17.12.2013

Uutisia

No niin, tähän väliin laitan pienen uutisen. Olen tuossa muutamassa kommenttien vastauksessa maininnut, että asioiden käsittely on jo jonkin aikaa ollut pitkälti muissa kuin omissa käsissäni ja tämän kertaisen kirjoituksen pikku-uutinen liittyykin tähän asiaan:

Haastehakemus on tällä päivämäärällä 17. joulukuuta 2013 lähetetty Pirkanmaan käräjäoikeudelle.

Oikeudenkäyntikin olisi luonnollisesti ollut vältettävissä, mutta ikävä kyllä vastapuolen täydellinen sovitteluhaluttomuus ei jättänyt muuta vaihtoehtoa. Toisaalta vastapuoli on itsekin todennut, että asiat on hyvä käsitellä oikeudessa, jotta saadaan selvä kanta siihen, kumpi osapuoli on oikeassa. Näin ollen sitten mennään katsomaan asia oikeuteen.

Eipä tällä kertaa muuta ja tarinointi jatkuu tämänkin jälkeen totuttuun tapaan.


6 kommenttia:

  1. Ei tässä teidän tapauksessa sitten olisi ollut mahdollisuutta saada esim. Kuluttajariitalautakunnasta mitään suosituksia ja/tai apuja asiaan? Eipä silti, oikeudesta saa sitovia päätöksiä, ei siinä mitään. Kulujakin kyllä yleensä tahtoo tulla, mutta vakuutukset kait on niitä varten.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän asian olisi periaatteessa voinut Kuluttajariitalautakunnankin kautta käyttää, mutta katsoimme sen olevan aivan turhaa ajanhaaskausta. Oikeudenkäynnissä on omat hyvät puolensa, jotka tässä tapauksessa puoltavat asian käsittelyä nimenomaan oikeudessa Kuluttajariitalautakunnan sijaan. Yksi tärkeimmistä on tietenkin editiovelvollisuus valaehtoisten todistusten lisäksi.

    Kokonaisuus on lisäksi vielä sen verran monimutkainen ja sekava, että on kaiken kaikkiaan parempi käsitellä se oikeudessa. Oikeudenkäynnissä on myös hieman vähemmän mahdollisuuksia asioiden turhanpäiväiselle pyörittämiselle ja samalla myös helpompi oikaista kaikenlaisia päättömyyksiä.

    Olemme siis toki harkinneet eri vaihtoehtoja ja päädyimme oikeuskäsittelyyn ainoana järkevänä vaihtoehtona. Kaikkien kannalta olisi tietenkin ollut parasta sopia asia osapuolten kesken, mutta tämä ei ollut mahdollista, kuten olen jo tuonut esiin.

    VastaaPoista
  3. Itse taas ajattelin omassa asiassani kypsytellä vastapuolta eli vesilaitosta hitaasti ja kaikessa rauhassa. Tähän asti itse olen saanut yhden kirjallisen vastauksen ja yhden sähköpostivastauksen, jossa vesilaitos kieltäytyy neuvotteluista. Muita vastauksia en sitten olekaan saanut, ja itse saamassani vastauksessa vesilaitos kieltäytyi korvaamasta, koska heidän putkimestari "ihmemiehen" kyvyillään osoitti heti alussa mistä kohtaa olisi pitänyt kaivaa. Mutta kun kaivettiin ja etsittiin putkia 2 viikkoa, niin vika on yksin meidän, eli korvausta ei makseta. Netin keskustelupalstoilla tälle "ihmemies" -teorialle vähän naureskeltiin, joten vesilaitos ei enää toistanut sitä silloin kun paikallislehden toimittaja Vantaan Sanomista soitteli ja kyseli samoista asioista. Silloin vesilaitoksen selitys muuttuikin niin, että rakentajan eli meidän olisi pitänyt ottaa yhteyttä paljon aikaisemmin, niin nyt sattuneilta murheilta olisi vältytty.

