Lämmöneristys - Osa 3 "Kurkistus lautalattian alle"

Jaaha, jatketaanpa taas tarinointia rakentamisen ihmeellisestä maailmasta. Edellisessä osassa kerroin olo- ja kirjastohuoneidemme virheistä SPU-eristelevyjen osalta. Vaikka nytkin otsikkona on lämmöneristys, niin tällä kertaa kerron muista pikku kummallisuuksista olo- ja kirjastohuoneiden osalta. Nämä kun selvisivät samalla kun korjasin edellisessä kirjoituksessa esittelemiäni virheitä ja tällä kertaa esittelemiäni pikku juttuja tuli korjailtua siinä sivussa. Loppujen lopuksi tämän kertaisesta tarinasta muodostuikin eräänlainen olo- ja kirjastohuoneiden lattian alapuolisen elämän esittelykierros. Koittakaa kestää.

Kuva 1. Rakenneleikkaus.

Mainitsin edellisessä kirjoituksessa, että niin seinän rakennesuunnitelmassa ja kuin varsinaisessa toteutuksessakin on jotakin hieman pielessä. No, katsotaanpa, että mitä. Ohessa on rakennesuunnittelijan laatima kuva ulkoseinän leikkauksesta (Kuva 1). Nyt kuvassa näkyy myös eri rakenteiden mitatkin. Kuvahan vaikuttaa varsin selkeältä ja ymmärrettävältä. Tosiasiassa kuva on kuitenkin mielestäni piirretty hieman huonosti ja epäselvästi. Kuvan mukaan tuulensuojalevyn päällä olevan ensimmäisen koolauspuun ulkoreuna olisi samassa tasossa sokkelin ulkopinnan kanssa. Näin ei kuitenkaan voi olla, koska ulkovuorilaudan ulkopinnan tulisi olla 55 mm päässä sokkelista, kuten kuvaan on ylimmän sokkeliharkon viereen merkitty. Tämän perusteella tuulensuojalevyn ulkopinnan pitäisi suunnitelman mukaan olla 12 mm sokkelin ulkoreunasta sisäänpäin ja sisemmän koolauspuun ainoastaan osittain sokkelin päällä. Menikö oikein?

Jos olen ymmärtänyt rakennesuunnittelijan kuvan oikein, niin edellisillä spekseillä seinärakenteen paksuudeksi saadaan sokkelin ulkopinnasta sisäänpäin:

	Rakenneosa	Paksuus
1.	Vaakakoolaus (sokkelin päällä oleva osuus)	12 mm
2.	Tuulensuoja	9 mm
3.	Runko (alaohjauspuu)	198 mm
4.	Vaakakoolaus	48 mm
5.	Kipsilevy	13 mm
	YHTEENSÄ	280 mm

Näin 80 mm SPU-eristeen reuna olisi samassa tasossa sisäpuolen seinäpinnan kanssa kun sokkelin paksuus on 200 mm ja SPU-eristeen 80 mm. Selvää pässin lihaa.

Mutta mikä tässä varsinaisesti ihmetyttää, on se, että edellä mainittujen mittojen perusteella 100 mm SPU-eristeen pitäisi tulla ainoastaan 20 mm ulos kipsilevyn pinnasta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan SPU-eriste tulee ulos kipsilevyn pinnasta hieman vaihtelevasti noin 25 – 40 mm. En ole asiasta aivan varma, mutta kuvittelen tämän johtuvan osittain siitä, että seinärakenne on toteutettu siten, että tuulensuojalevyn ulkopinta on liki samassa tasossa kuin sokkelin ulkopinta. Vaikuttaisi nimittäin siltä, että tuulensuojalevyn ulkopinta on ainoastaan parin-kolmen millin päässä sokkelin ulkopinnasta, jolloin koko seinärakenne on luokkaa 5 - 10 mm ulompana kuin rakennesuunnitelman mukaan pitäisi olla.

Kuva 2. Rakenneleikkaukset.

