23.8.2013

Sadevesijärjestelmä - Osa 1 "Sataa, sataa, ropisee..."

Aiemmin käsittelin talomme salaojitusta useammassakin kirjoituksessa ja tällä kertaa otan käsittelyyn talomme sadevesijärjestelmän. Sadevesiputkitukset on asennettu luonnollisesti samoihin aikoihin salaojien kanssa. Ikävä kyllä sadevesiputkienkaan asennus ei mennyt meillä ihan – ränniin?

Vastaavan työnjohtajan sadevesijärjestelmän tarkastuksesta minulla ei ole juurikaan mitään tietoa. Dokumenteissa ei ole merkintöjä sadevesijärjestelmän tarkastuksista eikä vastaava työnjohtaja ole rakennustyön tarkastusasiakirjaankaan merkinnyt mitään kohtaan ”Katto- ja pihavesien johtaminen sekä pihakorkeudet on tarkastettu”. Jos en taas ole ymmärtänyt jotakin ihan väärin, niin sadevesiputkitukset kuuluvat tähän tarkastuskohteeseen. Katolta tulevia vesiähän sadevesiputkien pitäisi pääasiassa johtaa.

Sinällään tarkastusmerkinnän puuttumisessa ei ole mitään ihmeellistä koska pihavesien ja pihakorkeuksien osalta tarkastusta ei olekaan voitu vielä tehdä, koska esimerkiksi pihat eivät ole olleet valmiina siinä vaiheessa kun Jarmo Kekki on irtisanottu. Toisaalta useissa muissa tarkastuskohteissa, kuten savuhormi, radontiivistykset, lämpöeristykset ja vesi- ja kosteuseristykset, vastaava työnjohtaja on tehnyt tarkastusasiakirjaan tarkastusmerkinnän vaikka tarkastuksia ei Jarmo Kekin mukaan ole kaikilta osin tehty ja tarkastus- ja rakennustyöt ovat olleet kesken. Merkintäkäytännössä on siis havaittavissa pientä epäjohdonmukaisuutta. Mutta tässä tapauksessa merkintä olisikin ollut, no, turhan ilmiselvä.

Tarkastusasiakirjan liitemateriaaleissa on kuitenkin sadevesijärjestelmään liittyen merkintä: ”sadevesijärjestelmässä puutteita kallistuksissa, korkeusasemissa ja vuotokohtia”. Vastaava työnjohtaja on siis havainnut sadevesijärjestelmässä puutteita. Joskin nämä havaitut puutteet koskenevat ainoastaan sadevesikouruja koska mistään muista puutteista vastaava työnjohtaja ei ole minua missään vaiheessa informoinut. Näistäkin havainnoista minua on informoitu ainoastaan esimerkillisen lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Sadevesikouruissa makaa vesi, lisäksi kuistin metsänpuoleinen kulma vuotaa.” Edellisen perusteella lienee kiistatonta, ettei tarkastusasiakirjan liitemateriaalien merkintä voi koskea sadevesijärjestelmää kuin ainoastaan vesikourujen osalta. Muutenkin voisin tässä yhteydessä todeta, ettei sadevesijärjestelmää nähdäkseni ole putkitusten osalta tarkastettu lainkaan.

Kuva 1. Sadevesijärjestelmän suunnitelma.
Tarkastin sadevesiputkituksia itse syksyllä 2012 samalla kun tarkastin salaojituksiakin ja omien tarkastusteni perusteella totesin, etteivät sadevesiputkituksetkaan olleet aivan asianmukaisia. Tämän totesi myös asiantuntija, jonka kutsuin tarkastamaan salaoja- ja sadevesijärjestelmät omien havaintojeni jälkeen.