    Nyt tein itse kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Heidän toimivaltaansa ei edes kuulu vahingonkorvausasian ratkaiseminen, mutta vesilaitoksen toimintatapaan ja menettelyihin saattaa liittyä muita epäasiallisia tai lainvastaisia piirteitä, jotka on ihan hyvä että oikeusasiamies kävisi läpi ja pyytää taas vesilaitokselta selvitystä. Sen jälkeen kun se selvitys on saatu (mikäli aiheellista - oikeusasiamies voi myös antaa asiassa huomautuksen, mikä ymmärtääkseni ei ole minkään viranomaisen kannalta mikään mukava asia).

    Sen jälkeen ajattelin ottaa yhteyttä kuluttajariitalautakuntaan. Periaatteessa heidän ei pitäisi ottaa asiaa käsittelyyn, mutta omien työtehtävieni kautta eräs AsOy:n ja rakennuttajaliikkeen välinen asia on kuitenkin päätynyt kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi, ja sieltä odotellaan nyt suositusta, miten asia pitäisi ratkaista. Jahka ensin molemmat osapuolet ovat antaneet riittävästi lisäselvityksiä ja vastakommentteja toisilleen, jonka jälkeen lautakunta ratkaisee asian.

    Yleinen vanhenemisaika vahingonkorvausasioissa on kolme vuotta. Laskenta lähtee liikkeelle siitä, kun vahinko havaittiin tai se olisi pitänyt havaita. Itselläni omissa vesiliittymäasioissa laskenta todennäköisesti alkoi siitä päivästä, jolloin huomattiin, että ensimmäinen kuoppa oli tyhjä. Kuvan mukaan vesiputken olisi pitänyt olla sillä kohtaa, mutta ei kuitenkaan ollut. Sitten sitä etsittiin joka puolelta, ja kuluja tuli loppupeleissä aika paljon. Tämä tapahtui siis syyskuussa 2012. Eli minulla on aikaa mennä käräjille aina syyskuulle 2015 asti - eikä suinkaan ole poissuljettua, etteikö sielläkin voitaisi vielä käydä. Mutta käydään ensin kaikki väliportaat tyyliin paikallislehden toimittaja, eduskunnan oikeusasiamies, kuluttajariitalautakunta ja sitten vasta käräjäoikeus. Ja mikäli sieltä saatu päätös on itselleni mieluisa, voin vielä antaa uutisvinkin Hesarin toimittajalle, jolloin lisää julkisuutta voi tulla ihan valtakunnallisesti tunnetun lehden kautta.

    Joka tapauksessa mitään kiirettä itselläni ei ole, ja itse olen joistakin asianhaaroista antanut itselleni ymmärtää, että vastapuoli nukkuu öitään huonosti koko sen ajan mitä tämä asia on kesken. Lisäksi taloudellisessa laskennassa vastapuolena kaikkein paras on aina sellainen taho, joka ei suosiolla maksa. Jos pitkien aikojen perästä kuitenkin tulee sellainen päätös, että onkin pakko maksaa, niin silloin mukaan tulee viivästyskorot useammalta vuodelta, ja siinä olevat prosentit ovat sen verran suuret (vuonna 2013 = 7,5%), että sen parempia tuottoja omille rahoilleen ei tällä hetkellä oikein mistään muualta taida saada.

    VastaaPoista
  4. Tuolle vesilaitoksen ihmemiehelle on kyllä naureskeltu täälläkin, on se sen verran villi selitys. Ihmettelen, että viranomaiset ovat ylipäätään alentuneet moiseen selittelyyn. Seuraava selitys kuulostikin jo sitten hieman järkevämmältä, mutta ei sekään mikään penaalin terävimmän kynän selitys ollut. Mutta vesilaitos on siis antanut kaksi selitystä, joista kumpikaan eivät pidä paikkaansa. Ei hyvältä näytä heidän kannaltaan. Mainekin lienee jo ryvettynyt.

