin betonissa ja betonin päällä olevat materiaalit ja aineet, jopa kosteuden pintaan nostamat suolakerrostumat. Näiden lisäksi asiaan vaikuttaa se, että pintamittarilla saadaan lukemia yleensä ainoastaan materiaalin pinnasta. Betonin suhteellinen kosteus tulee kuitenkin selvittää myös pintaa syvemmältä ja vieläpä tarkasti nimenomaan tietyltä syvyydeltä. Mittaussyvyydet riippuvat tietenkin rakenteen paksuudesta, eikä pintamittarilla voida valita, miltä syvyydeltä mittaus kulloinkin suoritetaan. Jotkin mittareista pystyvät mainospuheiden mukaan kyllä mittaamaan jopa 10 cm syvyydeltä. Mutta tuossakaan mittari ei mittaa kapasitanssia tietyltä syvyydeltä, vaan kapasitanssia pinnasta tietylle syvyydelle saakka. Saa olla kyllä aikamoinen myyntimies, joka saa minut vakuuttumaan tuloksen luotettavuudesta.

RT-kortin mukaan pintamittarit ”mittaavat” useimmiten materiaalin kosteutta painoprosentteina. Kosteus painoprosentteina on ihan yhtä hämärä juttu kuin betonin suhteellinenkin kosteus. Kahdella betonilla saattaa nimittäin olla sama suhteellinen kosteus, mutta aivan eri kosteus painoprosentteina – ja päinvastoin. Toisen betonin kosteus voi olla esimerkiksi 2 paino-% ja toisen 6 paino-%, mutta molempien suhteellinen kosteus sama. Tai kahden eri betonin kosteus on 4 paino-%, mutta toisen betonin kosteus on 80 % (RH) ja toisen 95 % (RH). Sitten kun tätä mitattua kosteutta painoprosentteina yritetään tulkita suhteellisena kosteutena, niin no, ei siinä kyllä enää luotettavasta tarkkuudesta puhuta.

Pintakosteusmittareilla ei siis saada luotettavaa tietoa betonin todellisesta suhteellisesta kosteudesta. Mutta niillä voidaan hyvin mitata kosteuspoikkeamia materiaalissa ja seurata kosteuden muutoksia tietyllä aikavälillä, ja nämä lienevätkin niiden varsinaisia käyttötarkoituksia. Sillä voidaan siis arvioida hyvinkin sitä, onko jossakin kohtaa enemmän kosteutta kuin toisessa kohdassa. Tämän lisäksi niillä voidaan tietenkin arvioida myös sitä, onko materiaalin kosteus ylipäätään ja/tai kauttaaltaan poikkeavan korkea. Vesivahinkojen ja ylipäätään epänormaalin kostean materiaalin havaitsemiseen sekä kosteuden muuttumisen seuraamiseen se siis käy hyvin, mutta suhteellisen kosteuden arvon määrittämiseen siitä ei mielestäni ole. Asian voisi tiivistää ehkä niin, että pintamittareilla voidaan seurata rakenteen kuivumista ja kosteuspitoisuuden muuttumista tai rakenteen eri kohtien välisiä kosteuspitoisuuden eroja. Vesivahinkoepäilyjen kohdalla sitä voidaan käyttää arvioitaessa sitä, onko tilanteessa aihetta muille toimenpiteille, kuten tarkemmille mittauksille. Pintakosteusmittari on oikeissa tehtävissä ja osaavissa käsissä varmasti erinomainen työkalu – ja amatöörin käsissä vaarallinen.

Niin porareikä- kuin näytepalamittaukseenkin liittyy useita epävarmuustekijöitä, jotka mittauksessa tulee huomioida. Jos näitä tekijöitä ei oteta mittauksessa huomioon, ovat molemmat menetelmät ainoastaan suuntaa antavia ja niitä voidaan toki tietoisesti sellaisina käyttääkin. Kuten jo alussa mainitsin, niin kestityn tässä yhteydessä ainoastaan porareikämittaukseen ja unohdan näytepalamittauksen tyystin. Seuraavaksi voidaankin tarkastella sitä, kuinka porareikämittaus tulisi suorittaa, jotta tulokset olisivat luotettavia.

Tämä saattaa tulla pienenä yllätyksenä, jopa joillekin rakennusalan ammattilaisille, mutta porareikämittaus edellyttää sitä, että rakenteeseen tehdään reikiä. Reiän halkaisija riippuu mittarin mittapään lisäksi siitä, että porareikä pitää pystyä putkittamaan. Yleinen tapa on putkittaa reikä halkaisijaltaan 16 mm sähköasennusputkella. Mutta muitakin putkia voidaan toki käyttää, kuten esimerkiksi mittarivalmistajan omia putkia. Olennaista reiän halkaisijan suhteen on se, että mittapää sopii putkeen ja putki voidaan tiivistää sivuiltaan. Toisaalta reiän halkaisijan tulee olla vähintään 10 mm, jotta pohjan pinta-ala olisi riittävä suhteessa putken (reiän) ilmatilaan. Putkea voidaan jättää rakenteen yläpuolelle tiivistämisen helpottamiseksi tai vaihtoehtoisesti katkaista rakenteen pinnasta. Rakenteen pinnasta katkaisemisella on se etu, että tämä pienentää olosuhdevaihtelujen vaikutusta putkessa. Eivätkä putket tällöin hankaloita elämää niin paljon kuin lattian pinnasta törröttävät putkenpätkät.