Oheisessa kuvassa (kuva 1) näkyy kohteemme LVI-suunnittelijan laatima salaoja- ja sadevesijärjestelmien suunnitelma. Olen merkinnyt kuvaan suunniteltujen rännikaivojen sijainnit oranssilla, punaisella asennettujen rännikaivojen kohdat ja sinisellä asennettujen syöksytorvien sijainnit sekä oranssilla nuolella suunnitellun purkukanavien sijainnin ja purkusuunnan. Kuvasta on helppo havaita, ettei suunnitelmaa ole noudatettu aivan pilkulleen. Tässä yhteydessä lienee jälleen paikallaan todeta, ettei minua ole missään vaiheessa informoitu suunnitelmapoikkeamista, enkä minä myöskään ole näitä millään muotoa hyväksynyt. Tässä tulee myös huomioida se, että minä en ole saanut LVI-suunnittelijan laatimaa suunnitelmaa käsiini kuin vasta syksyllä 2012. Työmaalla en esimerkiksi ole sitä koskaan nähnyt, eikä se myöskään ollut niiden suunnitelmien joukossa, jotka työmaalta löysin Jarmo Kekin irtisanomisen aikaan.

Mutta, tarkastuksissa havaittiin muun muassa, ettei vesi kulje kaivosta 1 (kuva 1) lainkaan perusvesikaivoon, ei vaikka putkeen laskisi kuinka paljon vettä. Samalla havaittiin myös se, että vesi jää putkeen makaamaan jo heti rännikaivon jälkeiselle osuudelle. Eikä kyse ollut ihan muutamasta millistä. Tässä vaiheessa oli siis jo selvää, että kaato oli jo heti ensimmäisellä parilla metrillä kaikkea muuta kuin asianmukainen. Asia varmistui myöhemmin kun putkituksia kuvattiin viemärikameralla ja tietenkin siinä vaiheessa kun korjasin salaojia ja sadevesiputkituksia. Viemärikameralla havaittiin lisäksi, että vesi jäi makaamaan muuallakin putkessa ja vieläpä jotakuinkin koko putken täydeltä.

Viemärikameran kanssa pelleillessä selvisi sitten sekin, ettei sadevesiputkituksen purkukanava todellakaan ollut siinä, missä sen suunnitelman mukaan olisi pitänyt olla. Tuuppasimme kameran putkeen kaivosta 1 ja yllätys oli melkoinen kun kamera lopulta löysi tiensä pään – kaivolta 5. No, purkukanavakin kyllä löydettiin lopulta, mutta kuten jo mainitsin, niin se ei tosiaankaan ollut siinä missä sen olisi pitänyt olla.

Kuva 2. Sadevesiputken kallistus.
Kuvassa 2 näkyy tuo edellä mainitun sadevesiputken rännikaivolta lähtevä pätkä. Kuvan vatupassi on parimetrinen ja passin kyljessä näkyvä punainen viiva on tasolaserista. Rännikaivo on siis kuvan vasemmassa reunassa ja veden pitäisi virrata kuvan oikean reunan suuntaan. Vaan eipähän juuri virrannut, eikä syykään liene epäselvä. Tai no, koska sen enempää rakennusmiehet kuin vastaava työnjohtajakaan eivät ole tätä pientä kaatovirhettä havainnut, niin ehkä se ei sittenkään ole niin selkeä kuin kuvittelen.

Korjausten yhteydessä havaittiin myös muiden putkitusten kohdalla puutteita ja virheitä kaadoissa mutta nämä eivät olleet aivan näin pahoja kuin tässä. Tämän kaivon kohdallahan oli vielä se ongelma, ettei meillä ollut mitään tietoa siitä, mihin kaivoon laskettu vesi loppujen lopuksi meni. Emmekä tiedä sitä vieläkään koska korjaustenkaan yhteydessä se ei selvinnyt.

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuu... ei helvetti. Suunnitelman mukaan meillä pitäisi olla seitsemän rännikaivoa ja näin olleen luonnollisesti myös seitsemän syöksytorvea. Jostakin syystä joku on asennusvaiheessa todennut, että tämä on aivan liikaa ja viisi kaivoa riittää meille mainiosti. Minä en ole tätä päätöstä tehnyt, enkä ole ollut siitä edes tietoinen. Minulle kun kukaan ei ole vaivautunut asiasta ilmoittamaan. Enkä missään tapauksessa ole tätäkään poikkeamaa hyväksynyt. Hämmästyttävää, ettei vastaava työnjohtajakaan ole havainnut puuttuvia rännikaivoja lainkaan. En tiedä, mutta olettaisin, että vastaavan työnjohtajan tehtävissä toimivilta voidaan edellyttää laskutaitoa edes seitsemään saakka.