    Valitsemasi toimintamalli vaikuttaa varsin hyvältä ja järkevältä. Kuvittelisin, ettei teidän tarvitse viedä asiaa ihan loppuun saakka, varsinkaan jos saatte asian kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Ja luulisi vesilaitoksellakin järjen voittavan jossakin vaiheessa. Tuo mainitsemasi esimerkki AsOy:n ja rakennuttajaliikkeen asian käsittelystä on muten aika mielenkiintoinen. Osaatko sanoa tarkemmin, millä perusteilla lautakunta on ottanut asian käsittelyyn? Katsooko lautakunta mahdollisesti AsOy:n edustavan joukkoa kuluttajia pikemminkin kuin yhtiötä? Joka tapauksessa, jos teillä on mahdollisuus saada oma asianne lautakunnan käsittelyyn, niin se mahdollisuus kannattanee ehdottomasti käyttää.

    Meillä asia on taas sen verran monisyinen, etten katso lautakunnan olevan paras vaihtoehto. Eikä minua kiinnosta tuo selitys/vastine/selitys/vastine/jne –rumba lainkaan. Katsoimme siis parhaimmaksi viedä asia suoraan käräjille. Käräjillä selitysrumba saadaan pidettyä paremmin kurissa ja meillähän on jo nyt liuta erilaisia selityksiä asioihin. Eikä niiden muuttuminen toisiin meidän tapauksessa ainakaan kohenna vastapuolen uskottavuutta, kuten ei tietysti teidänkään tapauksessanne. Meidän saamiemme selitysten kohdalla on vielä sellainen jännä piirre, ettei selitysten antaneella takapirulla tunnu olleen pienintäkään hajua siitä, mitä meidän työmaallamme on todellisuudessa tapahtunut tai mitä nämä sankarit ovat siellä touhunneet.

    Oikeuskäsittelyssä on myös muutamia sellaisia asioita ja velvoitteita, joiden vuoksi meidän kannattaa käsitellä oikeudessa, tiedä vaikka asia hieman eskaloituisi muuallekin. Ja näiden vuoksi oli syytä saattaa asia eteenpäin jo nyt, eikä jäädä odottelemaan enää. Tokihan meidänkin tapauksessamme on edelleen mahdollisuus sovintoratkaisuun, joskin sen mahdollisuus alkaa olemaan jo häviävän pieni ja pienenee edelleen koko ajan.

    On vähän hassua sanoa näin, mutta hienoa, että olet tehnyt kantelun oikeusasiamiehelle. Vesilaitoksen toiminta tuntuu sen verran härskiltä, että on vähintäänkin kohtuus, että asiaa tutkitaan virallisesti. Itse en hallintolakia juurikaan tunne, mutta vesilaitoksen toiminta ei todellakaan tunnu lainmukaiselta. Epäasiallista se joka tapauksessa on. Ikävä kyllä joutunen itsekin tekemään kantelun oman projektimme tiimoilta joko oikeusasiamiehelle tai Aluehallintovirastoon. Minä kun en todellakaan ole tyytyväinen viranomaisten toimintaan projektimme ja tiettyjen tahojen suhteen.

    Teillä on tosiaan aikaa vaikka kuinka paljon ja kaiken lisäksi vielä herkullinen mahdollisuus kypsytellä vesilaitosta asialla. ”Iso vesilaitos vastaan pieni kuluttaja” –asetelmalla on kaiken lisäksi vielä julkisuusarvoa toisin kuin meidän ”mitätön kuluttaja vastaan mitätön konsultti” –asetelmalla. Ihmettelenkin hieman, ettei yksikään suurempi media ole vielä kiinnostunut asiastanne. Mutta minun nähdäkseni teidän tilanteenne on varsin hyvä, varsinkin kun pääomakin on oivallisesti sijoitettu. Olenkin aika varma, että asia kääntyy ennen pitkää teidän eduksenne. Kyllä maailmassa täytyy olla sen verran oikeudenmukaisuutta.

    VastaaPoista
  5. Oikeusasiamies valvoo, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia. Oikeusasiamiehen valvonnan piiriin kuuluvat muutkin, jotka hoitavat julkisia tehtäviä. Oikeusasiamies seuraa myös, että hyvä hallintotapa toteutuu ja että kansalainen saa oman asiansa hoidettua ilman asiatonta viivytystä.

