24.11.2013

Lämmöneristys - Osa 6 "Paloeristykset, p****t niistä"

Edellisessä tarinassa kerroin uuden vastaavan työnjohtajamme suorittaman tarkastuksen havainnosta puhallusvillaan liittyen. Tässä seuraavassa tarinassa lupasin käsitellä vastaavan työnjohtajan muihin asioihin liittyviä samaisella tarkastuksella tekemiä havaintoja. Lupasin käsitellä myös entisen vastaavan työnjohtajamme Jarmo Kekin lämmöneristysten tarkastuksiin, tai paremminkin niiden tarkastamattomuuteen antamia selvityksiä. Virheiden ja puutteiden osalta tällä kertaa käsittelyssä ei siis ole lämmöneristykset mutta eristykset kyllä muuten. No niin, lopetetaan jaarittelu ja mennään itse asiaan.

Talomme LVI-suunnitelmaan on keittiön liesituulettimen kanavan kohdalle laitettu merkintä EI30 + LE50. Jos ymmärrän merkinnän oikein, niin liesituulettimen kanava tulisi eristää siten, että se täyttää paloluokan EI30 vaatimuksen sekä lämpöeristää siten, että eristys vastaa 50 mm villaeristystä. Molemmat vaatimukset täyttäviä eristeitä löytyy useilta eri valmistajilta, joten tuon ei pitäisi olla mikään ongelma. Paloeristyksestä on mainittu myös rakentamismääräyskokoelmassa (Suomen rakentamismääräyskokoelma, ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus, ohjeet 2004, s. 5), jossa asiasta sanotaan seuraavasti:
"Keittiön lieden kohdepoistokanavan palonkestävyys P2- ja P3- luokan rakennuksessa ullakon ja ullakon ontelon osalla on EI 30."
Talomme kuuluu luokkaan P3, kuten kaiketi kaikki muutkin pientalot. Edellisten perusteella liesituulettimen kanava tulisi meilläkin olla eristettynä siten, että edellä mainitut palo- ja lämpöeristysvaatimukset täyttyvät. Asiassa ei pitäisi olla yhtään mitään epäselvää ja tässä tulee muistaa se, että kyseessä on paloturvallisuus. Enkä malta olla lainaamatta Parocin sivuilta löytyvää tekstinpätkää, joka käsittelee juuri tätä asiaa:
"Tyypillinen asuntopalo saa alkunsa liedelle unohtuneesta tai muuten palamaan syttyneestä ruoasta. Jos liesituulettimen poistokanavaa ei ole paloeristetty yläpohjan osalta, on vaarana, että palo leviää yläpohjassa tuhoisin seurauksin."
Tuon perusteella väitän, ettei kyse ole ihan mitättömästä ja turhanpäiväisestä asiasta, varsinkaan kun meillä on noita lapsiakin. Mainitsemattakaan sitä, että minulta on useammankin kerran unohtunut ruuat liedelle, krhöm, kypsymään.

Kuva 1. Liesituulettimen kanava.
Katsellaanpa tähän väliin taas uuden vastaavan työnjohtajamme ullakoltamme napsimia valokuvia. Kuvassa 1 ullakollamme seisoo uljaana ylhäisessä yksinäisyydessään IV-kanava, joka on tarkemmin sanoen keittiön liesituulettimen poistokanava. Mutta hupsista, näyttäisi siltä, että meidän kanavaltamme on unohtunut palttoo päältä ihan tyystin. Mitenkäs näin on päässyt käymään?

Tarkastuskertomuksessaan uusi vastaava työnjohtajamme toteaa tämän asian varsin napakasti:
”Keittiön liesituulettimen poistohormi on kokonaan eristämättä ullakolla.”
Eipä tuohon oikein voi mitään vastaankaan sanoa. Liesituulettimen kanava on tosiaankin kokonaan eristämättä.

Kuva 2. Kanavia ullakolla.
Seuraavassa kuvassa (Kuva 2) nähdään muita ullakolla kulkevia kanavia. Näistä uusi vastaava työnjohtajamme oli maininnut tarkastuskertomuksessaan, että kanavien eristyksissä on paljaita kohtia. Ja niinhän ainakin tuossa Armaflexillä eristetyssä kanavassa näyttäisi olevan.