Rännikaivot pitäisi käsitykseni mukaan sijoittaa syöksytorvien alle siten, että syöksytorvista valuva vesi johtuisi niiden kautta sadevesiputkistoon, eikä suinkaan siten, että putkistoon pääsee ainoastaan suoraan taivaalta tippuva vesi. Korjatkaa jos olen väärässä. Joka tapauksessa meillä rännikaivot asennettiin jotakuinkin siten, ettei syöksytorvista valuva vesi vahingossakaan päässyt sadevesiputkiin.

Itse kiinnitin huomiota rännikaivojen sijainteihin varsinaisesti vasta siinä vaiheessa kun meille laitettiin syöksytorvet. Syöksytorvet kun eivät osuneet lähellekään rännikaivoja. Tähän sain selitykseksi sen, että rännikaivot kohdistetaan aina vasta ihan lopuksi syöksytorvien alle ja, että tilanne on meillä aivan normaali. Ihmettelin kyllä jo tuossa vaiheessa sitä, että miten ihmeessä puolen metrin päässä oleva kaivo ”kohdistetaan” syöksytorven alle mutta en vaivannut asialla päätäni sen enempää tuossa vaiheessa. Miksi olisinkaan, rakennuskonsultti / vastaava työnjohtajahan vakuutti minulle, että tämä on ihan normaalia ja ettei asiassa ole mitään ongelmaa.

Näin jälkikäteen toteaisin, että tämäkin selitys kertoo vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultin moraalista aika paljon – tai enemmänkin moraalin puuttumisesta. Ammattilaisena Jarmo Kekille ei taatusti ole ollut epäselvää, että rännikaivot on asennettu vääriin paikkoihin ja, ettei rännikaivoja pystytä noin vain ”kohdistamaan” syöksytorville esimerkiksi routaeristyksiä rikkomatta. Kenen etua vastaavan työnjohtaja ja rakennuskonsultin pitäisikään valvoa?

Tätä samaa kohdistamista rakennuskonsultti / vastaava työnjohtaja on hokenut myöhemminkin ja muun muassa tarkastusasiakirjan liitemateriaalissa on tästä maininta: ”rännivesikaivot kohdistamatta syöksytorville”. Tämä on tietysti aivan totta – jossakin määrin – rännikaivot olivat totta vieköön kohdistamatta syöksytorville. Mutta ongelma ei varsinaisesti ollut kyllä siinä, että rännikaivot olisivat olleet kohdistamatta vaan siinä, että sadevesiputket ja rännikaivot olivat asennettu väärin ja vääriin paikkoihin.

Ohessa on muutama kuva näistä ”kohdistamatta” olevista rännikaivoista. Kaiken kaikkiaan viidestä kaivosta neljä oli asennettu siten, että rännikaivojen kohdistaminen vaati hieman enemmän kohdistustoimenpiteitä kuin vain kaivon vääntelyä paikoilleen. Eikä se yksinäinen poikkeuskaan olisi mennyt vääntelemälläkään ihan optimipaikkaan.

Jotta asia ei tosiaankaan olisi liian ruusuinen, niin yhdessä talon kulmassa tilanne oli syöksytorvien asennuksen jälkeen oheisen kuvan mukainen. Tässä onkin kuva-arvoituksen paikka. Mitä kuvasta puuttuu?

Kyllä, aivan oikein. Syöksytorvi on siinä missä pitäisikin mutta rännikaivo näyttäisi puuttuvan. Jarmo Kekkikin on tarkkasilmäisenä osannut ratkaista arvoituksen ja hän onkin kirjannut tarkastusasiakirjan liitemateriaaliin arvoituksen ratkaisun seuraavasti: ”asennettu 1 kpl ylimääräinen syöksytorvi, jolle ei ole rännivesikaivoa”. Totta, syöksytorvelle ei tosiaankaan ole rännivesikaivoa. Syöksytorvi ei tosin ole ”ylimääräinen”.