Reikä porataan rakenteeseen millin tarkkuudella siihen syvyyteen, josta kosteus halutaan mitata. Porattu reikä puhdistetaan imurilla pohjaa myöden. Tässä tarvitaan siis imuriin suutinta, joka sopii porattuun reikään. RT-kortin puhdistukseen voidaan käyttää myös pumppua tai paineilmaa, mutta tällöin tulee huolehtia siitä, ettei toimenpide viilennä mittausreikää. Mittareiän puhtaudella on yllättävänkin suuri vaikutus mittaustulosten luotettavuuteen. RT-kortin mukaan puhdistamaton mittareikä voi aiheuttaa jopa -4…+10 prosenttiyksikön epävarmuuden tulokseen.

Kuva 1. Mittaussyvyys ja tiivistämisen periaate.
Mittaussyvyys riippuu rakenneratkaisusta ja tässä tarinassa käsiteltävän maanvaraisen betonilaatan kohdalla oikea mittaussyvyys A on rakenteen paksuus d × 0,4. Välipohjan kohdalla (kahteen suuntaan kuivuva) mittaussyvyys A on puolestaan rakenteen paksuus d × 0,2. Nämä ovat siis niitä mittaussyvyyksiä, joilta rakenteen suhteellinen kosteus mitataan ja näiden mittaustulosten perusteella voidaan arvioida rakenteen pinnoitettavuutta. Tämän lisäksi rakenteen kosteus tulee mitata myös pinnasta ja tällä varmistetaan se, että myös rakenteen pinta on riittävän kuiva. Kuten edellisestä tarinassa mainitsin, niin muun muassa Betonirakenteiden päällystämisen ohjeet edellyttävät betonin pintaosilta alle 75 % suhteellista kosteutta ennen rakenteen pinnoittamista. Kosteusmittaus tulee siis tehdä kahdelta eri syvyydeltä. Pinnan kosteus mitataan syvyydeltä A × 0,4. Esimerkiksi 80 mm paksun maanvaraisen betonilaatan suhteellinen kosteus mitataan siis 32 mm syvyydeltä ja pinnan kosteus puolestaan noin 13 mm syvyydeltä. Pintamittauksella varmistetaan se, että kosteuden siirtyminen pintaosassa on riittävän hidasta ja, että pintaosat voivat ottaa vastaan muun muassa tasoitteista tulevan kosteuden.

Mittausputki asennetaan reikään siten, että se ulottuu reiän pohjaan saakka jolloin myös mittaustulos saadaan putken alapään syvyydeltä. Putken ja betonin raja tiivistetään vesihöyryntiiviisti esimerkiksi tarkoitukseen sopivalla kitillä. Myös putken pää tiivistetään vesihöyryntiiviisti, esimerkiksi kitillä sekin. Tiivistämiseen on toki useampiakin tapoja, samoin kuin itse putkitukseenkin. Olennaista on se, että reikä putkitetaan ja tiivistetään siten, ettei vesihöyry pääse mistään kohdasta reiästä pois, eikä myöskään reikään.

Kuva 2. Putkituksen ja tiivistystapojen vaikutukset
mittaustuloksiin.
Putkittamattomista rei’istä voidaan saada vain ja ainoastaan suuntaa antavia tuloksia ja tämä koskee myös sitä tilannetta, että putkittamaton reikä tiivistettäisiin betonin pinnasta tai käytettäisiin putkea, joka ei ole sivultaan kokonaan umpinainen. Näissä tilanteissa ei saada luotettavaa tulosta mittaussyvyydeltä vaan ainoastaan epämääräinen keskiarvo koko poraussyvyydeltä. Oheisessa kuvassa on esitelty esimerkinomaisesti erilaisten putkitus- ja tiivistämisvaihtoehtojen vaikutusta mittausten tuloksiin. Yksin tuon kuvan perusteella pitäisi olla selvää, että reiät tulee putkittaa ja tiivistää huolellisesti. Tiivistämisen osalta kannattaa huomioida se, että yksin huonosti tehty tiivistys saattaa alentaa mittaustulosta todella raa'asti ja tämähän on rakenteen pinnoitettavuutta määriteltäessä se ikävin vaihtoehto.

Putkitettu porareikä tulee suojata lämpötilavaihteluilta ja ylipäätään kaikilta häiriöiltä. Porareiän annetaan tasaantua vaihtelemattomissa olosuhteissa vähintään 3 vuorokautta ennen mittausta. Jos tämä ei muuten onnistu, niin putket voidaan täyttää lämmöneristeellä tai vaihtoehtoisesti peittää mittareiät ja putket eristeellä tai eristävällä laatikolla. Poraus vaikuttaa merkittävästi betonin kosteuspitoisuuteen porauskohdan ympärillä, eikä siihen voida useista eri vaikuttavista tekijöistä johtuen antaa tarkkoja korjauskertoimia. Tämän vuoksi porareiän on annettava tasaantua riittävästi ja yleensä edellä mainittu vähimmäisaika, 3 vuorokautta, on riittävä.

Itse mittaus tapahtuu sitten siten, että mittarin mittapää tuupataan mittareiässä olevaan putkeen, mittapään tai sen johdon ja putken väli tiivistetään välittömästi ja sitten vaan pyöritellään peukaloita ja odotellaan, että mittapää tasaantuu. Tasaantumisaika riippuu mittapäästä, mutta RT-kortin mukaan sen tulee olla nopeillakin mittapäillä vähintään tunti. Yleensä tasaantumisaika on tunnista noin neljään tuntiin. Mistään pikamittauksesta ei tässä yhteydessä siis todellakaan ole kysymys. Riittävän tasaantumisen jälkeen voidaankin sitten lukea tulos mittarista ja kirjata se pöytäkirjaan.