Parin edellisen kuvan perusteella vaikuttaa aivan siltä kuin kukaan ei olisi meillä tarkastanut IV-kanavien asennuksia lainkaan. Ai niin, eihän niitä tosiaankaan ole tarkastettu, kun ei ole ollut työnjohtajaa, jonka tehtäviin tarkastus kuuluu. Ja kukakohan se olikaan, jonka vastuulla on ollut huolehtia siitä, että erityisalojen työnjohtajat hoitavat heille säädetyt tehtävät? Niin, etteikö se olisi ollut vastaava työnjohtaja Jarmo Kekki.

Kuva 3. Savuhormi.
Mennään eteenpäin. Seuraavassa kuvassa (Kuva 3) näkyy surullisen kuuluisa savuhormimme. Savuhormithan tulisi eristää palavista rakenteista ja muistaakseni ensisijaisesti valmistajan ohjeiden mukaisesti ja tässä tapauksessa pätevät niin savuhormin kuin puhallusvillankin valmistajan ohjeet. Meillä tuo savuhormi on Schiedelin yksihorminen Rondo Plus T400 G50 ja valmistajan ohjeiden mukaan sen suojaetäisyys on 50 mm. Myös puhallusvillan valmistaja Isover antaa omat ohjeensa savuhormien osalta ja nämä ovat löydettävissä muun muassa puhallusvillan toimitusehtojen kohdasta Tarkista seuraavat kohdat ennen ISOVER-puhallusvillan asentamista. Tarkistettavien kohtien luettelossa asiaan on annettu varsin selkeä ohjeistus:
"Hormien juureen asennetaan 100 mm:n kerros (2x50mm) UPWM 4.0 Alu 1 verkkomattoa tai UPS 2.0 N levyä, joka ulottuu vähintäänkin 100 mm tulevan puhallusvillan yläpuolelle."
Edellisen perusteella on täysin selvää, että savuhormin ja puhallusvillan väliin tulee asentaa joko 100 mm tai 50 mm paloeristys paloeristeestä riippuen ja sen tulee ulottua vähintään 100 mm puhallusvillan yläpuolelle. Asiahan on ihan selvä, vai onko? Ilmeisesti ei, koska meillä ei ole kukaan oikein onnistunut sisäistämään edellisiä ohjeita niiden yksinkertaisuudesta huolimatta. Minä en nimittäin ainakaan onnistu löytämään kuvasta minkäänlaista paloeristystä savuhormin ja puhallusvillan välissä. Eikä sitä löytänyt uusi vastaava työnjohtajammekaan ja hän kirjasikin tarkastuskertomukseen kuvan kohdalle jälleen varsin napakan huomion:
”Savupiipun ympäriltä puuttuu palovilla”.
Kyllä, minustakin vaikuttaa ihan siltä. Eikä se kyllä ole voinut jäädä puhallusvillan puhaltaneelta urakoitsijaltakaan huomaamatta. Entinen vastaava Jarmo Kekki sen sijaan sitä ei ole havainnut ja tämä ihan siitä syystä, ettei hän ole savuhormia tarkastanut vaikka säädökset näin edellyttävät. En todellakaan ymmärrä, miten vastaava työnjohtaja voi olla tarkastamatta savuhormia. En yksinkertaisesti vaan ymmärrä, kuinka joku voi olla niin helvetin leväperäinen ja vielä väittää, että olisi toiminut erityisen tunnollisesti ja täyttänyt velvollisuutensa 100 prosenttisesti.

Tämä koko savuhormi-episodi on kokonaisuudessaan suoraan sanoen surkuhupaisa. Ja ennen kaikkea sitä on entisen vastaavan työnjohtajan Jarmo Kekin selittelyt asiaan. Savuhormista voitte lukea aikaisemmista tarinoista (osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 ja osa 5), jos ette ole niitä jo lukeneet.

Savuhormin osalta tilanne on täysin sama kuin ullakon lämmöneristysten osalta. Vastaava työnjohtaja Jarmo Kekki ei ole tarkastanut savuhormia ullakkotilojen ja vesikaton yläpuolisilta osin, kuten hän on itse todennut. Siitä, onko savuhormia tarkastettu muiltakaan osin, voitte vetää omat johtopäätöksenne aiemmista tarinoistani, muun muassa otsikoilla Savuhormi – Osa 2     "... paloviranomaista silmään" ja Savuhormi – Osa 3 "... rakennus-valvontaviranomaista silmään".