Oheiseen kuvaan 2 olen piirtänyt rakennesuunnitelman ja toteutuksen mukaiset seinärakenteet sekä hieman lattiarakenteita. Ja kyllähän niissä pieni ero vaikuttaisi olevan, eikä vähiten tuon suunnitelmaan merkittyä paksumman SPU-eristeen vuoksi. Lattiakannatin (palkki) on puolestaan noin kaukana seinästä sähköputkitusten vuoksi, ne kun tulevat laatan läpi SPU-eristeen etupuolelta ja kannattimet on sijoitettu niiden viereen. Ja minä en ole onnistunut löytämään vielä yhtäkään, edes semi-järkevää, selitystä sille, miksi tuohon on pitänyt laittaa 100 mm SPU-eristelevy suunnitellun 80 mm sijaan. Osaisiko joku muu antaa tähän jonkun selityksen? Kysymys on ihan oikeasti vilpitön, minä kun en keksi mitään järkevää selitystä tälle. Mutta joku järkevä selitys tuolle täytyy olla. Eihän rakennuskonsultti muuten olisi tuohon tilannut ja asennuttanut 100 mm SPU-levyä.

Mutta, yksi asia minua tuossa rakennesuunnittelijan suunnitelmassa vaivaa – ja vaivaa itse asiassa aika paljonkin. Mihin tuossa on tarkoitus sijoittaa lattialämmityksen kiertovesiputkitus? Aivan kuin rakennesuunnittelijalla ei olisi ollut hajuakaan siitä, että meille tulee vesikiertoinen lattialämmitys myös olo- ja kirjastohuoneeseen.

Kuva 3. SPU-eriste ulkona
seinäpinnasta noin 40 mm.

Edellä kuvattu seinän siirtäminen ulommas selittäisi sen, että SPU-eriste tulee sen 25 - 30 mm ulos kipsilevyn tasosta. Mutta se ei edelleenkään selitä sitä, miksi SPU-eriste tulee toisaalla ulos peräti 40 mm kipsilevyn tasosta, kuten kuvasta 3 nähdään. Siihen on oltava jokin muu selitys. Mutta mikä? Itse en keksi mitään muuta selitystä kuin sen, että SPU-eriste ei ole tiiviisti sokkelia vasten vaan sokkelin ja SPU:n välissä on pahimmillaan noin 10 – 15 mm rako. Tämä tilanne näkyy puolestaan kuvassa 4. Ei näytä erityisen hyvältä.

Kuva 4. SPU:n ja sokkelin
välissä 10 - 15 mm rako.

Kuvasta 3 nähdään myös se, että seinän vieressä olevan lattiakannattimen (palkki) reuna on yli 70 mm etäisyydellä seinälinjasta. Ja jos en ole taas ymmärtänyt väärin, niin kannattimien tulisi olla mahdollisimman lähellä seinää eikä niin, että reunimmaisen kannattimen (palkin) keskikohta on lähes 10 cm päässä seinästä. Ja kun harvalaudoituskin on todellakin harva laudoitus (jänneväli reunoilla suurimmillaan noin 430 mm), niin lattiapinnan reunat eivät vaikuta olevan millään erityisen tukevalla pohjalla. Meillä lattialaudat ovat 32 x 190 lautaa ja reunimmainen lauta ulkoseinän vieressä on hieman alle 160 mm leveä. Arvatkaapa ihan piruuttanne, antaako lattia periksi reunimmaisen laudan kohdalla? Aivan, antaahan se. Jopa minun allani, vaikka minä olen laiha kuin nälkävuosi. Muutenkin minusta vaikuttaa siltä, että rakenteessa on liikaa tavaraa ns. ”tyhjän päällä”. Esimerkiksi lämmitysputkien päätykaarien sisäpuolella laudat on katkaistu ennen päätykaarta ja lautojen päät roikkuvat tyhjän päällä noin 30 - 40 cm matkalta. Tukevaa, todella tukevaa. Mutta eipähän tarvitse miettiä, vaihtuuko olohuoneen lautalattia joskus parkettiin vai ei.

No niin, mennäänpä eteenpäin. Seuraavaksi voitaneen pohtia hieman höyrynsulkuja, jotka ovat osa vesi- ja kosteuseristyksiä. Nämä on Jarmo Kekin toimesta tarkastettu merkinnällä 4.10.2011. Mitään puutteita tai virheitä ei Jarmo Kekki näidenkään kohdalla ole havainnut. Olo- ja kirjastuoneen osalta tarkastus ei ole voinut olla tekemättä koska höyrynsulut on peitetty jo hyvissä ajoin ennen vastaavan työnjohtajan pakkosiirtämistä muille työmaille. Höyrynsulkujen kohdalla olennainen asia on se, että höyrynsulkujen tulee olla tiiviitä. Toisin sanoen, höyrynsuluissa ei saisi olla pieniäkään reikiä eikä aukkoja.

