20.2.2014

Uutisia - Oikeuskäsittely

Jaahas, taas olisi uutisia kerrottavaksi. Tällä kertaa uutiset liittyvät tulevaan oikeuskäsittelyn ajankohtaan, josta olenkin saanut jonkin verran tiedusteluja matkan varrella.

Kuten jotkut lukijat varmaankin muistavat, niin jätimme haastehakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen joulukuun puolivälin paikkeilla viime vuonna. Käräjäoikeus on tuon jälkeen asettanut vastaajan vastauksen toimittamisen määräajaksi 28.2.2014.

Saimme eilen käräjäoikeudesta päätöksen, jonka mukaan määräaikaa vastauksen toimittamiselle on vastaajan avustajan pyynnöstä pidennetty. Vastaajan avustaja on 19.2.2014 pyytänyt lisäaikaa vastauksen toimittamiselle ja samana päivänä annetun päätöksen mukaan lisäaikaa on myönnetty. Avustaja on perustellut pyyntöä käräjäoikeuden päätöksen mukaan seuraavasti:
"Vastaajan avustajaksi ilmoittautunut asianajaja Xxxx Xxxxxxx on 19.2.2014 Pirkanmaan käräjäoikeuteen saapuneella ilmoituksella pyytänyt lisäaikaa vastauksen toimittamiselle 30.4.2014 asti.

Pyyntöä on perusteltu sillä, että Xxxxxxx on saanut aineiston päämieheltään vasta 18.2.2014 ja hän on todennut sen niin laaja-alaiseksi, että siihen perehtyminen ja mahdollisen asiantuntijaselvityksen hankkiminen on työlästä ja aikaa vaativaa eikä mahdollisen vastakanteen nostaminenkaan ole poissuljettua. Lisäksi Xxxxxxx on ilmoittanut olevansa lomalla viikot 11 ja 12."
Pyyntö on siis hyväksytty ja käräjäoikeuden päätöksen mukaan:
"Vastaus on toimitettava käräjäoikeuden kansliaan viimeistään 30.4.2014."
Nyt sitten taas odotellaan. Mutta tiedetäänpähän ainakin suunnilleen, millä aikataululla asia etenee.

Perustelujen lopussa esitetty mahdollinen vastakanteen nostaminen ei lainkaan yllätä, pikemminkin olisin yllättynyt, jos tällaisesta ei missään vaiheessa olisi mitään mainittu. Mutta mielenkiinnolla jään odottamaan, minkälainen vastakanne tuolta mahdollisesti tulee.


2 kommenttia:

  1. Aikaaviepiä nämä oikeusprosessit tosiaan tuntuvat olevan. Nyt jos ja kun vastapuoli ei enää ano lisää jatkoaikaa tai jos sellaista ei enää myönnetä, niin sitten vuorossa on ilmeisesti sovitteluvaihe (asiassa yritetään saada käräjäoikeuden toimesta ja avulla sovintoa), ja jos siinä ei onnistuta, sitten asia menee vasta ns. pääkäsittelyyn, eli ns. perinteiset käräjät alkavat?

    Saitko muuten itse omat oikeudenkäyntikulusi eli oman asianajajan palkkiot vakuutuksen piiriin?

    VastaaPoista
  2. Näinhän tämä käsittely etenee, ensin sovitteluvaihe ja sen jälkeen pääkäsittely. Itse en usko, että pääsemme sovitteluratkaisuun. Osittain sen vuoksi, että minä en pidä tätä asiaa minään turkkilaisena basaarikaupankäyntinä. Aikaa näihin ikävä kyllä vaan menee, mutta sille ei voi mitään.

    En ole vielä hakenut oikeuskulujen korvausta vakuutusyhtiöstäni. Mutta olen toki tiedustellut asiaa ja saamani vastauksen perusteella asiassa ei pitäisi tulla ongelmia. Vakuutus korvaa kulut, mikäli vastaaja kiistää vaatimukseni. Hoidan asian vakuutusyhtiön kanssa sitten, kun saamme vastaajan (kiistävän) vastauksen.

    VastaaPoista