Mietitäänpä lopuksi vielä hieman näitä vastaavan työnjohtajan tarkastuksia ja tarkoitan nimenomaan siis entisen vastaavan työnjohtajan tarkastuksia.

Lämpöeristeet Jarmo Kekki on tarkastusasiakirjan mukaan tarkastanut 24.8.2011. Tarkastusasiakirjan 15.1.2012 päivätyssä versiossa ei ole mainintoja lämmöneristeiden tarkastamattomuudesta yläpohjan tai muidenkaan osien osalta. Sen sijaan myöhemmin 23.3.2012 päivätyssä versiossa on seuraava maininta:
”Yläpohjan lämmöneristystä ei ole tarkistettu 2krs yläpohjan osalta, koska käynti ullakkotiloille oli estetty.”
Tässä minua hämmästyttää kovasti se, että miten ihmeessä myöhemmin päivättyyn dokumenttiin on mystisesti ilmestynyt tuo maininta lämmöneristeiden tarkastamattomuudesta ullakon osalta. Jarmo Kekkihän nimittäin kertoi minulle jo 4.1.2012, että kaikki tarkastuksiin liittyvät tarkennukset ovat liitemateriaalissa. Jos kaikki on ollut liitemateriaalissa jo 4.1.2012, niin miten kummassa tämä asia puuttuu 15.1.2012 päivätystä versiosta ja ilmestyy sitten yhtäkkiä kuukausia myöhemmin päivättyyn versioon? Tässä tulee myös huomioida se, ettei Jarmo Kekki ole vastaavan työnjohtajan tehtävänsä aikana maininnut minulle sanallakaan sitä, että lämmöneristykset tai savuhormi olisivat tarkastamatta ullakkotilojen osalta. Päinvastoin, Jarmo Kekki on antanut ymmärtää, että kaikki tarkastukset on tehty asianmukaisesti – myös ullakkotilojen osalta.

Voisikohan merkinnän mystiseen ilmaantumiseen olla syynä se, että Jarmo Kekille on 12.3.2012 järjestetyssä katselmuksessa valjennut se, että me olemme varsin hyvin tietoisia puhallusvilla-asennukseen liittyvistä virheistä ja puutteista sekä muista epäselvyyksistä? Katselmuksella uusi vastaava työnjohtajamme nimittäin luovutti Jarmo Kekille kopion laatimastaan tarkastuskertomuksesta. Mutta ei kai asia voi sentään näin olla, sehän olisi jo vähän paksua ja etteikö jopa himpun verran epärehellistäkin.

Myöhemmin Jarmo Kekki on savuhormin tarkastuksen osalta vaatimuksestani tarkentanut sitä, miten käynti ullakkotiloihin on ollut estetty. Selitys oli tämä jo useaan otteeseen esittämäni:
”kulku ullakkotiloille oli estetty talotikkaiden ylimmän vasemmanpuoleisen tukijalan asennuksella huoltoluukun kohdalle.”
Sillä lailla. Savuhormi tulee tarkastaa ennen puhallusvillan asennusta. Tästähän ei ole pienintäkään epäselvyyttä. Puhallusvilla asennetaan vasta sitten, kun on varmistuttu siitä, että kaikki muut asiat ovat ullakolla kunnossa – mukaan lukien savuhormi ja sen paloeristykset.

Jarmo Kekki on tilannut puhallusvillan. Jarmo Kekki on sopinut puhallusvillan asennusajankohdan. Jarmo Kekin selitysten mukaan hän on sopinut asennuksen, vaikka on omien sanojensakin mukaan ollut täysin tietoinen siitä, ettei puhallusvilla-asennuksen edellyttämiä tarkastuksia ullakkotilojen osalta ole suoritettu. Missäköhän välissä Jarmo Kekki oli aikonut tarkastaa savuhormin ullakkotilojen osalta? Puhallusvillan asennuksen jälkeen kenties, kun osa hormista on jo puhallusvillan peitossa, eikä näin ollen ole enää tarkastettavissa asianmukaisesti, ja kun mahdolliset korjaukset ovat huomattavasti hankalampia (ja kalliimpia) toteuttaa kuin ennen puhallusvillan asentamista? Ja kun siihen puhallusvillaan ei saisi pahemmin koskea puhalluksen jälkeen. Ammattimies asialla.