Kuva 5. Höyrynsulku olohuoneen
nurkassa.

Oheisessa kuvassa 5 näkyy olohuoneen ulkoseinän ja väliseinän nurkka. Tuo on siis se sama nurkka, jossa havaittiin aikamoista lämpövuotoa ja joka esiintyy edellisen tarinan kuvassa 3. Niin, mitäpä mieltä olette höyrynsulun tiiveydestä? Minä olen sitä mieltä, että tuo ei ole tiivistä nähnytkään. Minähän en tiedä rakentamisesta yhtään mitään, mutta sen verran uskallan kuitenkin sanoa, ettei tuo todellakaan ole hyvä juttu. Varsinkaan kun muistetaan se, että tuossa samaisessa kohdassa oli pakkasilla hieman – hrrr – kylmää. Pitäisiköhän tässä vaiheessa ottaa taas esiin se paljon puhuttu työmoraali? Osannette jo arvata mikä minun näkemykseni asiaan on. Kyllä, saunan taakse sopii vielä. Sen verran sanoisin vielä, että vastaava työnjohtaja ei taatusti ole vilkaissutkaan tuohon nurkkaan eikä tuo ole voinut jäädä huomaamatta rakennusmiehiltäkään. Ainakaan niiltä, jotka ovat asentaneet SPU-eristeet paikoilleen.

Kuva 6. Höyrynsulku terassin oven
alapuolella.

Kuten jo mainitsin, niin höyrynsulkujen tulee olla tiiviitä. Tämän lisäksi höyrynsulun tulisi käsittääkseni kattaa rakenteet kaikilta osin, siis myös erilaisten aukkojen alapuolelta. Katsotaanpa seuraavaksi kuvaa 6, jossa näkyy terassin toisen oviaukon alapuoli. Oviaukon alapuolella näkyvä puu on sokkelin päällä oleva alaohjauspuu ja oikeassa reunassa näkyy höyrynsulkumuovin reuna. Oviaukkojen alapuolella ei sitten kuitenkaan näemmä tarvita höyrynsulkua lainkaan. Itse kyllä tohtisin olla hieman eri mieltä, mutta mikäs minä olen ammattilaisten näkemyksiä kiistämään. Ja erityisen tunnollinen vastaava työnjohtajammehan on höyrynsulut tarkastanut, joten tämän on pakko olla täysin asianmukainen ratkaisu.

No niin, jatketaan kierrosta. Seuraavaksi voidaankin katsoa hieman lattiavaluun liittyviä pikku juttuja. Periaatehan lienee, että maanvarainen laatta irrotetaan sokkelista ns. irrotuskaistalla, josta valun jälkeen raavitaan osa pois siten, että laatan ja sokkelin välinen rako voidaan tiivistää elastisella massalla. Mutta irrotuskaistan idea lienee tiivistämisen lisäksi ennen kaikkea siinä, että betonilaatalle annetaan näin mahdollisuus kutistua vapaasti ja muutenkin elää ympäröivien rakenteiden estämättä tai laatan niitä rikkomatta. Betonivaluhan kutistuu kuivuessaan yllättävän paljon ja muutenkin betoni elää lämpötilavaihteluiden mukaan siinä missä muutkin materiaalit.

Kuva 7. Irrotuskaista paikallaan
väliseinälinjalla.

Tiivistyksistä tulen kirjoittamaan huomattavasti enemmän ja tarkemmin kun pääsen käsittelemään talomme radonin torjuntaa, mutta tässä vaiheessa tarjoan pienen pikakatsauksen aiheeseen. Ohessa on kuva (Kuva 7), jonka otin korjauksia tehdessäni. Kuvasta näkyy suhteellisen selvästi, että irrotuskaista on paikallaan laatan ja sokkelin välissä. Sanoisin, että se näkyy jopa kuvassa niin selvästi, että sokeankin vastaavan työnjohtajan pitäisi se huomata. Mutta, on täysin ilmeistä, ettei laatan ja sokkelin väliä ole tiivistetty millään tavoin. Tuon irrotuskaistan poisnyppääminen ei todellakaan olisi ollut iso vaiva samalla kun tekee lattian runkoa tai laittelee villoja. Ja samallahan tuon saumankin olisi tiivistänyt eikä sekään olisi työtä mainittavasti hidastanut, Sikaflexikin kun kuivuu pintakuivaksi reilussa tunnissa.