    Kantelussani oikeusasiamiehelle ihmettelin mm. sitä, että Vesihuoltolain 16§n mukaan: ”Vesihuoltolaitoksen ja asiakkaan on pyydettäessä annettava toisilleen vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisen sekä vesihuollon hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot.” Itse olisin tarvinnut vesiliittymistä varten tarpeellisena ja välttämättömänä tietona putken sijainnin, mutta tällaista tietoa en valitettavasti koskaan saanut, koska paikkaansa pitäviä piirustuksia ei missään ollut. Saa sitten nähdä mikä on oikeusasiamiehen käsitys, että toteutuiko laki vai ei.

    Sitten kun vahinko eli ylisuuret etsintä- ja kaivuukustannukset oli tapahtunut, niin tein vahingonkorvausvaatimuksen, jonka perään soittelin ja kyselin asian etenemisestä puoli vuotta, jolloin viimein laajensin sähköpostin saajajoukkoa aina vesilaitoksen toimitusjohtajaan asti uhkaamalla, että jos en nytkään saa mitään vastausta, niin asian käsittely etenee sitten muuta kautta. Silloin sain samana päivänä sähköpostivastauksena yhden A4-sivun kaikilla ihmemies -teorioilla, ja vesilaitos oli päivännyt vastauksensa viikkoa aikaisemmaksi ihmetellen, että etteikö vastaus jo ollut tullut perille? Mutta mielenkiintoista kuitenkin, että häipyivät tontilta vähin äänin, ja olivat puoli vuotta hiljaa kuin kusi sukassa...

    Ja jos palataan takaisin siihen, mistä homma alkoi eli piirrokset ei pitäneet paikkaansa - niin lopputulos myös siihen jäi, eli kun lopulta putket oli löydetty ja esille kaivettu, niin näytin vesilaitoksen miehille että putket kulkee tässä ja teidän putket on piirretty eri kohtaan, eli otatteko nyt oikeat sijainnit itsellenne ylös. Eivät ottaneet. Piirrokset oli päivittämättä vuosi sen jälkeen kun kaivuutyöt oli lopetettu ja viimeinenkin kuoppa oli laitettu kiinni. Eli tässä meidän tapauksessa on pirun paljon erilaisia pieniä asioita, joihin oikeusasiamies voisi ainakin omasta mielestäni ottaa kantaa.

    Teillä vissiin pitäisi tarkastella rakennusvalvonnan vastuita ja velvoitteita? Yrittäjän roolissa tehtyihin tarkastuksiin oikeusasiamiehen toimivalta ei taida yltää?

    Vantaalla sijaitsevan AsOy:n ja perustajarakentajayhtiön (yksi Suomen suurimmista) riita-asian päätyminen kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn on itsellenikin vähän mysteeri, mutta ilmeisesti lautakunta voi itsekin halutessaan käyttää harkintavaltaa, ja ottaa käsittelyynsä asioita, jotka välttämättä eivät heille kuuluisi. Mutta käytän tätä tapausta esimerkkinä, jos sattuisi niin, että lautakunnasta mielestä ei tämä oman AsOy:n ja vesilaitoksen välinen asia heille kuulu. Voi tietysti sattua niinkin, että jos lautakunta ei jotain asiaa käsittele, ja käsittelemättä jättämisen peruste on lain mukainen, niin sitten asia on niin, eikä siinä kohdassa voi mitään mussuttaa...

    VastaaPoista
  6. Tässä teidän tapauksessanne vesilaitoksen toiminta on lähinnä surkuhupaisaa. Aivan kuin virkamiehiltä olisi roolinsa ja velvollisuutensa vähän hämärtyneet.

    Putkihässäkkä vaikuttaa ihan selvältä asialta. Vesilaitoshan ei ole osoittanut teille putken paikkaa, eikä näin ollen antanut tarpeellisia tietoja. Se, että vesilaitos ei huolehdi piirustuksiensa paikkansapitävyydestä, ei missään tapauksessa saa aiheuttaa asiakkaille ylimääräisiä kustannuksia. Kuten jo mainitsin, niin asia vaikuttaa tältä osin täysin selvältä.