Suunnitelmasta nähdään, että isomman terassin ulkonurkassa tulisi olla rännikaivo ja luonnollisesti myös syöksytorvi. Kyseisessä kohdassa ei ole kumpaakaan. Miten onkin päässyt unohtumaan? Kaiken kaikkiaan suunnitelman noudattaminen on ollut vähän niin ja näin. Syytä tähän en tiedä, mutta olen saanut viitteitä siitä, ettei rakennusmiehillä olisi ollut tätä suunnitelmaa käytettävissään sadevesiputkitusten asennuksen aikana.

Tässä oli nyt tällainen pieni kertomus sadevesijärjestelmän pikku puutteista ja virheistä. Käsittelen asiaa lisää ja hieman tarkemmin seuraavissa osissa. Näidenkään kohdalla kun en ole aivan tyytyväinen saamiini selityksiin. Että pikku pili pili pom vaan.


4 kommenttia:

  1. Pelottavan näköistä jälkeä. Kun itse teimme täyttöjen yhteydessä sadevesijärjestelmän putkistoa, niin ei ne itse laitettuna ihan sentilleen kohdalleen menneet, mutta järkevällä tarkkuudella kuitenkin. Noiden esittämiesi kuvien perusteella tuon työvaiheen tekijät ovat olleen ihan kuutamolla (ehkäpä nuo onkin asennettu yöllä kuun valaistuksessa...?). Eihän noissa asennuksissa ole mitään tolkkua. Tässä vaiheessa ei voi olla tulematta mieleen, että jos työn (epä)tarkkuus tällaisessa perusjutussa on tuota tasoa, mitä muuta on vielä tulossa...

    Näitä kirjoittamiasi juttuja seuraan mielenkiinnolla. Tekstit on hyvin kirjoitettu ja näistä tähänastisista vaiheista ei ole voi olla ihmettelemättä, että terve järki (suunnitelmien katsomisen lisäksi) on jäänyt erityisesti työtä suorittavilla osapuolilla pahasti vähälle käytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset kommentistasi ja kehuista. On todella mukava kuulla, että näitä kirjoituksiani luetaan ja niitä pidetään vieläpä mielenkiintoisina.

      Olen täysin samaa mieltä siitä, että tekijät ovat olleet ihan kuutamolla näitä tehdessään, eikä siinä todellakaan ole ollut järkeä juurikaan mukana – puhumattakaan tolkusta.

      Itse koen varsin ikäväksi asiaksi myös sen, ettei vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultti ole puuttunut mihinkään näistä tähän mennessä esittelemistäni virheistä. Itse en keksi asialle, esimerkiksi juuri näiden sadevesiputkitusten osalta, muuta selitystä kuin sen, että niitä ei ole tarkastettu lainkaan tai, että selkeät virheet on jätetty täysin tietoisesti huomioimatta. Kumpi sitten onkaan loppujen lopuksi se pahempi vaihtoehto?

      Ja siitä, mitä on vielä tulossa, niin jatkossa on luvassa (ikävä kyllä) lisää rakennusvirheitä, joissa ammattitaito ja järjenkäyttö loistavat poissaolollaan enemmän ja vähemmän. Jossakin vaiheessa käsittelen tietysti myös mielenkiintoisia rahtikuvioita ja tavarantoimituksia, unohtamatta todella ammattimaisesti toteutettua määrälaskentaa. Muistaakseni lupasin myös käsitellä jossakin käänteessä vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultti Jarmo Kekin minulle osoittamaa reilun 70 tuhannen euron vahingonkorvausvaatimusta.

      Poista
  2. no huhuh. Itse painin ulko-ovien vaihdonparissa ja kaikkea jännää alta löytynyt. mutta tämä...tämä siun murheenkyynel on kyllä valtava omaan verrattuna.

    VastaaPoista