Kuva 8. Irrotuskaista loppuu kesken.

Seuraavassa kuvassa (Kuva 8) nähdään laatan ja sokkelin rajaa kirjastohuoneessa ja taas väliseinälinjalla. Kappas taas, mitenkäs näin on päässyt käymään, irrotuskaista päättyy kesken seinälinjan. Ei kai irrotuskaista vaan ole loppunut kesken töiden? Ihan oikeasti, mitä helvettiä tekijöillä on tässäkin kohdassa pyörinyt päässä? Ihan oikeasti, minä en ymmärrä – en perkele vaan ymmärrä.

Kuvan oikeassa reunassa harvalaudoituksen alla näkyvä epätasainen pinta on betonia, joka vaikuttaisi roiskahtaneen tuohon betonin liippauksen jälkeen. Kukaan ei vain ole ilmeisesti huomannut ja siivonnut sitä valutöiden yhteydessä.

Kuva 9. SPU:n ja laatan väli
tiivistämättä ja SPU irti sokkelista.

Katsotaanpa seuraavaksi laatan ja SPU-eristeen rajaa (Kuva 9). Ei, ei ole laatan ja SPU-eristeen väliä tiivistetty saati, että siinä olisi käytetty irrotuskaistaa. Kuvasta saadaan hieman myös osviittaa siitä, ettei SPU-eriste ole ihan tiiviisti sokkelia vasten. En sitten tiedä, mutta tuntuu vähintäänkin typerältä, ettei SPU-eristeitä ole kiinnitetty millään lailla sen enempää sokkeliin kuin toisiinsakaan. Mutta palannen tähän asiaan seuraavassa kirjoituksessa, jossa käsittelen näihin saamiani voitonriemua uhkuvia vastineita tai mitä selvityksiä ne sitten lienevätkään. Tai sitten en käsittele, minulla kun olisi aikamoinen hinku päästä jo puhallusvilla-asennuksen kimppuun. Mutta ehkä jaksan malttaa mieleni sen suhteen vielä hetken.

Kuva 10. Pienen pieni aukko
lattian eristyksissä.

Lopuksi vielä sellainen ihan pikku juttu, joka antaa taas jonkinlaisen kuvan tekijöiden paljon puhutusta työmoraalista. Ainakin omasta mielestäni juuri pieniin yksityiskohtiin suhtautuminen kertoo aika paljon kunkin työmoraalista. Oheisessa kuvassa (Kuva 10) on pikkuriikkinen noin 1,5 x 5 cm aukko lattian villoituksessa (aukko jatkuu laudan alle muutaman sentin). Vaikka tuo ei nyt mikään jättimäinen aukko olekaan, niin sitä ei voi olla huomaamatta villoituksen, harvalaudoituksen, lämmönluovutuslevyjen, eikä myöskään lattialaudoituksen asennuksen yhteydessä. Väitänpä siis ihan suoralta kädeltä, että rakennusmiehet, jotka ovat edellä mainitut asennukset tehneet, ovat taatusti huomanneet kyseisen aukon villoituksessa. Eivät kuitenkaan ole vaivautuneet tilkitsemään sitä sen enempää villojen asennuksen kuin muidenkaan asennusten yhteydessä. No, onhan se ymmärrettävää, koska tuon tilkitsemisessähän oli aivan hirveä vaiva ja aikaakin taisi kulua peräti kymmenen sekuntia. Mutta kun ei viitsi, niin ei viitsi, ei vaikka tuntipalkalla tekee. Ja noita villoituksia sai kyllä korjailla muuallakin, ne kun eivät olleet ihan niin tiiviitä kuin olisi pitänyt olla.

No niin, nyt kyllä lopetan tähän. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan minun piti käsitellä jo tässä kirjoituksessa näihin ja edellisessä osassa kuvaamiini pikku juttuihin saamiani vastineita, mutta en viitsi pitkittää tätä tarinaa enää. Jätän ne siis seuraavaan kirjoitukseen. Pysykää kuulolla.