Puhallusvilla on asennettu 19.8.2011, joten savuhormi on pitänyt tarkastaa ennen tätä ja tarkastusasiakirjan mukaan savuhormi onkin tarkastettu 1.8.2011. Jos savuhormia ei ole voitu tarkastaa ullakolta talotikkaiden tukijalan asennuksen vuoksi, miten ihmeessä meille on onnistuttu asentamaan puhallusvilla samaisen huoltoluukun kautta kolme viikkoa myöhemmin? Ja miksi helvetissä Jarmo Kekki ylipäätään menee sopimaan puhallusvilla-asennuksen, vaikka on tietoinen siitä, että kulku ullakkotiloihin on estetty?

Kuva 4. Talotikkaiden
tukijalka asennettuna
huoltoluukun kohdalle.
Kuva: Jarmo Kekki 4.10.2011.
Kun puhallusvilla on kuitenkin jollakin taikatempulla onnistuttu asentamaan perjantaina 19.8.2011, miten ihmeessä kulku ullakkotiloihin on voinut olla taas estetty keskiviikkona 24.8.2011 siten, ettei vastaava työnjohtaja pysty tarkastamaan puhallusvilla-asennusta? Ei tässä oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin se, että puhallusvillaurakoitsija (tai joku muu työmaalla ollut taho) on korjannut talotikkaiden tukijalan asennusvirheen ennen puhallusta, jotta puhallusvilla päästään asentamaan huoltoluukun kautta. Ja tukijalka on sitten heti puhallusvillan asennustyön jälkeen asennettu takaisin huoltoluukun kohdalle, jotta kulku ullakkotiloihin estyisi jälleen. Niinpä niin, tuskinpa tässä kuitenkaan ihan näin on käynyt. Ei nimittäin kuulosta ihan terveiden ihmisten touhulta.

Se on ihan totta, että talotikkaiden tukijalka on ollut asennuttuna huoltoluukun kohdalle (Kuva 4). Ja tässähän on kyseessä siis virhe ja Jarmo Kekki on kiistatta ollut tietoinen kyseisestä virheestä. Ja faktahan on se, että kyseisen virheen johdosta ei ole ryhdytty minkäänlaisiin korjaustoimiin Jarmo Kekin ollessa vastaavana työnjohtajana. Säädösten (Maankäyttö- ja rakennusasetus 73 § toinen momentti kohta 3) mukaan vastaavan työnjohtajan tulee huolehtia siitä, että:
"rakennustyön aikana ryhdytään tarvittaviin toimiin havaittujen puutteiden tai virheiden johdosta."
Tämähän vaikuttaa nyt siltä, että Jarmo Kekki on laiminlyönyt säädösten asettaman velvollisuutensa huolehtia siitä, että havaitun virheen johdosta ryhdytään tarvittaviin toimiin, i.e. korjataan virhe. Ja jos asia on näin, niin eikö Jarmo Kekki tällöin selitä savuhormin ja lämmöneristeiden tarkastamattomuuden ullakon osalta omien velvollisuuksiensa laiminlyönnillä? Eikös tuon selityksen pitäisi siis mennä johonkin tähän tyyliin:
"En voinut tarkastaa lämmöneristyksiä ullakkotilojen osalta, koska olin laiminlyönyt velvollisuuteni huolehtia siitä, että talotikkaiden tukijalan asennusvirheen johdosta ryhdytään tarvittaviin korjaustoimiin."
Mutta toisaalta tuo talotikkaiden tukijalka-selityshän koski varsinaisesti vain savuhormin tarkastusta, jos en nyt aivan väärin muista. Joten, mahtaakohan hän sittenkin tarkoittaa, että tukijalan asennus huoltoluukun kohdalle esti ainoastaan savuhormin tarkastuksen ullakkotilojen osalta, mutta lämmöneristeiden tarkastuksen kohdalla jokin muu esti kulun ullakkotiloille? Ei kun hetkinen, eihän se voi olla näinkään, koska tuossa Jarmo Kekin 4.10.2011 ottamassa kuvassa, jolla hän "todisti" kulun ullakkotiloihin olleen estetty, tukijalka on edelleen huoltoluukun kohdalla. Ja se saamarin savuhormi olisi pitänyt tarkastaa ennen puhallusvillan asennusta...