Mittaus voidaan toki tehdä sitenkin, että mittapää laitetaan tiiviisti porareikään jo reiän putkituksen yhteydessä, jolloin porareiän tasaantumisajan (min. 72 h) jälkeen sekä porareikä että mittapää ovat molemmat tasaantuneet ja lukema voidaan kirjata ylös.

Yksinkertaista ja helppoa. Mittaaminen itsessään ei vaadi kvanttifysiikan ymmärrystä – terve järki ja ohjeiden sisälukutaito riittävät. Ja siitä huolimatta tämä ei kaikilta rakennusalan ammattilaisiltakaan onnistu – ei edes reiän poraaminen.

Mittaamiseen liittyy varsin runsaasti epävarmuustekijöitä, jotka tulee ottaa huomioon niin mittauksia tehdessä kuin tuloksia tulkittaessakin. Porareikämittauksessa tulee ottaa huomioon muun muassa seuraavia asioita:
  • Tarkka porareikämittaus edellyttää 15–25 °C lämpötilaa.
  • Olosuhteiden tulee olla riittävän lähellä käyttölämpötilaa ja edellisessä mainittuja lämpötiloja.
  • Rakenteessa olevan mittapään ja ympäröivän ilman lämpötila ero ei saa olla enempää kuin 2 °C.
  • Hyvää tarkkuutta haettaessa lämpötila ei saa poiketa käyttölämpötilasta yli 5 °C, eikä betonin tai ilman lämpötila saa olla alle 15 °C tai yli 25 °C.
  • Olosuhteiden tulee pysyä muuttumattomina mittauspisteessä ja ympäristössä reiän poraamisesta varsinaiseen mittaukseen saakka.
  • Mittaussyvyyden tulee olla vähintään 10 mm.
  • Lattialämmitys tulee katkaista vähintään viikkoa ennen mittausta, jottei rakenteen ja ilman lämpötilaero sekä lämmityksen aiheuttama tehostettu kosteuden siirtyminen aiheuta mittausepätarkkuutta tuloksiin.

Kuva 3. Porareikämittauksen epävarmuustekijöitä.
Epävarmuustekijöitä ja niiden vaikutuksia mittaustarkkuuteen on esitelty oheisessa kuvaajassa. Kuvaajasta voidaan helposti päätellä, että mittaustulosten vääristymiseen on varsin hyvät mahdollisuudet jos mittaus tehdään vähänkään huolimattomasti. Jo yksin rakenteen ja ympäröivän ilman lämpötilaero saattaa aiheuttaa mittaustulokseen jopa 15 prosenttiyksikön virheen suuntaan tai toiseen. Epävarmuustekijöiden ja niiden vaikutuksen perusteella on täysin selvää, ettei huolimattomasti tehdyn mittauksen tuloksiin voida millään muotoa luottaa. Jälleen ollaan siinä tilanteessa, että mittaus on ammattilaisen tai ylipäätään terveellä järjellä varustetun ihmisen tekemänä oiva työkalu, mutta leväperäisen tekemänä vaarallinen.

Koska tämä tarina venähti taas näin pitkäksi, niin jätän suosiolla kosteusmittauksen raportin käsittelyn tuleviin tarinoihin. Seuraavissa osissa on siis luvassa tarinaa siitä, mitä mittausraporttiin pitäisi saada kirjattua ja toisaalta sitä, mitä meidän "mittauspöytäkirjaamme" on räpelletty. Ja tietysti tarinaa siitä, kuinka meillä on mittaukset suoritettu, tai ei ole. Näiden lisäksi tulen luonnollisesti tarkastelemaan myös pöytäkirjaan merkittyjen mittaustulosten luotettavuutta. Ja joudun pohtimaan myös sitä, onko laskutettua mittausta tehty todellisuudessa ensinkään...


13 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista tekstiä edelleenkin, osin siksi että omassa työssäni joudun päivästä päivään painimaan jatkuvasti erilaisten vesivahinkoepäilyjen, todettujen vesivahinkojen ja niiden korjausten miettimisen kanssa. Tosin itse olen hallinnollisena isännöitsijänä vain toissijainen toimija, jonka kuitenkin pitää ymmärtää hiukan mistä on kyse. Omasta mielestäni jokaisen isännöitsijän kannattaisi lukea tämä ja edellinenkin blogipäivitys (Suomessa on tietääkseni noin 2500 isännöitsijää?).

    JJ: "Pintakosteusmittarit eivät ensinnäkään mittaa kosteutta lainkaan, vaan ne mittaavat materiaalien sähköisiä ominaisuuksia..." Just näin.

    JJ: "...ja lähinnä kaiketi kosteuden aiheuttamaa kapasitanssin muutosta." Tästä en ole ihan varma, kapasitanssi kait tarkalleen ottaen on staattiseen sähköön liittyvä käsite, ja staattisessa sähkössä jossakin aineessa on liikaa tai liian vähän vapaita elektroneja, jotka aiheuttavat sähkövarauksen, jonka suuruus epäilemättä voidaan jotenkin mitata.