    Se, ettei vesilaitos vastaa mitään vahingonkorvausvaatimukseen puolen vuoden aikana tiedusteluista huolimatta, lienee sekin täysin selvästi hallintolain vastaista toimintaa. Kyllähän viranomaisen tulee käsitellä asiat kohtuullisessa ajassa tai ainakin ilmoittaa, millä aikataululla asian käsittely etenee. Ja tässä tapauksessa asia on pakko käsitellä.

    Tuo, ettei vesilaitos päivittänyt piirustuksiaan, on mielenkiintoinen juttu sekin. En tiedä, mitä säädökset mahtavat moiseen sanoa, mutta epäilen vahvasti, ettei tuossakaan ole ihan säädösten mukaan menty. Viranomaisella, kuten kenellä tahansa vastaavassa roolissa olevalla, on velvollisuus huolehtia siitä, että piirustukset pitävät paikkansa.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että tuossa on useita eri asioita, joihin oikeusasiamies voi ottaa kantaa. Sanoisin jopa, että oikeusasiamiehen tulee ottaa näihin kantaa tai siirtää asian käsittely jollekin muulle taholle. Huomautettavaa kyllä on.

    Olet aivan oikeassa, meillä tarkastelun kohteena olisivat nimenomaan rakennusvalvonnan vastuut ja velvollisuudet. Meidän tapauksessahan on selvää, etteivät tietyt tahot ole hoitaneet säädösten asettamia velvollisuuksiaan ja muutenkin rakentaminen on mennyt enemmän ja vähemmän säädösten vastaisesti. Tämä ei kuitenkaan tunnu rakennusvalvontaa kiinnostavan lainkaan, ainakaan siinä määrin, että ryhtyisivät mihinkään toimiin. Kysymys ei ole siitä, etteikö rakennusvalvonta olisi näistä laiminlyönneistä tietoinen. Minä olen kyllä informoinut heitä useista laiminlyönneistä, mutta mitään ei asian suhteen tapahdu. Ei, vaikka esim. maankäyttö- ja rakennuslaki (122 §, toinen momentti) sanoo aika selvästi vastaavan työnjohtajan hyväksynnästä:

    ”Hyväksyntä tulee peruuttaa, jos siihen tehtävien laiminlyömisen johdosta tai muusta vastaavasta syystä on aihetta.”


    Tuossahan ei sanota, että hyväksyntä voidaan peruuttaa, vaan siinä sanotaan, että hyväksyntä tulee peruuttaa. Laki on minun tulkintani mukaan siis velvoittava. Tämän lisäksi samainen laki sanoo, että:

    ”Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä tässä laissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään.”

    Olen jo viime toukokuussa pyytänyt rakennusvalvontaa myös järjestämään kokouksen vtj:n tarkastusten tiimoilta, mutta ainoa vastaus, jonka olen pyyntööni saanut, on, että palataan asiaan (kesä)lomien jälkeen. Olen muistutellut asiasta kolmeen otteeseen, mutta mitään varsinaista vastausta en ole pyyntööni vieläkään saanut ja epäilen vahvasti, että jopa kunnan kesälomat olisivat jo pidetty.

    Joka tapauksessa on selvää, että Lempäälässä rakentaminen voi tulevaisuudessa olla suhteellisen villiä ja vapaata. Kärjistetysti voisi sanoa, että tasapuolisen kohtelun periaatteen mukaisesti Lempäälässä ei enää jatkossa esimerkiksi:

    - tarvita erityisalojen työnjohtajia
    - tarvitse tarkastaa erityisalojen tarkastuskohteita
    - tarvitse hyväksyttää suunnitelmia ennen rakennustöiden aloittamista
    - tarvitse merkitä poikkeamisia suunnitelmiin
    - noudattaa suunnitelmia
    - tarkastaa tarkastusasiakirjan kohteita, riittää, että merkitään ne tarkastetuiksi

    Tämän lisäksi tarkastusasiakirjan liitteisiin voidaan satuilla, mitä sylki suuhun tuo. Enkä ole enää ihan varma siitäkään, voidaanko vtj:täkään enää perustellusti vaatia rakennushankkeisiin.

    Ikävä kyllä joudun toteamaan, että ainakin itselläni usko virkakoneistoon on koetuksella.

    VastaaPoista