Tässä tarkastuskuviossa on paljon avoimia kysymyksiä, jotka kieltämättä hämmentävät aika lailla pientä mieltäni. Kaikkein eniten tässä kuitenkin hämmentää se, että miten ihmeessä syyskuussa – kuukausi puhallusvillan asennuksen jälkeen – asennetut talotikkaat voivat estää yhtään mitään elokuussa? Minä en yksinkertaisesti vain käsitä sitä.

Sen minä kyllä ymmärrän tässä vaiheessa jo oikein hyvin, että näihin ullakon lämmöneristys ja savuhormi-asioihin on pitänyt keksiä jonkinlainen selitys, ettei vastaava työnjohtaja vaan joutuisi kantamaan vastuuta laiminlyönneistä. Mutta olisi siinä selittelyssä voinut yrittää käyttää hieman järkeäkin. Nythän nämä Jarmo Kekin selitykset tuntuvat ontuvan todella pahasti – ja molemmilla jaloilla.

Seuraavassa tarinassa kerron lisää tähän puhallusvilla-asennukseen liittyvistä kummallisuuksista, tässä kun on jutun juurta vielä vaikka ja kuinka. Seuraavan tarinan valokiilaan pääsevät puhallusvillan asentanut Isoverin sopimusurakoitsija Keski-Suomen Puhallusvilla Ky ja puhallusvillatyökortti.

4 kommenttia:

  1. Edelleen en voi olla ihmettelemättä, että miten samassa kohteessa on onnistuttu saamaan aikaan näin monta kysymysmerkillistä kohtaan mitä moninaisimmissa rakennusvaiheissa. Voin vain kuvitella, minkälaista lehmänhermoa tämä sekamelska on kirjoittajalta vaatinut.

    Tuo liesituulettimen kanavan erittämättömyys on jännä juttu. Omaan silmääni alkaa näyttää, että silloinen vastaava mestari ei ole missään vaiheessa käynyt yläpohjassa. Jos olisi, niin pelkästään tuon eristämättömän putken olisi huomannut vaikka silmät kiinni pelkällä käsikopelolla. Jos tuo eristämättömyys on ongelma paloturvallisuuden takia, niin yhtä lailla se on ongelma pelkän eristämättömyyden takia. Kun ullakolle tulee pakkaset ja kun eristämättömässä putkessa kulkee lämmintä ilmaa, tuloksena ei seuraa mitään hyvää.

    Jatkaa vaan kirjoittamista valitsemistasi aiheista. Joka kerta, kun luen näitä kirjoituksia, en voi olla ihmettelemättä valvovan osapuolen ja itse työn suorittaneen osapuolen vajavaisuutta. Eikös eräs aiempi kommentoija todennutkin, että puutteellinen valvonta yhdistettynä puutteelliseen työn laatuun tuottaa aina huonon lopputuloksen. Pahimmillaanhan tällaiset työn tulokset jäävät piiloon peittyneisiin rakenteisiin, ja ongelmat huomataan vastaan liian myöhään. Onneksi tässä tapauksessa ongelmakohtiin on päästy käsiksi ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentistasi. On kiva huomata, että näitä tarinoitani luetaan ja vieläpä kommentoidaankin.

      Kyllä tässä on joutunut itsekin ihan samaa ihmettelemään, varsinkin niiden mainospuheiden jälkeen, joita meille pidettiin projektin läpiviennistä. Mainospuheet ja todellisuus ovat todellakin niin kaukana toisistaan kuin ikinä vain voivat olla. Lehmänhermoista en taas oikein osaa sanoa, tosiasia kun kuitenkin on se, että hermot ovat palaneet useampaankin otteeseen. Mutta nythän tilanne on tavallaan helpompi, kun asiat alkavat olemaan jo ihan muissa käsissä kuin omissa. Ja kun tiedossa olevat virheetkin alkavat olemaan jo korjattu. Saunan osalta tilanne on ikävä kyllä vielä auki, mutta kyllä sekin tästä selviää. Sekin ikävä puoli tässä vielä on, että meillä on joitakin potentiaalisia ongelmia vielä edessä, mutta niiden kohdalla ei voida kuin odottaa ja tarkkailla tilannetta.