    Vesimolekyyli koostuu kolmesta atomista, joiden keskellä on happi ja molemmissa päissä vety. Liitos ei ole suora jono, vaan vesimolekyyli on kahden vetyatomin välissä noin 105 asteen kulmassa. Happi on kemiallisella sidoksella "ominut" vedyillä alun perin olleet elektronit itselleen, jolloin lopputuloksena on ns. "poolinen molekyyli", tarkoittaen sitä, että "happiatomin reunalla" molekyylin on suurempi elektronegatiivisuus kuin kahden vetyatomin puolella, ja sen vuoksi toinen puoli molekyylistä saa negatiivisen osittaisvarauksen. Ja tätä sähköistä ilmiötä se pintakosteusmittari sitten haistelee... Onko kyseessä kapasitanssiin tai sähkövaraukseen liittyvä asia, niin ilmeisesti ei, mutta aika läheltä tietysti liippaa

    Miten se "pintamittarin haistelu" tarkalleen tapahtuu, niin sitä en tiedä - jotenkin tällainen ilmiö kuitenkin on mahdollista mitata ja havaita lyhyiltä etäisyyksiltä, ja jos rakenteessa on ns. ylimääräisiä vesimolekyylejä, joiden ei pitäisi siellä olla, ja jotka pitäisi saada kuivattamalla pois rakenteesta.

    "Pintakosteusmittari on oikeissa tehtävissä ja osaavissa käsissä varmasti erinomainen työkalu – ja amatöörin käsissä vaarallinen..."
    Tämäkin on niin totta! Eli jos me laitetaan 1 kpl ylimääräisiä vesimolekyylejä johonkin betonikimpaleeseen, ja sitten havaitaan mittaamalla, että nyt se vesimolekyyli meni sinne - niin rakentamisesta ja käytännön elämässä muutenkin seuraava kysymys on sitten se, että paljonko niitä ylimääräisiä vesimolekyylejä täytyy siellä olla ja kuinka tiheässä niiden pitää olla, että asialla olisi mitään käytännön merkitystä? Ei yksi ainut vesimolekyyli varmasti maailmaa kaada, jos sitä voi mitenkään edes havaitakaan. Mutta jossain menee se "alaraja", jossa jo on aihetta toimenpiteisiin, eli isännöitsijän maailmassa aletaan puhumaan vesivahingosta ja/tai kosteusvauriosta.

    Sitten on betonin osalta vielä olemassa myös yläraja, eli betonin huokosiin ei mahdu kuin tietty määrä ylimääräisiä vesimolekyylejä, eli silloin betoni on täysin vettynyt, ja sen suuremmaksi kosteusprosentti ei voi enää nousta vaikka mitä tekisi. Eli jos pudotetaan betonikimpale vesiämpäriin, ja tullaan viikon päästä katsomaan mitä mittari näyttää, niin mittari näyttää sen verran mitä se voi näyttää - vaikka mittaus toistettaisiin kuukauden päästä niin luvut eivät enää kasva siitä mitä ne oli.

    Näin menee asiat siis ns. "kuivalla betonilla", joka usein on vuosia vanha. Miten asiat sitten "märällä, eli tuoreella" betonilla, jossa kuivumisprosessi on vielä kesken. Se onkin sitten jo kokonaan toinen maailma, jossa pintamittarimies voi helposti joutua eksyksiin, tai pitää olla hyvin varovainen. Samaten betonissa olevat raudoitukset antavat oman lisämausteensa. Eli jos kävisi niin, että porareiässäkin se reikä yltää (epähuomiossa) aivan muutaman millin päähän jostain raudasta, niin sitä rautaa ei voi millään havaita (ellei sen paikkaa muuten tiedetä). Ja mittaustulos menee taas pieleen... (vaikka kaikki olisi tehty muuten oikein ja ohjeiden mukaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset taas hienosta ja mielenkiintoisesta kommentistasi.

      Olet aivan oikeassa, kapasitanssi on staattiseen sähköön liittyvä ilmiö. Kirjoittamani on väärin, ajatukseni on kulkenut jo kaukana siitä, mitä olen kirjoittanut. Pintamittari ei siis mittaa kapasitanssin muutosta mittaushetkellä vaan (esim.) kapasitanssia mittaushetkellä, joka taasen muuttuu ajan funktiona, esimerkiksi juuri betonin kuivuessa hiljalleen.

      Itse en todellakaan ole tämän(kään) alan asiantuntija, jos kohta edes asiaa lainkaan tunteva maallikkokaan. En siis pysty antamaan mitään yksiselitteistä vastausta siihen, kuinka pintamittarit, tai mitkään muutkaan mittarit, toimivat. Käsittääkseni olet täysin oikeassa siinäkin, että vedessä on poolisia molekyylejä, jotka vaikuttavat sähkövaraukseen. Ja jos en ole ymmärtänyt väärin, niin tällä nimenomaan on vaikutusta materiaalin dielektrisyyteen ja kapasitanssiin, joiden mittaamiseen mittareiden toiminta perustunee. Sähköisiin ominaisuuksiin vaikuttavat tietysti veden lisäksi myös moni muukin asia, kuten sementtimäärä, lisäaineet, emäksisyys, hydratoitumisaste jne. Mutta, kuten sanoin, niin tämä ei ole minun alaani.

      ”Ylimääräisten” vesimolekyylien määrä on riippuvainen muun muassa lämpötilasta. Suhteellinen kosteushan määräytyy betonin huokosilmassa olevan kosteuden mukaan. Suhteellinen kosteus ei siis kerro juurikaan mitään siitä, kuinka paljon (fysikaalista) kosteutta on sitoutuneena esimerkiksi huokosten pintaan. Lämpötilan laskiessa huokosten pintaan sitoutuu enemmän kosteutta ja suhteellinen kosteus laskee. Vastaavasti lämpötilan noustessa kosteutta vapautuu huokosten ilmatilaan ja tällöin myös suhteellinen kosteus nousee. Mutta edellinenkään ei ole mitenkään yksiselitteistä. Tilanne voi jopa täysin päinvastoin riippuen betonin ominaisuuksista, kuten juuri huokosrakenteesta, v/s-suhteesta, iästä jne.

      En osaa sanoa, missä se alaraja voisi vesivahinkojen ja kosteusvaurioiden kohdalla mennä. Mutta jotenkin kuvittelen, että kyse on ylipäätään enemmän poikkeamien havaitsemisesta kuin todellisen suhteellisen kosteuden määrittämisestä. Poikkeamathan pitäisi olla suhteellisen helppo havaita pintamittarilla, jos on vain joitakin referenssipisteitä. Tosin tässä astuu kuvaan myös rakenteen ikä ja se, missä vaiheessa rakenne on pinnoitettu. Nämä ovat niitä asioita, joissa ammattitaidolla ja kokemuksella on suuri rooli. Mutta en edelleenkään usko, että pintamittareilla voitaisiin saada luotettavaa tietoa betonin suhteellisesta kosteudesta, paitsi tietysti siinä tilanteessa, että mittauksessa voidaan hyödyntää referenssipisteitä, joiden suhteellinen kosteus tiedetään. Tuoreen valun kohdalla näitä referenssipisteitä ei taas ole käytettävissä, joten suhteellisen kosteuden määrittäminen ei mielestäni onnistu pintamittarilla tarkasti.

      Raudoitusten vaikutusta en osaa arvioida porareikämittauksen kohdalla, mutta jotenkin kuvittelen, ettei niillä olisi hirveän suurta merkitystä tuloksiin. Ellei nyt sitten käy niin ikävästi, että raudoitus on juuri porareiän pohjalla. Jos en ole taas käsittänyt väärin, niin porareiässä mitataan putkitetun reiän ilmatilan suhteellista kosteutta, joka tasaantumisen aikana muodostuu samaksi kuin betonin suhteellinen kosteus reiän pohjan syvyydellä. En todellakaan osaa sanoa, vaikuttaako muutaman millin päässä oleva raudoitus sitten tähän tulokseen ja jos, niin kuinka paljon. Ammattilaiset osannevat antaa vastauksen. Mutta tämäkin on asia, joka puoltaa sitä, että porareikämittaus tulee tehdä useammasta kuin yhdestä pisteestä.

      Itse olen tullut siihen tulokseen, etteivät betonin kuivuminen ja kosteuden mittaaminen eivät ole ihan yksinkertaisimmasta päästä asioita. Mutta eivät ne ihan mahdottomiakaan asioita ole. Minulle on muodostunut sellainen kuva, että olosuhteet ja niiden huomioiminen sekä hallinta ovat kummassakin asiassa ratkaisevan tärkeitä. Olosuhteet huomioiden mittaamisessakin on onnistumisen mahdollisuus.

      En oikein ehtinyt kiireessä keskittyä, joten toivottavasti tässä oli edes jotakin järkeä.

      Poista
  2. Jos tänne nyt joku oikea alan asiantuntija sattuisi näitä keskusteluja ja pohdintoja lukemaan, niin en uskoisi, että kovinkaan paljon huomautuksia toi korjauksia tulisi. Aika hyvin tässä näihin asioihin liittyvää problematiikkaa ja ongelmakohtia on kuitenkin tuotu esiin ja pohdiskeltu.

    "En osaa sanoa, missä se alaraja voisi vesivahinkojen ja kosteusvaurioiden kohdalla mennä."
    Pitkään jatkuneessa ja usein piilevänä pysyneessä kosteusvauriossa tuppaa olemaan ainakin kaksi käytännön ongelmaa. Jos on kyseessä puurunkoinen talo, niin lahosienet saattaa heikentää rakenteen kantavuuden niin, että lopputulos on katastrofi tai vaatii mittavat/kalliit korjaustoimet.

    Ja olipa rakenne talossa ihan mikä tahansa, niin pitkään jatkunut kosteusongelma on yleensä se kriittinen tekijä, joka voi laukaista tai laukaisee mikrobikasvustot. Mikrobit siis tarvitsevat kasvaakseen riittävää lämpöä (löytyy asuintalosta ympäri vuoden), riittävästi ravintoa (sitäkin löytyy aina ja seurauksena voi olla esim. pintahometta jos rakenteessa itsessään ei ole mitään "syötävää"). Ja lisäksi tarvitaan riittävästi kosteutta, koska kuivassa mikään mikrobi ei kasva. Ja tästä syystä pitää varoa, ettei mihinkään rakenteisiin jää ylimääräistä kosteutta. Koska silloin otetaan riskiä ainakin mikrobikasvustojen suhteen, ja siitä seurauksena on pahimmillaan sisäilmaongelma.

    Oman tietoni mukaan Suomessa altistuu joka päivä satoja tuhansia ihmisiä sisäilmaongelmille. Useimmille heistä ei ilmeisesti tapahdu yhtään mitään. Ei ainakaan heti. Mutta osa sairastuu, ja ne jotka sairastuvat, ne eivät ilmeisesti koskaan tervehdy, ja joutuvat jatkossa valitsemaan asuinpaikkansa ja asuintalonsa tosi tarkkaan. Jopa hometalossa vierailleen henkilön vaatteista voi joku saada oireita, jos jossain elämänsä vaiheessa on hometalon vuoksi terveytensä menettänyt. Ja tämä tuntuu ainakin näin isännöitsijän näkövinkkelistä pahalta, jos on talo päästetty niin huonoon kuntoon, ettei siellä ole enää turvallista asua. Tai että ei ole riittävästi kanttia sanoa talon omistajalle, että nyt paikat kuntoon tai vaihtoehtoisesti asukkaat ulos ja talo käyttökieltoon. Aina tietysti ei mitään edes huomatakaan, ennen kuin joku tai jotkut ovat jo sairastuneet, ja silloinkaan useimmiten syy-seuraussuhteet on vaikeita löytää, tai niitä ei aina keksitä ollenkaan. Eli vikaa mahdollisesti on, mutta mittaamalla tai muutenkaan mitään korjattavaa ei silti löydy. Tämä on kaikkein tyypillisin tilanne. Joten jos jotain ylimääräistä kosteutta havaitaan, niin täytyyhän se rakenteista pois saada.