      Kyllähän näiden yläpohjan ongelmien kohdalla on selvää, ettei vastaava työnjohtaja ole yläpohjaa vilkaissutkaan saati huolehtinut siitä, että joku muu tarkastaisi asennukset siellä. Ikävämmäksi tilanteen tekee vielä se, että minä kysyin vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultilta joskus kesällä 2011, muistaakseni siinä vaiheessa kun yläpohjan höyrynsulut oli laitettu kiinni, että onko yläpohjassa kaikki nyt varmasti kunnossa ja niin kuin pitää. Ja vastaus oli täysin yksiselitteinen, että kaikki on kunnossa. Totuus osoittautui sitten joksikin aivan muuksi. Mutta tällaistahan tämä on meillä ollut. Esimerkkejä on tästäkin luvassa lisää.

      Liesituulettimen kanavan eristyksessä on myös tuo toinen puoli paloeristyksen lisäksi. Ja olet aivan oikeassa siinä, että sekin on yhtälailla vakava ongelma siinä missä paloeristysten puuttuminenkin. Varsinkin kun meillä ei ole mitään tietoa siitä, kuinka hyvin tuo kanava on ylipäätään asennettu. IV-asennustenkin kohdalla kun on se tilanne, että emme tiedä tarkalleen, ketkä ovat mitäkin asennuksia tehneet. Sen verran tiedämme, että ainakin joitakin IV-asennuksia ovat IV-urakoitsijan sijaan tehneet aiemmissa kirjoituksissani esiintyneet rakennusmiehet. Heidän referenssinsä ovat taas sitä luokkaa, ettei asianmukaisesta asennuksesta oikein voi olla varma. Täytyy vaan toivoa, ettei kanavaan ole päässyt pahemmin kondensoitumaan vettä ja, ettei se ole päässyt valumaan kanavasta rakenteisiin. Mutta onneksi tuo ongelma huomattiin ennen kuin liesituuletinta oli edes asennettu.

      Jatkan kyllä kirjoittelua ja tarinoita on luvassa lisää reippaasti ensi vuoden puolelle. Ehkä joskus ensi vuoden puolella pääsen kirjoittelemaan jo jostakin muustakin kuin vain näistä ikävistä asioista. Ja se on täysin totta, että huono (olematon) valvonta ja huono työn laatu ovat varma katastrofin paikka. Meillä nämä ongelmat olisivat jääneet, ja itse asiassa oli jäänytkin, rakenteiden alle, jos en olisi vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultin irtisanomisen jälkeen itse alkanut tutkimaan, miten meillä on töitä tehty ja mitä töitä loppujen lopuksi on ylipäätään tarkastettu. Työsarkaa oli turhankin paljon ja osa virheistä havaittiinkin vasta pintarakenteiden purkamisen jälkeen. Olikin todella kivaa puuhaa tuo uuden talon rakenteiden purkaminen, varsinkin kun talon piti olla ”hyvin rakennettu”, kuten Jarmo Kekki vielä kesällä 2012 vakuutti. Siinä vaiheessa kun irtisanoin Jarmo Kekin, niin oli jo täysin selvää, että tehtäviä oli laiminlyöty ja tarkastuksia jäänyt tekemättä, samoin kuin oli selvää, että muutkaan asiat eivät olleet niin kuin olisi pitänyt olla. Se, mikä kuitenkin yllätti, oli näiden virheiden, laiminlyöntien ja muiden epäselvyyksien määrä.

      Poista
  2. Varsin kattavaa analyysia ja hyviä ajatuksia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksestasi. Kokemasi perusteella täytyy olla tarkkana meidän taloprojektin osalta täällä Vantaalla. Lämpöputkien eristys ja muut LVI-asiat ovat itselle vieraita asioita.

    VastaaPoista