    Monet pelkäävät myös äkillisiä vesivahinkoja ja sitä voiko sen jälkeen elää normaalisti. Kyllä voi. Ulkona on maantiesillat ja monet muutkin betonirakenteet taivaan alla, ja betoni on ilmeisesti ainut rakennusmateriaali, joka ei kastumisen vuoksi mene pilalle ollenkaan. Betonikerrostaloissa betoni kuivataan, ja sen jälkeen elämä jatkuu taas normaalisti. Eikä ne mikrobit heti iske, jos joku paikka on muutaman tunnin tai muutaman päivän märkänä.

    Pahin tilanne on esim. piilevä tippavuoto tai kondenssista johtuva kosteus, joka muhii vuosikaudet niin että kukaan ei huomaa.

    Tässä kohtaa menee siis ainakin jonkin sortin raja, jossa asialla joko on käytännön merkitystä tai sitten ei ole. Ja rakenteessa voi aina olla vähän kohonneita kosteusarvoja, eikä sillä ole mielestäni mitään merkitystä. Kunhan ne pitoisuudet on riittävästi alle sen, mitä mikrobi vaatii kasvaakseen. Joku ammatti-ihminen sitten määrittelee nämä tasot ja mittarilukemat, minä en ota niihin kantaa, vaikka nyt ehkä vähän niistä sattuisin tietämäänkin (vuosien mittaan joitakin mittaustuloksia on jäänyt muistiin, ja toimenpiteet niiden jälkeen, jos aihetta toimenpiteisiin on ollut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi oli taas täyttä asiaa. Näinhän se juuri menee.

      Kosteuden aiheuttamat ongelmat taitavat olla siinä mielessä todella viheliäisiä, että ne huomataan usein vasta siinä vaiheessa, kun vaurioita on päässyt jo syntymään, joko rakenteiden tai sisäilman suhteen – tai jopa molempien. Tämä on tosin ihan omaa päättelyäni ja sinulla on varmasti tietoa siitä, kuinka asia todellisuudessa on. Rakenteiden korjaaminen, niin ikävää kuin se onkin, on yleensä lähinnä korjaus- ja kustannuskysymys. Nuo sisäilmaongelmat ovatkin sitten se ikävämpi asia, ne kun saattavat aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa, joista ei selviä edes rahalla.

      Mainitsemasi ”Eli vikaa mahdollisesti on, mutta mittaamalla tai muutenkaan mitään korjattavaa ei silti löydy.” asia tuli pienenä yllätyksenä. Varsinkin se, että tämä on tyypillisin tilanne. En todellakaan ajatellut, että asia olisi näin. Mutta tämä kaiketi vahvistaa juuri sitä, ettei tämä asia kokonaisuudessaan ole mikään yksinkertainen juttu.

      Se, mitä mainitsit tuosta isännöitsijän näkövinkkelistä näissä ongelmatilanteissa, niin uskon kyllä, ettei tilanne varmastikaan ole isännöitsijänkään kannalta mikään mukava missään mielessä. Moiset tilanteet ovat varmasti todella ikäviä.

      Meidän kohdalla ongelma ja pelko on juurikin siinä, että onko kosteutta jäänyt betoniin ylimääräistä kosteutta joka saattaisi aiheuttaa mainitsemiasi ongelmia. Näiden lisäksi tulee myös pelko siitä, että onko esimerkiksi vesieristeet kiinni riittävän tiukasti ja kestääkö laatoitukset betonin kuivumisaikaisen kutistumisen. Vesieristeiden kohdalla on pieni epäilys siitä, etteivät vesieristeet ole kaikkialla ihan niin tiukasti kiinni kuin pitäisi olla. Tämän selvittäminen vaatisi vetolujuuskokeen tekemistä, mutta siihen emme ole (toistaiseksi) ryhtyneet.

      Betonin ei tosiaan juurikaan hätkähdä kosteudesta, aivan kuten mainitsit. Mikrobien itämisen suhteen betoni ei muutenkaan ole otollisin alusta sen emäksisyyden johdosta. Ongelmakohdat lienevätkin ennen kaikkea betoniin liittyvät rakenteet, joihin kosteus pääsee mahdollisesti siirtymään ja tarjoamaan näille ikäville pikku veijareille lokoisat oltavat. Mainitsit myös, että pintahometta saattaa syntyä vaikka rakenteessa itsessään ei olisi murkinaa mikrobeille. Tämäkin on niin ikävän totta. Mikrobit kyllä viihtyvät betoninkin pinnalla, jos olosuhteet vain ovat kohdillaan. Betonissa kun on kuitenkin aina myös orgaanista ainetta pinnalla ja rakennustyömailta sitä jää betonin pinnalle väistämättä. Mikrobien kasvu betonin pinnalla vaatinee kyllä sitten jo aika korkeita kosteuslukemia, käytännössä yli 90 % (RH) kosteutta ja lämpöäkin vähintään noin 10 °C. Tämäkin tietenkin vaihtelee lajin mukaan. Muistelisin, että joissakin lähteissä rajana pidettäisiin betonin kohdalla suunnilleen > 97 % (RH), mutta toisaalta osassa lähteistä mainitaan, että itämistä tapahtuisi joillakin lajeilla jo 95 % (RH) kieppeillä.

      Sisäilmayhdistyksen mukaan rajat näyttäisivät yleisesti ottaen kulkevan homesienillä ja hiivoilla noin 65 – 85 % (RH) kieppeillä. Lämpötila ei tosiaan mikrobien kannalta ole asutuissa rakennuksissa lainkaan ongelma, sitähän on varmasti riittävästi ja optimilämpö pyörii juuri mukavassa huonelämmössä (20…25 °C). Jotkin viheliäiset mikrobit kasvavat ja voivat paksusti ilmeisesti jopa pakkasellakin. Sisäilmayhdistyksen mukaan mikrobikasvustot saattavat kehittyä jo muutamassa päivässäkin, mutta tämä tosin vaatinee jo todella suotuisat olosuhteet. Tämäkin on hieman yllättänyt, itse olin ajatellut asian niin, ettei kasvusto missään tapauksessa ihan hetkessä lähde kukoistamaan.

      Olen itsekin sitä mieltä, ettei vähän kohonneista kosteusarvoista pidä mennä paniikkiin. Johon kosteusarvot vaihtelevat vuodenaikojenkin mukaan ja jopa aika reilustikin. Pääasia on tosiaan se, että pysytään ns. turvallisella alueella.

      Poista
  3. Kosteusmittauksesta pikkuisen.
    Kuten yllä todettiin niin pintamittarilla tulos on suuntaa-antava ja porareikämittaus aika työlästä.
    Kumpaankin liittyy mittaajan aihuttama epätarkkuus.

    Wiiste Oy on tuonut markkinoille mitta-anturin joka asennetaan jo valun aikana betoniin.
    Anturin toiminta on saman laista kuin porareikämittaus mutta ilman reikiä.
    Anturissa oleva elektroniikka herää henkiin kun lukulaite viedään anturin päälle jolloin se lähettää lämpötila ja kosteustiedot lukijaan.

    Anturissa on putki joka äärittelee mittaussyvyyden kuten porareikämittauksessa.

    Antureita voidaan hyödyntää myös valmiin lattian ksteusseurannassa pintoja rikkomatta.

    Lukulaite on sen verran yksinketainen että mittauksen voi suorittaa kuka hyvänsä joka osaa painaa yhtä nappia ja piippauksella ja valoilla etsiä anturin sijainnin.
    Tästä syystä mittaajan aiheuttamia epävarmuustekijöitä ei synny.

    RT kortistossa ei ole vielä tätä mittausta mutta lähiaikoina tulee.

    Joten ihan oikea mittaus porareikämittauksen rinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittanet Wiiste Oy:n SolidRH-järjestelmää. Tuo todellakin vaikuttaa näppärältä systeemiltä. Olisipa meilläkin tuollainen.

      Jos en ole aivan väärässä, niin vastaavanlaisia järjestelmiä on muitakin kuin tuo SolidRH- systeemi. Ainakin muistelen nähneeni jossakin mainoksen toisestakin systeemistä, jossa anturit ovat putkessa. En ikävä kyllä pikaisella haulla löytänyt sitä tähän hätään. Osassa vastaavista, rakenteisiin kiinteästi asennettavista, anturisysteemeistähän anturit asennetaan ihan sellaisinaan rakenteisiin. Sillä ei varmastikaan ole mitään vaikutusta mittaustulosten luotettavuuteen sinänsä, mutta ”putkiasennus” tuntuu ainakin betonivalujen kohdalla huomattavasti näppärämmältä systeemiltä. Jos ei muuten, niin oikean asemoinnin ja ylipäätään helpon asennuksen suhteen.

      Ikävä puoli SolidRH-järjestelmässä on se, että en onnistunut löytämään mistään sen enempää anturien kuin lukulaitteenkaan hintatietoja. Olisi nimittäin kiva tietää, minkälaisia kustannuksia järjestelmän asennus ja hyödyntäminen aiheuttaa. Kuluttaja-asiakkaiden kannalta lienee aika merkityksellistä se, kuinka paljon anturit maksavat ja onko lukulaite ylipäätään kuluttajien saatavilla, ja jos on, niin mihin hintaan. Omasta mielestäni järjestelmän hyöty (erityisesti kuluttajille) nimittäin laskee merkittävästi, jos kuluttajien täytyy aina kutsua mittausyrityksen edustaja suorittamaan anturien lukeminen.

      Mutta, kuten jo sanoin, niin olisipa meilläkin moinen systeemi.

      Poista
  4. Otapa yhteyttä Wiiste Oy:n kotisivuilta löytyvien yhteystietojen kautta, niin kerron mielelläni lisää SolidRH-järjestelmästä.
    Ystävällisin terveisin Wiiste Oy/Jari Salokangas

    VastaaPoista
  5. Täsmennykseksi vielä, että en ole sama anonyymi, joka kirjoitti tuon 8.10. postauksen mainostaen mukavasti tuotteitamme.
    (Esiinnyn aina nimelläni enkä kirjoita anonyymejä mainostekstejä yrityksemme tuotteista blokeihin tms.foorumeille)

    Wiiste Oy
    Jari Salokangas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tästä selvennyksestä. En itse tulkinnut tuota alkuperäistä viestiä ihan niin suoraksi mainokseksi, että se olisi ylittänyt kipukynnystäni mainostamisen suhteen. Mutta kieltämättä harkitsin hetken, mitä sen kanssa tehdä. En sinänsä pidä mainostamista mitenkään erityisenä peikkona, mutta suhtaudun siihen kuitenkin jonkinlaisella varauksella. Tästä kyseisestä viestistä sain käsityksen, että kirjoittaja olisi jollakin tavoin tekemisissä järjestelmän kanssa ja mikäli käsitykseni on oikea, niin olisi ehkä ollut asiallista myös kertoa tästä viestissä. Mutta eipä tässä mitään, ”mainoshan” sopi tarinan aiheeseen hyvin ja kyllä se näin anonyyminäkin menetteli.

      Yleisesti ottaen pidän mainitsemaasi omaa tyyliäsi kirjoittaa nimellä ja yritysyhteys esiin tuoden juuri oikeana tapana niissä tilanteissa, kun viestissä käsitellään jotakin omiin palveluihin / tuotteisiin liittyvää. Muissa yhteyksissä taas anonyymi kommentointi on mielestäni täysin sopivaa. Ymmärrän esimerkiksi täällä tapahtuvan anonyymin kommentoinnin paremmin kuin hyvin.

      Mitä taas tulee itse SolidRH-järjestelmään, niin meidän kohdallamme peli taitaa olla sen suhteen jo menetetty. Meillä kun on jo valut tehty ja kaikki lattiatkin pinnoitettuna, eikä järjestelmän asentaminen näin ollen ole enää käytännössä mahdollista. Mutta, kuten jo mainitsin aiemmassa kommentissani, niin olisipa meillekin laitettu tuollainen silloin aikoinaan. Olisin nimittäin kaivannut viimeisen parin-kolmen vuoden aikana useampaankin otteeseen luotettavaa tietoa laatan kosteuksista eri puolilla taloa. Ja kaipaan juuri tälläkin hetkellä.

      Joka tapauksessa tuo järjestelmänne vaikuttaa erinomaiselta. Ei muuta kuin onnea ja menestystä sen kanssa.

      Poista
  6. Jos esim. vesieriste vaatii RH 90% tai alle, niin missään ei ole mainintaa, että missä lämpötilassa tuo 90% pitäisi saavuttaa? Porareikä mittaus ohjeistetaan tekemään 15–25 °C lämpötilassa, eli ilmeisesti tuosta lämpötilasta on kyse? Tilanne on sinänsä absurdi, koska lämpötilalla on suuri vaikutus RH:n.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Mielenkiintoinen huomio tuo, ettei vesieristeen kohdalla mainita lämpötilaa, jossa tietty RH % pitäisi saavuttaa.

      Äkkiseltään tulee mieleen, että mainittu suhteellinen kosteus pitää saavuttaa nimenomaan 15-25° C lämpötilassa, kuten itse päättelit ja mittausohjeissa mainitaan. Mittausohjeissa mainitaan myös se, että mittaus tulisi tehdä mahdollisimman tarkasti normaaleissa käyttöolosuhteissa.

      Oma näkemykseni on, että tuo RH 90 % tulisi saavuttaa normaaleissa käyttöolosuhteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, ettei olosuhteet saa merkittävästi elää mittaus- ja vesieristeen asennushetken välillä, eikä sen jälkeenkään. Suhteellinen kosteus kun muuttuu olosuhteiden mukaan kumpaankin suuntaan. Eli, vesieristeiden kohdalla vaatimus tarkoittaa mielestäni sitä, että betonin suhteellisen kosteuden tulee normaaleissa käyttöolosuhteissa olla vähintään tuon 90 % ja, että olosuhteiden tulee olla mittaushetkellä mahdollisimman stabiilit ja myös pysyä mahdollisimman stabiileina mittaushetkestä eteenpäin, jolloin voidaan olla suhteellisen varmoja siitä, ettei tilanne ole kääntynyt huonompaan suuntaan.

      Poista
    2. Mielenkiintoisen twistin tähän tuo vielä se, että jos mittaus tehdään esim. huoneen lämpötila / laatan lämpötilan ollessa 20°C niin eihän tuo ole normaali käyttölämpötila esim. kylpyhuoneessa, vai onko? Nyt kun olen alkanyt lämmittää laattaa, niin suhteellinen kosteus on alkanut vain nousemaan. Esim. varastossa, jossa on osittain jo vesieriste (mm. porareiän päällä). on RH noussut jo 99% lukemaan. Laatta on tällä hetkellä 23°C. Olisiko siis syytä pitää laattaa vaikka 30°C lämpötilassa jonkin aikaa ja sitten tiputtaa lämpö 20°C tuntumaan ja katsoa mitä tapahtuu? Paljonko kylppärin lattian menovesi yleensä on? Aikeissa olisi lämmittää taloa PILPillä ja ILPillä, joten lattian pitäisi silloin olla viileämpi kuin huoneilma tai muuten lämmitys tapahtuukin sähkökattilalla ja pumppujen hyöty valuu hukkaan..

      Poista
  7. Olipas mielenkiintoinen postaus. Paljon on huomioonotettavaa tässä. Meillä on mahdollisesti asuntokaupat edessä, ja sen takia pitäisi asuntoon tehdä perusteellinen kosteusmittaus. Minä en mitään näytössä kuitenkaan huomannut, mutta parempi olla varma asiasta.

    VastaaPoista